Kirjoitukset avainsanalla vanhat

Koronakaranteeni ”pakotti” minut siivoamaan kaappeja. Siinä hässäkässä löysin tämän paperikassillisen äänitettyjä c-kasetteja. Ettäkö löysin? Nyt varsin valehtelen. Olen aina tiennyt, että nämä kasetit ovat kaapin perillä. En ole kuitenkaan halunnut niitä hävittää ilman äänittäjän lupaa. Koskaan en vain ole muistanut kysyä.

Kasetit ovat Esikoiseni omaisuutta. Niitä on yhteensä 62 kappaletta. Laskin, kun kerran laskija olen. Leväytin ne kaikki nyt Esikoisen eteen puutarhapöydälle. Ilahtuiko? No, eipä juuri. Ällistyikö? No, kyllä vain. Mitään tietoa näiden aarteiden yhä edelleen olemassaolosta ei hänellä ollut. Omiksiin silti heti tunnisti.

Vanhimmat äänitetyt tai ainakin päivitetyt kappaleet ovat vuoden 1979 euroviisut. Käsiala siinä näyttää olevan minun isäni. Muistan hyvinkin vanhempieni äänittäneen Esikoiselle, milloin Noita Nokinenää, milloin musiikkia.

Olihan siellä Elvistäkin, ihan ostokasetilla. Ukkia ei ole näköjään tarvittu enää vuoden 83 euroviisujen äänitykseen. Punaisen ristin leiriläisenä on näköjään pisteytetty musiikkikappaleita. Vuosi on hukassa.

Baccara oli Esikoiselle ja hänen kavereilleen kova sana aikoinaan, etenkin tämä Yes Sir, I can boogie. Sen muistan soineen itsellänikin melkein korvamatona Esikoisen sitä luukuttaessa. Aah! Ihana Baccara!

Tuo vanha tanssimusiikkikasetti ei kyllä soita mitään kelloja. Ei varmastikaan ollut Esikoisen kuuntelemaa. Mutta siellä kassissa sekin kasetti oli.

Esikoinen on osoittautunut myöhemminkin järjestelmälliseksi ihmiseksi. Niinpä äänitykset on kirjattu kahteen kasettivihkoon. Toisen nimilehdeltä voi päätellä, että homma on alkanut, ainakin jossakin muodossa, jo seitsemänvuotiaana. Näyttää siellä olevan Vivaldiakin kasetilla. Tarina ei kerro, onko itseäänitettyä vain ostokasetti.

Olisin voinut luulla, että Esikoinen laittaisi edes joitakin kasetteja mahdolliseen muistojensa laatikkoon. Mutta mitä vielä. Roskiin vaan, hän komensi. Minä sentään yritin vähän fiilistellä ja laitoin kasetin soimaan. Pihinää, äänetöntä, vinkunaa ym. Huonoja kasetteja. Eivät ole kunnossa pysyneet edes neljääkymmentä vuotta. Mitäsevväliä, vaikka joitakin on melko varmasti käytetty useampaan kertaan.

Huomionarvoista on, että kasettipussi on muuttanut ainakin kerran, osa kaseteista ehkä useamminkin. Jos Esikoinen olisi muuttotyön tehnyt, ne olisivat olleet hänen tavaroissaan. Minulla ne nyt kuitenkin näyttivät olevan. Voi tietysti olla jopa niinkin, että Esikoinen on päättänyt laittaa ne roskiin ja minä olen ne roskiin joutumiselta pelastanut. Ovatko minulla siis kaikki muumit laaksossa, saattaa joku kysyä.

Mutta ilon kautta! Olen siis niin luotettava ihminen, että säilytän toisen omaisuutta vaikka 40 vuotta nurkissani. Kannattaa siis antaa minulle säilytettävää. No jaa. Nyt saattaa olla liian myöhäistä antaa minulle niin pitkäksi aikaa mitään. Ehkä, siis ehkä, en elä 112-vuotiaaksi.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat