Lykovittóksen kukkula, 277 metriä korkeana, näkyy kaupungissa kauaksi.  Se näyttää epäilyttävästi sadun pahan noidan linnalta. Huonosti käynee sen, joka sinne yrittää. On kuitenkin lähdettävä tilanne tarkistamaan.

Rappuja, tasanne, rappuja ja tasanne. Ja vielä lisää rappuja ja tasanteita. Sitten olemme hammasratasjunan asemalla, hikimärkinä, mutta perillä kuitenkin! Viisi minuuttia junalla , niin olemme kukkulan laella.

Tiesinhän kaiketi, että ei täältä noitaa löydy. Liittyy kukkulan syntyyn sentään kreikkalaisen mytologian tarina. Athene oli kuljettamassa kiveä Akropolille, kun se vahingossa putosi matkalla. Kreikan kielen sana likós tarkoittaa sutta. Tarinan mukaan aikoinaan seudulla on ollut paljon susia.

Noidan linnan sijasta ylhäällä on ravintola ja pieni Pyhän Yrjön kirkko ja tietysti ihanan ihania maisemia korkeuksista. Väitetään, että täällä auringonlasku on kaunein Ateenassa. Kauneimmasta en tiedä, mutta kaunis on. Mutkittelevat portaat vievät meidät takaisin matalammille laitumille.

Filopappoksen kukkula sijaitsee kohtalaisen lähellä majapaikkaamme. Usein oikaisen sen kautta Akropolin juurelle ja sieltä keskustaan. Suorastaan rakastuin sen kallioihin, teihin ja polkuihin! Illan suussa näyttävät päivittäin kokoontuvan siellä Nymfien kukkulalla koirat omistajineen. Kukkulalla on muun muassa pieni, Pyhän Dimitri Pommittajan kirkko, jossa näin vietettävän häitäkin. Näitä pikkukirkkoja näyttää Ateenassa olevan paljon. Lähes jokaiseen kohtaamaani kirkkoon sytytän tuohuksia. Jos se siis minusta olisi kiinni, niin sekä Tuonpuoleisessa että täällä olevilla läheisilläni asiat olisivat hyvin.

Länsimaisen filosofian isänä pidetty Sokrates oli uskomusten mukaan kukkulalla olevassa vankilassa ennen kuolemantuomionsa toteuttamista vuonna 399 eaa. Hän sai tuomion nuorison turmelemisesta puheillaan ja opeillaan.

Roomalainen senaattori Filopappos oli kreikkalaisen kulttuurin ihailija. Eläkepäivänsä hän vietti Ateenassa. Lienee ollut vaikuttava persoona täälläkin. Hänen massiivinen muistomerkkinsä kohoaa korkeimmalla kohdalla näkyen kauas. Kun menin häntä sinne kohtaamaan, lankesin suoraan rähmälleni kivikkoon muistomerkin edessä! Tätä olin pelännyt kaduilla, jotka ovat usein laattoja, liuskekiviä tai mukulakiveä. Niiden asettelussa ei ole oltu turhan tarkkoja. Mutta, että täällä lankean! En tiennyt näin kovasti kunnioittavani jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla kuollutta senaattoria. Luojan kiitos, koboltti-kromi -polveni kestivät hyvin. Pintanaarmuja tuli ja moniväristä mustelmaa, mutta mitä niistä, kun polvet ja kävelykyky ilman kipuja säilyivät!

Kukkuloiden vastineena on aukioita, niistä Agora käsittääkseni on suurin. Jo 500-luvulla eaa se perustettiin kaikenlaisen kansalaistoiminnan keskukseksi. Alue näyttää niin valtavalta, että piti ihan tarkistaa, paljonko asukkaita noina aikoina Ateenassa oli. Noin sata vuotta myöhemmin, 400-luvulla eaa, asukkaita arvellaan olleen n. 180 000. Vaikuttava luku minusta. Tosin näistä vain 70.000 oli kansalaisia, joilla kai ainoastaan, luulisin, oli mahdollisuus päästä esimerkiksi Sokrateen puheita Agoralle kuuntelemaan.

Agoran Hefaistoksen temppeliä sanotaan parhaiten säilyneeksi Kreikassa. Attaloksen Stoa oli kauppakeskus Agorassa pylväskujineen ja liikkeineen. Valtavan iso tietysti sekin. Laskin, että pylväshallin reunapylväitä oli 47. Stoa on rakennettu uudelleen vanhan mallin mukaan. Siellä toimii nyt museo Agoran löydöille. Historia ja nykyaika lyövät kättä, kun metrojuna kulkee Stoan nurkalta osan Agoran rauniokivistä jäädessä junaradan toiselle puolelle.