"Hajussa kasvaa”, muistelin tänään edesmenneen äitini toisinaan sanoneen. Siitä en kylläkään saa kiinni, mihin yhteyteen tuo tokaisu kuului.

Tänä viikonloppuna mökillä kasvua on tapahtunut, jos äitiäni yhä uskon. Toivon mukaan kasvu tapahtui pituus- eikä leveyssuunnassa. Vielä parempi, jos kasvu on ollut henkistä laatua. Maanviljelijältä tilaamani lantakasa odotti jatkotoimia. Siinä sitä miehen kanssa kottikärryillä ja talikoilla levitettiin marjapuskien juurelle, ryytimaalle ja perunapellolle. Työnjako oli taas selvä: mies latasi lasteja kottikärryihin ja toi tarvittaviin paikkoihin. Minä levittelin ja heittelin talikolla kutakuinkin sopiviin suuntiin. Etenkin miehen homma oli sellaista, että sitä itseään oli sitten iholla ja vaatteissa vähän joka puolella. Onneksi järvi oli lähellä. Tosin tänään kotimatkalla autossa mies edelleen haiskahti.

Mökki ja perunamaa ovat vanhempieni kesäpaikkaa, jonka aikoinaan ostimme. Isän perunat olivat isoja ja niitä oli paljon. Tyttärestä polvi on huonontunut. Aina on kuitenkin perunoita saatu ja laatu on ollut yleensä hyvä. Määrä ja koko on sitten ollut mitä milloinkin. Myyrien kanssa saa niistä käydä kilpajuoksua. Joka syksy mies toteaa, että hän ei sitten enää perunoita viljele. Joka kevät hän kuitenkin kiltisti hakee siemenperunat ja laittaa ne maahan kanssani tai sukulaisten avustuksella. Saattaapi hän jotakin mutista, mutta onneksi kuuloni osaa tilanteesta riippuen olla valikoiva. Kun naapurikesämökin haltijat, siskontyttö kumppaneineen, tulevat elokuussa Saksasta lomalle, saavat hekin perunoita. He ymmärtävät aina kehua niitä maailman parhaimmiksi. Ihan jo siitä syystä en aio lopettaa perunakeisarinnana oloa ennen kuin terveys, tai lähinnäkin sen puute, tulee esteeksi.

Syyshommiin mökilläkin kuuluu haravointi. Olisipa tontti mäntykankaalla, niin tässä hommassa pääsisi vähemmällä. Nyt on havupuiden lisäksi paljon koivuja, pihlajaa, leppää, pajua ja mitä kaikkea lehtiä tiputtelevia lieneekään. Eipä sillä, totta puhuen, en valita.  Tykkään tällaisista ulkoaskareista. Ne ovat minusta sitä parasta mökkielämää. Fyysillisistä töistä tulee terveen väsynyt olo – ja selkä kipeäksi.

Tänään oli kymmenen astetta lämmintä. Kun mies lähti aamupalan jälkeen vielä viimeisiä lantoja levittämään, lähdin minä haravoimaan. Pähkäilin, että mitäpä tässä menen ensin aamupesulle ja vaihtamaan vaatetta. Mahdoton hiki tulee kuitenkin ja vaatteet siten pesukuntoon. Lähdin siis ulkohommiin yöpaidassa, joka joka tapauksessa oli menossa pesuun. Kätevää! Tuntien puuhastelun jälkeen pulahdin järveen. Kiitos kysymästä, kylmää oli. Kolme uintivetoa pystyin tekemään, sitten oli ihan pakko tulla pois. Olo oli kuitenkin lämmin sen jälkeen.

Lauantai-iltana veimme vanhempiemme ja sisareni haudoille kynttilät, kuten pyhäinpäivänä on tapana. Hautausmaa oli kynttilöineen taas upean kaunis!  Ymmärrän, että olisi järkevää viedä jokaiselle haudalle vain yksi kynttilä, kuten Helsingin Sanomissakin yritettiin valistaa. Tunnetasolla taas koen, että kun itse vie ja sytyttää kynttilän, se se vasta on se juttu. Kaunis tapa samalla muistella ”tuonilmaisiin” jo menneitä.