Kirjoitukset avainsanalla mökkeily

Voiko mökkeilyyn syvärakastuneelle parempaa kesää ollakaan?

Aamut alkavat mökillä pitkitetyllä kahvi- ja voileipäaterialla. Voi valita paikan katetulta ja lasiteltu terassilta tai ulkoterassilta. Tänä suvena paikan valinnan on paljolti määritellyt aurinko. Siis varjoon, ellei halua läkähtyä.

Päivällä syödään hyvin, grillataan, tehdään lättyjä terassilla tai jotakin muuta. Ruoka ei ole kuitenkaan mikään iso ohjelmanumero. Kun elämme mökillä, emme huvilassa, emme kakkoskodissa, syömmekin kuin mökillä, emme hienostele. Ja kuka hullu helteellä haluaisi kokkailla pitkän kaavan mukaan?

Jos hellettä pelkäämätön mies on käynyt mustikkametsässä, perkuu on minun heiniäni. Apuvehkeellä sekin sujuu joutuisaan. Kirja on aina jokaisella käden ulottuvilla. Riippumaton valtauksesta kisaillaan.

Illalla voidaan ottaa vaikka erä ristiseiskaa tai valepaskaa.

Mutta.

Ihan tärkein juttu on uiminen. Jo ennen aamiaista käyn järvessä. Veden lämpötila säätelee, kauanko olen. Näillä helteillä olen voinut heti aamulla uida puolituntia, tunninkin. Ja päivällä sitten useaan otteeseen lisää uimista. Vesi on kuin samettia!

Uin mummouintia, pää veden pinnalla. Joskus olen ajatellut, pitäisikö mennä opettelemaan oikea tekniikka rintauinnille. Mutta miksi? Niskani ei ole koskaan kipeytynyt uimisesta.

Olemme mitanneet mökkirantaan tietyn matkan. Sitä sitten uin edestakaisin kuin järkeä vailla, kilometrinkin yhtä soittoa. En halua lähteä syville vesille. Täytyy olla vain lyhyt matka kohtaan, jossa jalat ottavat pohjaan. Olenhan tällainen pelkojänis.

Mutta kuinka kävikään tässä yhtenä päivänä? Rauhallinen mummouintini häiriintyi.

Lapsenlapsi, oikea vesipeto, keksii, että opetetaan Mummeli tekemään kuperkeikka vedessä. Vastustelen. Mitä siitä nyt tulee? En osaa sukeltaa, en halua hypätä veteen edes laiturilta. Uimakandin suoritin joskus kakarana. Siinä jouduin sukeltamaan ja hyppäämään, mutta sen jälkeen olen enimmäkseen pitänyt huolen, että pysyn veden pinnalla.

Ankaraa suostuttelua. Ja toden totta, innokas opettaja aloittaa työnsä. Tyttäretkin tulevat rannalle yleisöksi. Eipä meillä naurusta meinaa tulla loppua, kun ensi yrityksillä pääsen vain sätkimään selälläni kuin kala kuivalla maalla. Epäilen, että peppuni kierittämiseen tarvittaisiin apulaite. Tämän tästä joudun kysymään, mihin päin niitä käsiä pitikään veivata. Suunta on minusta aina epälooginen.

Mutta.

Erinomaisesta opetuksesta johtuen kuperkeikat rupeavat onnistumaan niin eteen- kuin taaksepäin. Bravoo! Valmentajani hioo tekniikkaa vähä vähältä. Välillä hän katsoo veden alla, mitä voisin tehdä paremmin.

Uimalasien lainaaminen ”opettajalta” on välttämätöntä, että minun ei tarvitse pitää toisella kädellä nenästä kiinni. Ihmeellinen tuo vesielementti. Kuivalla maalla tekemästäni kuperkeikasta on puoli ihmisikä aikaa. Takaperin en muista kuperkeikkaa koskaan edes tehneeni. Kai joskus sentään.

Seuraavana päivänä on vuorossa vedessä käsillään seisominen. Ensin vastustelen taas, että ei siitä mitään tule. Tuskin lienen koskaan kuivalla maallakaan seisonut käsilläni, päällä kylläkin. Joskus muinoin. Vaan kovan kannustuksen tuloksena siihenkin ryhdyn. Ja lopulta sekin onnistuu!

Tästä innostuneena lapset päättävät, että pidämme ANSA:n uimaryhmän showesityksen seuraavana päivänä. Jo vain, minulle sopii! Orkesteriksi saamme Kuopuksen, joka soittaa kitaraa ja huuliharppua. Sirkuskoirakin on mukana.

Showssa esitän kaikki kolme taitoani. Ja onnistun! Vähälukuinen, mutta sitäkin innokkaampi yleisö aplodeeraa ja mölyää. Kaksi muuta ryhmän jäsentä tekevät vaativampia esityksiä. Toinen on erikoistunut pellehyppyihin. He ovat kuitenkin niin vaatimattomia tähtiä, että haluavat pysytellä tuntemattomina, joten se siitä. Lopuksi esitämme yhdessä kuviokelluntaa ja flossaamme rantavedessä. Tiedättekö sen jutun, missä kädet heiluvat puolelta toiselle ja painoa siirretään jalalta toiselle ja sitten vaihdetaan puolta? Totta puhuen flossauksen osaaminen on minulla vielä hakusessa. Lähes kädestä pitäen opettamisen jälkeen osaan tehdä sitä h-i-t-a-a-s-t-i. Lapset heiluvat vinhasti kuin väkkärät.

