Niin, yllättääkö Arktiset leikit, vai yllätänkö itse itseni? Siinäpä kysymys.

Lähden hieman vastahakoisesti aviohenkilön kanssa Tampereen teatteriin Arktisia leikkejä katsomaan. No, lähden kuitenkin, kun miehellä on liput. En lähde alkuunkaan hypyn kengässä, kuten yleensä.  

Syy jonkin asteiseen innottomuuteeni on se, että kyseessä on Leea ja Klaus Klemolan trilogian neljäs (!) näytelmä. Ensimmäinen oli Kokkola (2005), toinen Kohti kylmempää (2008) ja kolmas New Karleby (2011). Kaikissa näytelmissä on kutakuinkin samat henkilöt ja jatkuva tarina. Muistelen nähneeni tuon Kohti kylmempää ja jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että eivätpä nämä taida olla ihan meikäläisen kauraa tai minä en niiden. Mielipuolista kohellusta ilman järjen häivää, on tainnut olla subjektiivinen tuntumani.

Ei hyvää päivää! Miten tässä näin käy? Arktiset leikit tempaa minut mukaansa! Tässähän on hauskaan sisällytetty oivaltavia näkökantoja. Ihan absurdiahan meno on, mutta ei vailla mieltä. Ihan on jutussa juonikin. Ainakin olen sellaisen näkevinäni.

Grönlannin kylmyyttä rakastava Marja-Terttu Zeppelin (Heikki Kinnunen) on päähenkilö, jonka ympärillä muut pyörivät. Pääpyörijöinä ovat aviomies Piano Larsson (Klaus Klemola) ja Marja-Terttua sitkeästi rakastava Vili Autio Tiippanainen ( Anna-Elina Lyytikäinen). Aviopuolisot eivät tosin ole kohdanneet kahdeksaan vuoteen eikä Piano ole edes hyväksynyt Marja-Terttua facebookkaveriksi. Julmaa. Tosin ehkä enemmänkin on niin päin, että itsepäinen ja voimakkaan egon omaava Marja-Terttu pyörittää koko sirkusta. Hänen saapumisensa Grönlannista kotiin Kokkolaan sähköistää kaikkien tunnelman.

Marja-Tertun ja tyttären Maura Zeppelinin ( Mari Turunen) välit ovat lievästi sanottuna tulehtuneet. Tytär vain odottaa äitinsä kuolemaa. Esityksen lopussa vihasuhteen takaa paljastuu muitakin tunteita. Itseäni tämä loppu koskettaa kovasti. 

Mari Turunen tekee aivan loistavan kaksoisroolituksen. Mauran lisäksi hän esittää Sami Simpasta, joka on Kokkolan päihdekuntoutusyksikön esimies.

Näytelmässä pyörivät osaksi omissa ympyröissään Vahtimestareiden veljeskunta, joka käsittää tämän Marja-Terttuun rakastuneen Vili Autio Tiippanaisen ( Anna-Elina Lyytikäinen) ja erikoisen (niin kuin tässä näytelmässä joku ei olisi erikoinen!) Jani ”Intijani” Mikkolan ( Jukka Leisti). Piano Larsson & Film companyn ohjaaja ja käsikirjoittaja Harri Lömmark (Juho Kuismanen) ja tuottaja Arijoutsi Prittinen (Jussi Rantamäki) vetävät omaa showtansa.

On tapahtumia. On. Seilataan laivalla, joudutaan sairaalaan, suunnitellaan Nelipyöräisen Emilyn tarinaa ja mitä kaikkea niitä onkaan. Suunnitteleepa Marja-Terttu ottaa musabisneksestäkin rahat kotiin. Pianon kanssa tehdään suurisuuntaisia suunnitelmia ja harjoituksiakin aloitellaan.

Entä ryypätäänkö, naidaanko, keekoillaanko munasillaan, saattaa joku kysyä. Ei, näitä ei harrasteta. Joku voi pettyä, itse olen tyytyväinen. Johan tähän ikään on noita kaikkia ihan livenäkin tarpeeksi nähnyt!

Ihmissuhteet, keskinäinen kanssakäyminen, tunteet ja ihmisten erilaiset motiivit ne tässäkin esityksessä ovat ne, jotka sisällön antavat. Ainakin minulle. Vaikka toiminta ja tapahtumat ovat yliampuvia, niin ne koen vain pintakuohuna. Toki hauskana sellaisena. Taustalta löytyy yleisinhimillisyyttä. Kun tämän lisäksi näyttelijät osaavat hommansa, on syytä kiitellä. Itseäni alussa häiritsee runsas v-sanan viljely, minusta osaksi jopa näytelmän tai roolien kannalta tarpeettoman paljon. Päätän sitten vain unohtaa koko asian ja keskittyä näytelmään ja sen varsinaiseen sisältöön.

Näytelmän kesto väliaikoineen on kolme tuntia. Jos esitystä olisi tiivistetty ja saatu se mahtumaan kahteen ja puoleen tuntiin, niin se olisi ollut vielä parempi. Nyt paikoitellen, etenkin toisessa näytöksessä, on joitakin pitkitetyn tuntuisia kohtauksia.

Käsikirjoitus on sisarusten Leea ja Klaus Klemolan ja Leea Klemola on myös toiminut ohjaajana. Voisiko olla niin, että ohjaajana voi olla vaikea puuttua poistamismielessä omaan tekstiinsä? Mene tiedä.

Naurun hyrskähtelyjä kuuluu katsomosta tämän tästä. Me katsojat annamme näyttelijöille lopussa raikuvat aplodit. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että jotkut paikat ovat väliajan jälkeen tyhjinä. Niinpä. Mikään esitys ei välttämättä kaikkia miellytä. Kaikki eivät myöskään tule näin mieluisalla tavalla yllätetyiksi kuin minä tulin.

Käsiohjelmassa on asiaa enemmän kuin kolmen euron hinnan verran. Sieltä voi lukea enemmän roolihenkilöistä ja heidän historiastaan sekä edellisten näytelmien tapahtumat.

Espoon Kaupunginteatterissa Arktisten leikit on ensi-illassa  3.12.19

Kuvat Harri Hinkka Tampereen teatteri