Avaan pakkasaamuna ulko-oven. Sivusilmällä näen jotakin mustaa oikealla.

Kukas se siinä kököttää?

Mustarastas eli hienommin sanottuna turdus merula istuu yllättäen nurkassa ulkoportaidemme juurella. Hän on tullut hakemaan suojaista paikkaa – 25 asteen pakkasessa. Mies, joka on päivän menuksi suunnitellut madekeittoa, vie lintuparalle palan kalaa. Näyttää maistuvan. Se saattaa olla mustarastaan ensimmäinen ja viimeinen madeateria. Myöhemmin hän saa talipallosta murennettua linnun ruokaa.

Seuraavana aamuna mustarastas kyyhöttää luudan päällä. Tästä päättelemme, että kiveys on varmaan liian kylmä oleilla. Sitäkin mietimme, pitäisikö lintu ottaa lämpiämään sisälle. Miten jäässä hän mahtaa olla?

Haen pienen pahvilaatikon, johon laitamme pohjalle kankaanpalan. Siinäpä lintuparan olisi lämpöisempi oleilla. Ruokaa totta kai edelleen annamme. Tahi mies antaa. Hänestä on tullut linturuokahuollosta vastaava.

Ja kuinka käykään?  Ei taida mustarastas ymmärtää hyvää tarkoitustamme. Myöhemmin laatikko on osaksi nurin ja kangas tantereella. On laatikkoa kyllä vessanakin käytetty. Ehkä se onkin siihen paremmin sopiva, ainakin lintuystävämme mielestä.

Jossakin vaiheessa päivän mittaan yllättävä vieraamme on kadonnut. Pakkanenkin on laskenut jonkin verran. Ei hän edes lurittanut lähtölaulua, vaikka lintutuntijat sanovat, että mustarastas on äänekäs lintu. Äänikin on kaunis. Se on jopa voittanut, ainakin kerran, lintujen laulukilpailun. Tosin vain ihmisten arvioimana. Näissä pakkasissa ei kyllä ihmislastakaan pahemmin laulata.

Menee pari päivää. Ja mitä tapahtuu? Mustarastas ilmestyy taas. Se tulee ulkoeteiseen tassuttelemaan, kun ovi on jonkin aikaa auki. Lähtee siitä kuitenkin liukkaasti portaiden juurelle, kun pahaa aavistamatta menen eteiseen. Kerron miehelle, että mustarastas tuli ruokaa hakemaan. Ruokavastaava rupeaa hommiin.

Kun mies astuu myöhemmin portailla linnun kakkaan, hän on vahvasti sitä mieltä, että ruokinta pitää siirtää vähän kauemmaksi. Liekö tämä uhkaus mennyt mustarastaamme korviin, koska hän taas lähtee muille maille.

Eikä hänestä ole sen jälkeen mitään kuulunut tai näkynyt.

Olisiko mustarastaamme lähtenyt lentämään Uudellemaalle, kun on sen maakuntalintukin? Vai olisiko mennyt peräti Ruotsiin, jossa mustarastas on kansallislintu? Ehkä ei sentään näin talviaikaan.

Enemmistö meillä majailevista mustarastaista muuttaa talveksi Länsi-Eurooppaan. Pienempi osa niistä jää talveksi tänne. Tällaisen virheen meidän oma mustarastaamme on tehnyt. Eipä varmaan arvannut, että tämä talvi on kylmempi ja lumisempi kuin viime vuonna. Toivottavasti hän silti selviää kevääseen!

Mustarastas. Tervetuloa uudelleen aterialle ja viimalta suojassa majailemaan. Jos tarvetta on.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla