Kirjoitukset avainsanalla mökkihommia

Eipä oo ensi kerta, kun perunoita laitettaessa (tai perunantaimia istutettaessa, kuten eräs poliitikko tekee) hoitelen härän hommia. Toki saan itse valita, olenko härkä vai ohjastaja. Ohjaamistakin olen kokeillut. Härällä on kuitenkin minusta helpompaa. Ohjastajan pitää sekä painaa että työntää. Härkä sen kun vain vetää. Vetää sen, minkä sielu sietää. Ei homma ihan leikiten käy kuitenkaan.

On. Perunat on nostettu itämään hyvissä ajoin. Osa on omasta kylmiöstä, osa torilta. Tiedän nämä hommat, kun olen perunanviljelijän tytär. Ei, ei isä missään perunoita myynyt. Hoitelipa vain perheen tarpeisiin hyvin perunoita tuottavaa maata mökillä ja muistini mukaan kotitontillakin. En tiedä, miten, mutta isän perunaviljelyksistä tuli aina hyvä sato.

Kun me otimme mökki-isännyyden, pellosta tuli monesti niin vähän pottuja, että ihan nauratti. Etenkin siskoani. Välillä toki perunoiden syönnissä ovat auttaneet myyrät. Hyvänä myyrävuotena suuremmassa määrin.

Nyt, kun ostamme eräältä maanviljelijältä lantaa noin joka kolmas vuosi, on meidänkin satomme ja perunoiden koko kasvanut. On se vaan siistiä hommaa toi lannan levityskin nykyään. En ole koskaan ollut paikalla, mutta jäljistä tiedän, että jollakin koneella lanta on levitetty peltoon. Eka kerralla kuvittelimme, että pellon reunassa on joku kasa, jonka sitten talikolla levittelemme. Ehei. Perunan viljelyksestä ei myöskään tulisi mitään, ellei naapurin Elo kävisi syksyisin pellon kyntämässä ja keväisin äestämässä. Ankaran opiskelun jälkeen tiedän nyt, kumpaako tehdään syksyllä ja kumpaako keväällä.

Monasti olemme miehen kanssa kahden tämän homman hoitaneet. Monasti on ollut mukana vuosien varrella jossakin perunasouvin vaiheessa edesmennyt sisareni ja hänen miehensä. Nyt oli tämä lankomies kanssamme. Ikää hänellä on jo noin 80 vuotta, mutta kunto on terästä. Lankomiehen Saksassa asuva tytär puolisoineen odottaa aina vesi kielellä meidän uusia pottujamme, kun tulevat lomalle elokuussa. Ja minä odotan heidän ylitsevuotavia kehujaan perunoista. Tänä kesänä täytyy ikävä kyllä sanoa, että tulevat, jos tulevat. Jos pääsevät. On Lotalta kuitenkin tullut jo jokakeväinen kysely: Ootteko laittaneet pottuja? Siitä tietää kevään tulleen.

Juu, jos minusta on kiinni, niin pottuja laitetaan. Aviohenkilö se välillä veistelee, että sun se on tämä pottuprojekti, mitäs hän tähän puuttumaan. Hänen mielestään pottuja saisi toriltakin. Mies noutaa kyllä pyynnöstä siemenperunat, toisinaan kyllä asiasta mutisten. Ja osallistuu hommaan muutenkin. Vuosi vuodelta yhä vähemmän hommaa vähätellen. 

Joo, kyllähän pottuja saisi, vaikka mistä. Ne eivät vaan ole niin sanotusti omatekemiä. Ja kyllä suoraan maalta kattilaan laitetut uudet perunat maistuvat ihan toisenlaisilta kuin muuten. Sitä varten kotonakin on pari riviä maassa. Sitä paitsi, tapaan sanoa kokemuksen rintaäänellä, että mistään ei tuu niin hyvä olo kuin fyysillisestä työstä.

Kun tänä keväänä ei ole laitettu lantaa, niin laitetaan edes kanankakkaa.

Lähes kaikki Matildat on nyt tiputeltu vakoihin. On aika sulkea vaot. Jo vain tänä vuonna tuli suoria rivejä. Tai ei varsinaisesti suoria, mutta kaikki aika lailla samalla lailla kaartuvia. Usein meidän perunapenkkimme ovat kuin humalassa, tahi vähintään maistissa vedettyjä. Vinksallaan mikä minnekin.

Homman jälkeen miehet ovat pusunsa ansainneet.

Kun aviohenkilö jatkaa sitten maatöitä ryytimaan laitossa, rupean minä auringonkukkaviljelmäni tekoon. Rannasta on haettava vettä, jolla kastella siemenvakoja. Se on tässä hommassa työläin juttu. Mutta kun kahdella astialla kantaa, hakukerrat vähenevät.

Tähän hommaan parhaita ovat linnuille myytävät auringonkukan siemenet. Ovat hinnaltaankin eri luokkaa kuin pienissä pusseissa myytävät muutamat siemenet.

Nämä rivit ovat aina melkein yhtä kiharaisia kuin luonnonkihara tukkani lapsena. Ei haittaa. Jätän aina isot käytävät rivien väliin, että kulkeminen kukkivien auringonkukkien seassa onnistuu. Jos hyvin käy, saan itseäni pitempiä, isoja auringonkukkia. Paljon.

Nyt ei sitten muuta kuin jäämme odottamaan otollisia säitä, että kasvua tapahtuu. No, onhan tässä vielä ennen sadon korjuuta tiedossa perkaamista ja perunoiden multausta. Akalle ja akka-auralle tulee käyttöä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat