Kävin pyöräilemässä Kiasmassa

Mitä nämä monet kromia hohtavat pyörät täällä näyttelyhallissa tekevät? Aijaa, että niillä saa ihan ruveta ajelemaan.

Ikinä aikaisemmin en ole museossa pyöräillyt, en myöskään tällaisella pyörällä enkä tällaisella alustalla. Harva kai on varsinaisesti museossapyöräilijä.

Helsingissä nykytaiteen museo Kiasmassa taiteilija Ann Veronica Janssens on järkännyt meitä kävijöitä varten useammankin pyörän ja kypäriä. Jutun juju on siinä, että tarkoitus on tuntea ilma ja sen laatu pyöräillessä. Saada tietoinen kokemus siitä.

No juu. On sitä ilmaa tullut tunnusteltua ihan arkisessa pyöräilyssäkin, sateessakin. Tavoite tässä on varmaankin se, että jokainen keskittyisi nimenomaan siihen tuntemiseen ajellessaan. Näinhän ei arjessa tapahdu. Ei ainakaan minulle tyynellä säällä.

Taisin olla aika epäkelpo taiteesta nauttija. Nautiskelin vaan ajelusta oudolla pyörällä ja sileällä pinnalla. Ei ollut tiessä muhkuroita. Toki nurkissa piti hiljentää ja jalkaakin välillä maahan laittaa. Ilmaan tuntemiseen keskittymistä häiritsi ehkä valokuvaus. Piti yrittää olla niin valokuvauksellinen.  No jaa. Saahan sitä kaikkea yrittää.

Kuitenkin kaikitenkin kokemus oli outoudessaan yllättävä ja kiva. Hauska.

Kuvassa takana oleva teos Phosphenes neuvoo painamaan sormilla suljettuja silmiä. Avaa sitten silmät ja katsele  näkökenttään ilmestyviä geometrisiä kuvioita. Hui. En uskaltanut tehdä tätä Kiasmassa. Nyt kotona yritin. Ilmeisesti liian kevyesti, mitään uutta ei näkynyt. Vain ikkunasta näkyvä maisema kuten ennenkin. Kaiketi painamiseni oli liian hellää. Tässä koettaa varoa näitä vanhoja silmiänsä, että ne eivät sanoisi yhteistyösopimusta irti. Uskon, uskon, että kuvioita näkyy.

Jos pyörät olivat epätavallisia ”taideteoksia” museossa, niin Volute-niminen sumuteos tai sumuteokset jatkavat samoilla linjoilla. Taiteilijalle sumu edustaa siirtymää. Sumuverhot ovatkin oviaukoissa.

Jään seisomaan sumun alle. Ei tunnu mitään, sumu ei tunnu miltään. ”Sumuverhojen” läpi katsominen tekee näkymän vähän pumpuliseksi. Liikettä sumussa on koko ajan. Jännää.

”Tärkein materiaalini on valo”, on Janssens sanonut. Näissä Taikapeileissä se näkyy hyvin. Eri suunnasta katsoessa levyjen värikin muuttuu.

Maassa oleva kimalleveistos on syntynyt yksinkertaisella tavalla. Taiteilija on heittänyt kimalletta ilmaan ja antanut sen sataa maahan. Joka näyttelyssä on siis kyseessä uusi teos. Eri kuvakulmista katsellessa se saa erilaisia värejä.

Rehellisesti sanoen tässä kohtaa ajattelin: Että siis tämä on taidetta? Tähänhän nyt jokainen pystyy. Niinpä. Mistähän sitten johtuu, että minun glitteriteokseni ei ole nyt Kiasmassa näytteillä? Olennaista monissa nykytaideteoksissa lieneekin se idea, joka on jo vaatinut luovuutta. Jaa jaa. Saattaa olla, että monen mielestä menin metsään tässä tulkinnassani. Mutta eipä se olisi ensimmäinen kerta. Eikä metsä ole paha oleskelupaikka.

Tangolla on rivi kuulokkeita. Mitä? Ahaa. Niistä voi kuunnella avaruusluotaimen taltioimia ääniä Jupiter-planeetalta. Aikamoista kohinaa se oli. Ei tuntunut erityisesti Jupiterin kohinalta. Siitä ei sattumoisin kyllä ollut aikaisemmin kokemustakaan. Kohinaa kuin kohinaa.

Agoraphobia- teos syntyy niin, että kävijä ottaa syliinsä ison peilin ja kääntelee sitä sylissään. Kiasman arkkitehtuurin pitäisi näyttäytyä peilin kautta erikoisessa valossa.

Juu-u. En uskaltanut ruveta kehyksettömän, ison peililevyn kanssa vehtaamaan. Olisin kuitenkin tiputtanut sen. Pahimmassa tapauksessa olisin menettänyt seitsemän vuoden onnen.

Ann Veronica Janssens, 62 vee, on syntynyt Iso-Britanniassa ja asuu nyt Brysselissä. Hänen taidenäyttelyissään ei ole taide-esineitä. Valo, väri, ääni ja liike synnyttää taidekokemuksen, on hän sanonut. Taidekokemus syntyy vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Hän haastaa kävijän kokeilemaan.

Taisin olla aika pelkojänis, kun en peiliäkään uskaltanut ruveta kanniskelemaan. En ollut kai riittävän kokeileva. Siksi nyt vielä kerran painan silmämuniani melkein hullun lailla. Ei. Ei näy geometrisiä kuvioita. Hetken mustia täpliä kuitenkin.

Kiasmassa kannattaa käydä kokeilemassa ja ihmettelemässä lapsen lailla. Siellä saattaa oppia jopa jotain uutta itsestänsäkin.

Janssenssin näyttely on auki 13.1.2019 asti.