Voi että, miten lapsellisen iloinen ja ylpeä olen uusista taidoistani! Ilman niin perusteellista opetusta ja jatkuvaa kannustamista en olisi mitään oppinut. Tuollaisella opetuksella voisin oppia vaikka vinkuintiaa. Omat uimalasit hankin ensi tilassa. Olen tilannut jo itselleni kroolaamisen opettelun. Ans kattoo.

Kyllä ihmisen pitäisi vähintään joka viikko, tai edes kuukausi, opetella jotakin uutta. Vaikka miten pientä. Olkoot sitten vaikka vain tällaiset, täysin tarpeettomat temput. Se olisi, ellei hyödyllistä, niin ainakin hauskaa. Taitanetko olla muuta mieltä?

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Kiitokset kommentista Mervi! Enpä itse huomannutkaan tätä kanditasoni korotusta. Mutta nyt otan ilman muuta tämän uimalisensiaatin tittelin käyttööni. 😜 Mukavia kesäpäiviä sinullekin, järvellä tai ilman.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Talitintti maaliskuussa lauloi näin mielissään

tahdon laulaa riemusuulla sävelmän uuden tään:

Titityy, titityy, titityy!

Tämä lapsuudessa oppimani laulu tupsahti heti mieleeni, kun mökillä kuuntelin ratkiriemullista kevätlaulua. Se on niitä harvoja linnun ääniä, jotka sentään epäröimättä tunnistan.

Järvellä oli todella vähän lunta ja sitäkin osaksi joku oli auraillut. Mitä mainioin kelkkailuilma! Potkutteluun tarvitsin kuitenkin nastat kenkiin. Muuten lipsui onnettomasti.

Voiko olla onnellisempaa olotilaa, kun jäätä pitkin kelkalla vauhdilla viuhahtelu lahdelta toiselle auringon killitellessä? Ympärillä on uskomaton hiljaisuus ja rauha. Harvoin kesällä on näin hiljaista. Pahimmillaan naapurimökkeilijöiden vesiskootterit huutavat kuin helevetin koneet. Nyt jää tosin paukahteli ihan hullun lailla. Tuli epäilys, kestääkö se. Onneksi tapasin kaksi pilkkijäpoikaa. Onneksi siksi, että sain tietää jään olevan neljäkymmentä senttiä paksua. Kantanee siis minutkin. Ja kelkan.

Aurinko paistoi niin lämpimästi, että mies, joka oli saanut linnunpöntöt putsattua ja uusia ripustettua, rupesi itseään paljastelemaan. Minä tyydyin naamaani vain paistamaan. Asunani on lähemmäs 30 vuotta vanha ulkoiluasu, jonka ostin aikoinaan Kuopuksen kanssa pihaulkoiluun. Mökkivaatteeni noin yleensäkin ovat enemmän vintage-linjaa. Meillä kun on mökki, ei huvila eikä vapaa-ajanasunto. Silloin tarvitaan minusta ennenvanhainen mökkiluukki. Rumat ne vaatteilla koreilee. Ainakin mökillä.

Kun pari tuntia hiki päässä potkii, on miehen lämmittämän saunan aika. Saunahan lämmitetään mökillä joka ilta, on kesä, kevät, syksy tai talvi. Näin ainakin meillä.

Mökillä harrastan saunasta käsin avannossa käyntiä. En ole avantouimari vaan avannossa pulahtaja. Nostan olematonta avantomyssyäni niille, jotka käyvät aamutuimaan ilman saunaa avannossa, kävelevät sinne kotoa ja sieltä pois. Näitä Tampereella ainakin on monia.

Avantouinti tutkitusti parantaa kylmän kestävyyttä ja nostaa kipukynnystä. Joillakin on myönteistä vaikutusta myös verenpaineeseen. Avannossa kävijöillä myös mieliala paranee ja siten väsymys ja masennus vähenevät ja itsetunto nousee. Monet kokevat myös vastuskykynsä parantuneen. Viime mainittua tutkimukset eivät kuitenkaan ole vahvistaneet. Ehkäpä kyse on siitä, että kohonnut mieliala ja itsetunto vaikuttavat siten, että ihminen pitää paremmin huolta itsestään. Mene tiedä. Tällainen silloin tällöin pulahtelija ei kyllä näitä hyviä vaikutuksia saa. Mutta mukavalta se tuntuu ja mieli on hyvä. Siis ainakin siinä vaiheessa, kun sieltä pois on tullut. Tai päässyt.

Nukkumista en voi edes kuvitella, ellen ole saanut lukea ensin jotakin sängyssä. Olen sitten mökillä, kotona tai matkalla. Hyvä kirja on sellainen, joka on mielenkiintoinen, mutta ei liiaksi. Tosi vetävä kirja pitää hereillä aamupuolelle tai kunnes kirja loppuu. Ei hyvä.

Tällaisen mökkipäivän jälkeen uni ei kauan odottele vuoroaan. Se hyvä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat