Olen ottanut tämän Horatiuksen ajatelman Katarina Westin kirjasta.
Päivät jotka sain kertoo Italian Toscanassa asuvan suomalaisen toimittajan ja kirjailijan Katarina Westin elämästä, syöpään sairastumisesta ja kuolemasta. Hän elää vanhassa linnassa miehensä professori Luciano Bozzon ja heidän poikansa Emanuelen kanssa.
Kulissit ovat kauniit ja remontoitua linnaa esitellään sisustuslehdissä. Elämä ei ole Westin itsensä kertoman mukaan pelkkää auringonpaistetta. Rahahuolet ja riidat puolison kanssa painavat. West kertoo myös masennuksistaan. Hän on kirjoittanut kolme fantasiaromaania, mutta maailman valloittavasta kirjasta hän unelmoi.
Kirjan kirjoittamisen West on aloittanut halutessaan kertoa sairastumisestaan ruokatorven syöpään ja kaikista sen mukanaan tuomista asioista. Välillä on toivoa ja hyviä aikoja. Hyvistä ajoista West kykenee nauttimaan. Kolmen vuoden sairastamisen jälkeen West kuolee 50- vuotiaana. Kirja ei ehdi valmiiksi.
Puoliso Bozzo pyytää Katarinan ystävää, toimittajaa ja kirjailija Ulla-Maija Paavilaista kokoamaan ja kirjoittamaan kirjan loppuun. Siten kirjasta tulee heidän yhteinen teoksensa. Kohtalon ivaa on, että kirjaprojektin aikana Paavilainen myös sairastuu syöpään.
Kirja on minusta rehellinen ja aito. Westistä ei tehdä pyhimystä, mutta tuodaan toki esiin myös hyviä asioita. Puolison ja äidin vakava sairastuminen on stressi ja suru koko perheelle. Jossain kohtaa West kuitenkin kertoo, että sairaus on lähentänyt puolisoita toisiinsa.
Sisaren ja ystävien suuri merkitys sairastuneelle tulee selkeästi esiin. Sanonpa vain, että monessakin kohtaa kirjaa lukiessa kyyneleitä ei voi estää. En ainakaan minä.
Paavilaisen hakiessa kirjalle kustantajaa hän saa monia perusteluja, miksi kirja ei kiinnosta. Esimerkiksi ei-julkkiksen sairastaminen ei kiinnosta. Kirja ei myöskään kustantajaa kiinnosta, koska West kuolee lopussa, sellainen ei anna toivoa. Kiitokseni menee Westin ja Paavilaisen lisäksi Ulla Salmelle, joka otti kirjan Kirjapajan kustantamaksi. Tämä kirja kannatti kustantaa ja se kannattaa lukea.
Totta. Teos ei todellakaan anna sellaista toivoa, että aina syöpäsairaat parantuvat. Onneksi on kirjoitettu kirjoja, jossa sairastunut paranee. Toivoa kirja silti antaa ihmisten välittämisestä ja myötätunnosta. Toivoa se antaa siitä, että moni, kuten West, voi elää hyviä hetkiä voinnin niin salliessa ja sairauden oireettomassa vaiheessa. Toivoa se antaa siitä, että kaikki tehdään hoidossa mitä voidaan. Näin Italiassa ja uskonpa, että myös Suomessa. Se ei vaan aina riitä.
Kirja on myös muistutus meille omasta kuolevaisuudesta. Momento mori – muista kuolevaisuutesi. Se saa minut myös ajattelemaan kaikkia niitä ystäviäni, jotka tämänkin vuoden aikana ovat vakavasti sairastuneet, saaneet muistisairausdiagnoosin, kaatuessaan murtaneet lonkkansa tai menettäneet läheisensä äkkikuolemalle.
Kuolevaisuuden muistaminen saa meidät, toivottavasti minutkin, nauttimaan ja olemaan kiitollinen näistä hetkistä, kun on (vielä) hyvissä voimissa, toimintakykyinen ja saa nauttia elämän pienistä ja isommistakin iloista.
Tosin on vitsaileva sanonta, että terveitä ovat vain ne, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.
En usko.
