Äitienpäivä - Iloa lapsista!

”Armas äiti monta yötä

valvonut oot tähteni

uupumatta teit sä työtä

mua vaaliessasi”

Näin minäkin lauloin lapsuudessani Äitienpäivän juhlassa, jossa äidit saivat ruusut rintaan. Perinteiset Äitienpäivälaulut ovat korostaneet juurikin sitä vaivaa ja työtä, joka äidillä on ollut ja siitä on lapsi kiittänyt.

Kyllä. Olen minäkin valvonut lasteni, kahden tyttäreni tähden. Milloin syystä, useimmiten ihan turhaan. Mutta en ole kylläkään uupumatta tehnyt työtä. Tyttärillä on 20 vuotta ikäeroa, joten kumpikin heistä on ollut ikään kuin ainoana lapsena lapsuudessa. Vaikka miten olisin yrittänyt, niin millään työtä, ansiotyön ohellakaan, ei olisi riittänyt uupumukseen asti. Ansiotyö kyllä välillä uuvutti.

Eri asia on toki, jos perheessä on oikeasti monia lapsia, kenties pienillä ikäeroillakin. Työtä riittää varmaan kotitarpeiksi.

Että mitä minä nyt tässä tällaisia jorisen? Lapsi tarvitsee toki vanhemmiltaan, äidiltäkin, paljon huolenpitoa ja hoivaa. Samalla hän antaa hillittömän paljon iloa ja lämpöä äidilleen! Näin ainakin niille äideille, jotka oikeasti välittävät ja rakastavat lastaan. Meitähän on 99,9 % äideistä. Tätä ilopuolta toivoisin enemmän tuotavan esiin Äitienpäiväjutuissa.

Osa naisista on omasta tahdostaan lapsettomia. Se heille suotakoon. Siihen meillä muilla ei ole nokan koputtamista.

Toinen juttu on sitten se, että viidesosa hedelmällisyysikäisistä naisista ei halustaan huolimatta onnistu saamaan lasta. Myötätuntoni on heidän puolellaan. Lapsia ei todellakaan voi hankkia, niitä ei voi tehdä. Lapsia saadaan, jos saadaan.

Iloa tuovat, paitsi lapset, niin myös lapsenlapset, mikäli niitä on suotu tai saatu. Ruotsin kuningatar Silvia lienee jossakin yhteydessä puhunut lapsenlapsista Elämän jälkiruokana. Ymmärrän sen jotenkin niin, että lapsenlapset ovat ylimääräistä hyvää.

Voi, miten tunsinkaan iloa lapsesta, Kuopuksen tyttärestä, juuri eilenkin. Olimme mieheni kanssa hoitamassa tätä vielä vauvaikäistä, että vanhemmat pääsivät muutamaksi tunniksi kahdestaan Äitienpäivän viettoon. Sitä suloista hymyä! Sitä riemuisaa onnistumisen tunteen näkymistä, kun seisomaan nousu tukea vasten onnistuu!

Voi olla niinkin, että vasta tässä kypsillä vuosikymmenilläni olen oivaltanut kaiken lapsiltani ja kolmelta lapsenlapseltani saamani ilon. Niin että Esikoinen ja Kuopus, paitsi, että olette rakkaita, olette myös paljon tuoneet ja edelleen tuotte iloa elämääni. Kiitos siitä! Kiitos myös kaikista niistä äitienpäiväkorteista, runoista ja lahjoista, joita olen teiltä saanut. Kortit ja runot ovat varmassa tallessa, että voin niitä sitten vanhana (?) lukea. Kiitos kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa lastenlastani! Muistan varmaan ikuisesti monet ihanat hetket kanssanne. Ootte rakkaita!

Toki niitä huoliakin on ollut, tosia tai kuviteltuja, kuten alussa kerroin. Se vaan taitaa olla niin, että huolestuminen kuuluu äidin elämään. Miten se vanha vitsi meneekään? Vanha äiti kertoo voivansa nyt rauhassa kuolla, kun nuorinkin lapsi on päässyt vanhainkotiin. No, vanhainkotiin ei taida enää kukaan päästä. Ja kun nuorempi lapseni on vasta 33 vuotta, hän ei taida ehtiä edes tehostettuun palveluasumiseen, ennen kuin minulla aika loppuu. Että se sitten siitä vitsistä.

Nautitaan elämästä tänään. Toivotan terveyttä ja paljon iloa kaikille äideille, lapsille ja lapsenlapsille!