Juhlavuosi on alkanut! Suomi täyttää sata vuotta ja minä täytän 70 vuotta. On siinä sitten meikäläisellä juhlimista! Satavuotias on aloittanut juhlintansa. Kai sitten tässä nuoremmankin pian pitäisi.

Ei siis ihme, että Uuden Vuoden tinanikin vaikuttaa minusta selvästi hyvältä haltijattarelta, joka taikasauvallaan heilauttelee ihmeellisiä asioita elämääni. Näitä hyviä asioita tulee siinä samalla myös koko Suomen osaksi.

Uuden vuoden aattona olin lastenlasten kanssa teatterissa katsomassa Dickensin Saiturin joulua. Ihan peruskaava: ilkeästä saiturista tulee haamujen avustuksella kiltti ja antelias. Ilkka Heiskanen oli ihanankamalana saiturina. Nykytekniikan ansiosta haamutkin olivat vallan ihmeellisiä habitukseltaan! Blääh, saattaisi joku sanoa. Tarinakin on vanha, alkujaan 1800-luvulta. Minuun se upposi näinä monien ikävien uutisten aikana kuin leipä nälkäisen suuhun. Mikä mukavinta, myös nuoriso piti näytelmästä. Samaa mieltä näytti olevan aplodeista päätellen salintäysi yleisö, joka enimmäkseen koostui aikuisista. Jotakin kertonee sekin, että Tampereen teatteri on esittänyt näytelmää jo useana vuotena joulun aikaan ja aina täysille katsomoille.

Teatterin jälkeen menimme erilaisten yritysten tarjoamaa ilotulitusta katsomaan, joka oli jo iltakymmenen maissa. Aika sopi oikein erinomaisesti meikäläiselle. Ei tarvinnut keskellä yötä lähteä kaupungille kuhkimaan, kun en ole mikään yöeläin. En tiedä, voittiko Helsingin ilotulitus tamperelaisen. En nähnyt sitä edes televisiosta, kun juuri siihen aikaan oli tinan valanta menossa. Upea se oli ainakin täälläkin!

Mukavissa merkeissä vuosi siis vaihtui!

Heti tammikuun ensimmäisenä päivänä suuntasimme perheen kanssa Himoksen laskettelukeskukseen.

Koboltti-kromi polviani en lähtenyt rinteeseen laahaamaan, jätin sen homman luomupolvisille. Lumettomaan maahan oli onneksi tehty suksilatua 0,75 metriä. Kelpasi sitä edestakaisin tahkota, etenkin, kun viimeisen mäen kaarteineen jätin muiden laskettavaksi. Ihan oikeasti hiihtäminen oli kivaa, kun oli hyvä luisto ja kun osaan suksilla jopa kääntyä. Yhtenä päivänä harrastin tätä lajia kaksi tuntia yhteen menoon. Mainittakoon, että alkuunkaan en joutunut yksikseni ladulla suhaamaan. Muita lyhyen matkan lykkijöiden selkiä suhahti tämän tästä ohitseni.

Enpä ole aikaisemmin nähnyt laskettukeskuksessa promillemittauksen mainosta! Hetken räpsyttelin silmiäni, että mikä puhallus? Ajoittain tiukkapipoiseksi heittäytyvänä ihan vain jossakin määrin ihmettelen sitä, että laskettelureissullakin tarvii ihan monet huurteiset vetää. Varsinaista reippailua!

Hiihdon lisäksi sauvailin. Illalla tietysti porukalla saunottiin ja pelattiin korttia. Mökki, nimeltään Mukkelismakkelis oli vallan ihana. Minä sain omassa huoneessani parisängyssä kölliä miten päin vaan, kun mies jäi kotiin töitä tekemään.

Ihmeellisen mukavalta tuntuu muutaman päivän irtiotto tavallisesta arjesta eri ympäristössä, vaikka ihan oloneuvoksena ilman virkaa muutenkin möllöttelen.

Sepä meitä toki ihmetytti, miten paljon Himoksella oli venäläisiä. Vastaanotossakin oli esitteitä vain suomeksi ja venäjäksi. Kuulemma näinä viikkoina kävijöistä venäläisiä on puolet. Mututuntumalla heitä tuntui olevan enemmänkin. Aattoillan teatterissa myös ihmettelin, kun takapermannon skriineihin heijastettiin sanat suomeksi – ja yllätys: venäjäksi. Ei siis esimerkiksi ruotsiksi eikä englanniksi. Venäläisturisteja lienee siis näitä aikoja paljon Tampereella asti. Hyvä tietysti, että kävijöitä riittää ja rahaa jää rajan tälle puolen.

Nyt olen jo aloittanut osittain oman arkeni: maksanut laskuja ja tehnyt siemennäkkileipää uuniin. Pesukonekin käy jo toista kierrosta. Harrastusrumba alkaa täysimääräisenä ensi viikolla. Brysselin perhe viipyy vielä muutaman päivän. Kahdenkeskinen aika miehen kanssa taitaa silti jäädä lyhyeksi. Saksan sukulaiset jo eilen ilmoittelivat tulostaan loppukuusta.

Hyvä on, kun on elämää ja elämyksiä. Se on hyvä niin kauan kuin siihen on itsellä kykyä ja halua! Vielä on!