Kirjoitukset avainsanalla Johanna Vehkoo

”Eniten huhuja levittävät yli 50-vuotiaat. Huhut leviävät internetissä.”

Näin sanoi presidentti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestön CMI:n (Crisis Management Initiativ) neuvonantaja Hussein al-Taee Poliisiammattikorkeakoulun johtamisaamussa. Aiheena siellä oli maailman tila ja turvallisuus. ”Valkoisen kurittajan ” eli lumen takia hän ei ollut päässyt pääkaupunkiseudulta paikalle Tampereen Hervantaan, vaan osallistui videon välityksellä.

”Älä ole levittämässä huhuja”, al-Taee vielä opasti.

Kun näin sanoo mies, josta olen televisioesiintymisten kautta muodostanut erinomaisen fiksun kuvan, niin uskottava kai se on.

Irakilainen al-Taee tuli perheineen Valkeakoskelle kiintiöpakolaisena noin kymmenvuotiaana. Erityisen vaikuttunut olin taannoisesta televisio-ohjelmasta, jossa mukana oli al-Taeen alakoulun opettaja Valkeakoskelta. Miten kauniisti al-Taee kertoikaan entiselle opettajalleen tämän merkityksestä hänen kotoutumiselleen. Näin voi toimia vain sydämeltäänkin fiksu mies.

Paljon muutakin fiksua omassa puheenvuorossaan al-Taee sanoi. Esimerkiksi, että rauha ei ole sodan vastakohta, vaan rauha on toivo huomisesta. Se on sitä, että uskaltaa unelmoida huomisesta. Sovittelutaidoista olisi tultava osa kansalaistaidoista, sanoi mies, joka neuvotellen pyrkii ehkäisemään kansainvälisiä kriisejä. Hän käy paljon myös kouluvierailuilla.

Juutun nyt kuitenkin tähän huhuasiaan. Syynä on se, että myös ylen verkkosivuilla 27.1.2019 oli Johanna Vehkoon juttu samasta aiheesta. Sen mukaan valeuutiset uppoavat iäkkäisiin verkonkäyttäjiin, jotka ovat oppineet luottamaan painettuun sanaan. Siis jälleen asialla olemme me varttuneet.

Eli uppoavat siis minuun? Minuunkin? Olenko oppinut luottamaan painettuun sanaan? No, ei kai se nyt aina totta ole. Niin en luule.

Tulos on saatu amerikkalaistutkimuksessa, jonka mukaan yli 65-vuotiaat jakavat valeuutislinkkejä jopa seitsemän kertaa enemmän kuin 18-29-vuotiaat.

Jassoo. Ja minä kun olen luullut, että me ikäihmiset olemme vähemmän netissä emmekä siksi ehdi juttuja niin paljon levittää.

Medialukutaidon tutkija Päivi Rasi Lapin yliopistosta jutussa toteaakin, että amerikkalaistutkimusta ei voi suoraan soveltaa meille. Sitä mieltä minäkin olen. Vastaavaa tutkimusta ei meillä ole tehty.

Amerikkalaistutkijat arvelivat, että vanhemmat ihmiset luottavat vahvasti kavereiden suositukseen. Protestoin. Minä näkisin, että vanhemmat ihmiset, ainakin meillä, nimenomaan ovat mielipiteissään itsenäisempiä kuin nuoremmat. Ei ole enää mitään menetettävää, ei työpaikkaa, ei tuloja, ei asemaa, jos niitä nyt joskus on ollut. Voi olla vapaasti eri mieltäkin tarvittaessa.

Iän vaikutusta muistiin tutkijat pitivät yhtenä tekijänä valeuutisten levittelyssä. Näin varmasti on osalla netin käyttäjistä. Meilläkin. Sen allekirjoitan. Jos muisti ei toimi, ei osaa asettaa uutta tietoa yhteyksiinsä.

Ymmärrettävä syy on myös, että iäkkäillä keskimäärin nettilukutaito on huonompi kuin nuoremmilla, jotka ovat käyttäneet nettiä pitempään. Nettilukutaito tarkoittaa kykyä hakea tietoa ja arvioida sitä kriittisesti ja käyttää eri lähteitä. Toki näin on. Erot ovat kuitenkin varmasti aika isot. Osa eläkeläisistä on työssään käyttänyt paljonkin nettiä luotettavan tiedon haussa, osalla netti ei ole ollut mitenkään työväline. Ja kyllä vain, eivät ne kaikki nuoremmatkaan omaa riittävän hyvää nettilukutaitoa.

Päivi Rasi kannustaa ikääntyneitä menemään oppimaan medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä vaikkapa työväen – ja kansalaisopistoihin.

Eläkeliiton projektipäällikkö Outi Laiti vastaa Netikäs-projektista. Sen tarkoitus on edistää eläkeläisten nettitaitoja. Hänenkin mukaansa erot osaamisessa ovat suuria. ” Toisaalta eläkeikäisistä löytyy paljon niitä, joiden mielestä niin sanottu painettu sana on aina totta, oli se kenen tahansa tuottamaa.” No, tuohon joukkoon en ainakaan tunnusta kuuluvani.

”Valeuutinen on joko osittain tai kokonaan sepitetty uutinen, joka pyrkii johtamaan lukijaa tai katsojaa harhaan.”

Näin määrittelee Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen jutussa Mistä tietää, että uutinen on totta eikä valeuutinen ? (AL 28.1.2019)

Väliverronen tuo esiin tunnetun psykologisen totuuden, että uskomme herkemmin omia ennakkokäsityksiämme vahvistavia juttuja. Vastaavasti epäilemme oman mielipiteemme vastaisia asioita. Näinhän se valitettavasti toimii. Ennakkokäsityksemme vaikuttavat muuten siihenkin, miten lukemiamme asioita tulkitsemme ja mitä jutusta muistamme. Kannattaa olla tietoinen omista ennakkoluuloistaan ja uskomuksistaan. Vain siten voi vähentää niiden vääristävää vaikutusta. Tämä koskee myös kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

Muuten. Jos blogipostauksessa kertoo minämuotoisen kokemuksen, joka on satuilua (ilman että kertoo sepittäneensä sen), onko se valepostaus? Vai onko niin, että eisenniivväliä, jos juttu on hyvä? Kenties. Tällainen jonkin sortin tosikko sitä vain ihmettelee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Outi Laiti
1/2 | 

Mainiota pohdintaa! Kävimme Päivin kanssa tätä keskustelua jatkamassa myös aamu-tv:ssä, koska asia ei ole millään muotoa yksiselitteinen. En ole itse lainkaan huolissani siitä, että juuri ikääntyneet valeuutisia jakaisivat. Eikä tutkimuskaan näin varsinaisesti osoittanut. Enemmän olen huolissani siitä, että ikääntyneiden ääni puuttuu nykyisiltä vaikuttamisen kanavilta. Se vääristää yhteiskunnallista keskustelua. Itse kaipaan vanhempien sukupolvien hiljaista tietoa ja koen, että se on nyky-yhteiskunnassamme tärkeä resurssi. Mikä media-alusta olisi sellainen, jossa aito ylisukupolvisuus pääsisi esille?

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Kiitos Outi kommenteistasi! Valitettavasti en nähnyt tuota mainitsemaasi televisio-ohjelmaa. Muut aktiviteetit vievät niin paljon aikaa, että television katsominen jää tosi vähiin. Tuo on totta, että meidän ikääntyneiden ääni ei välttämättä kuulu. Itse en ainakaan halua lähteä mihinkään netin keskustelupalstoille. Sen verran olen niitä käynyt katsomassa, että onpa asia tai asia, niin kyllä mollaamaan ruvetaan toisenlaisen  näkemyksen omaavia tosi nopeasti. Joskus laitoin eriävän näkemykseni yhden blogin postaukseen, mielestäni ihan asiallisesti  ja perustellen. Herne meni nenään vastapuolella. Jaa-jaa- Mitä kanavia edes voisi olla? En todella osaa sanoa.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat