Kirjoitukset avainsanalla Kristiina Lehtola

sylilliset kahmaisin kerrallaan!

Tämän tutun laulun sanojen pienoiseen vääntelyyn syyllistyn, kun muistelen meidän Tampereen Naislaulajien 90-vuotisjuhlia pari viikkoa sitten.

Kunnon juhlathan kestävät vähintään kaksi päivää. Niinpä mekin aloitimme perjantaina Raatihuoneelta ja lopetimme lauantai-illalla ravintola Aistissa.

 

1.   Kaupungin vastaanotto Raatihuoneella

Taisi olla jo neljäs kerta, kun olen ollut kutsuttuna tähän upeaan taloon kaupungin vastaanotolle. Aina se on kuitenkin ylen juhlavaa. Talo on upea niin ulkoa kuin sisältä.

Kaupunginvaltuutettu Irja Tulonen ja museotoimen johtaja Toimi Jaatinen emännöivät ja isännöivät iltaa toivottaen meidät tervetulleeksi ja pitäen pienet puheet. Museonjohtajan puheesta en kylläkään saanut mitään selvää, mutta ei sevväliä. Epäilemättä se sisälsi paljon hyvää ja kaunista.

Naiskuoroliitto jakoi ansiomerkkejä. Kuoron johtaja Katja Harilo sai ansiomerkin kymmenvuotisesta kuoron johtajana toimimisestaan. Kahdeksan pitkään Naislaulajissa ollutta palkittiin myös ansiomerkein. Siis ajatelkaa! 30 tai 40 vuotta naislaulantaa takana joillakin! On siinä ollut harrastuneisuutta, sitkeyttä ja vaikka mitä! Samalla he ovat mittaamattoman paljon tutkimusten mukaan pidentäneet ikäänsä ja parantaneet elämänlaatuansa. Ei muuta kuin onnea niin että heilahtaa! Niin Katjalle kuin sitkeille siskoille.

Mikä tämä vastaanotto olisi ollut, ellei olisi laulettu. Me tietenkin lauloimme. Ja vahvistettu kvartetti Mieskuoro Laulajista lauloi meille. Ja miten lauloivat? Upeasti! Sydämeen käyvästi! Ja mehän tykkäsimme!

Päästiinhän sitä lopulta itse asiaan eli nautiskelemaan coctailpaloja viinin kera. Etenkin suolaiset olivat hyviä. Älä kuitenkaan kysy, millaisia ne olivat. Kaikkea ei voi ihminen muistaa.

 

2.   Naislaulajien 90-vuotisjuhlakonsertti Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikkisalissa

Seuraava päivä, lauantai, alkoi jo kello 13 harjoituksilla, vaikka itse konsertti alkoikin kello 18.

Lauluja käytiin vielä läpi ja myös sitä, miten kumpikin kuoro, Naislaulajat ja Suvanto, liikkuu pois ja takaisin estradille. Meillä oli kummallakin kuorolla omia numeroita ja myös yhteisesityksiä. Tietenkin oli syytä myös ennen h-hetkeä katsoa, että tukka on hyvin ja että kello ei näy. Tärkeä juttu oli se, miten huivin helmat asettuvat tasoihin. Ja nehän eivät tietenkään asettuneet!

Kun on näin iso juhla, liputkin ovat paikallaan.

Aluksi kajautimme yhdessä Mia Makaroffin Laulua elämä soi. Sitä olen jossakin postauksessani jo aikaisemmin tippa poskella hehkuttanut. ”Syntyessäin minä sain oman äänen. Minä äänen sain ja se minut minuksi loi. Ääneni tahtoi se tahtoi vain laulaa…

Nyt sain toisen ihastuttavan lempparin, Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis. Sen esitimme me suvantolaiset. Toki laulu on minulle ennestään tuttu. Olenhan sen laulanut eläkeläisjuhlassani töissä. ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus.” Näin alkaa tämä sykähdyttävä laulu ja jatkuu aivan yhtä hienoin ajatuksin.

Kuoronjohtajamme Katja on  paitsi pätevä ja huumorintajuinen myös erinomaisen ilmeikäs johtaja. Ilmeillään hän usein kannustaa meitä hymyilemään. Kun peukut nousevat pystyyn konsertissa jonkun laulun jälkeen, niin sekä peukut että ilme kertovat, että hyvin meni, mutta menköön!

Naislaulajista koostuva ryhmä Nova esiintyi ja vakituinen pianistimme Silja Kuoppala säesti heitä kuten monia muitakin lauluja. Vierailevana tähtenä oli sekä Suomessa että Italiassa esiintyvä tenori Eero Lasorla. Hän lauloi sekä kuoron kanssa että myös serenadin juhlivalle kuorollemme. Mikä ääni! Mikä tulkinta! Lienee syytä kertoa, että Lasorla ei suinkaan esiintynyt konsertissa paidan kaulus auki. Ei toki. Kuva nyt sattuu olemaan harjoituksista, jolloin solmuke ei vielä ollut paikallaan.

Entinen kuorolainen Kristiina Lehtola juonsi ja kertoili kuoron historiasta. Kun ihminen tai kuoro on jo 90 vuotta, menneisyyttä on.

Lipun hintaan kuului kahvi väliajalla hyvän leivoksen kera. Maistuvia!

 

3.   Karonkka ravintola Aistissa

Konsertti meni hyvin. Yleisöä oli. Mokia ei tapahtunut. Mitä silloin voi muuta kuin olla nöyrän kiitollinen ja syödä mussuttaa ravintolan iltapalaa sekä kohottaa malja itselle ja toisille. Toki töitä konsertin eteen teimme ihan tosissamme. Mutta niin tietysti pitikin. Sanotaan, että lahjattomat ne vain harjoittelee. No joo. Kaikkea sitä sanotaan.

Yhtäaikaisen kumarruksen me osaamme! Salaisuus on ajatella itsekseen alhaalla ollen Mikkihiiri ja sitten vasta nostaa päänsä. Yleensä onnistuu perfect. Tässä nyt vielä harjoittelemme.

Kumarrus kuuluu  kiitokseksi yleisölle, mutta myös johtaja Katjalle, säestäjä Silja Kuoppalalle, juontaja Kristiina Lehtolalle, Eero Lasorlalle, Naislaulajille ja Suvannolle, kaupungille sekä juhlatoimikunnalle. Loppuviimein kiitos vielä kaikille niille, joita en tässä rimpsussa muistanut kiittää.

Tuttava totesi konsertin jälkeen: ”Mies tykkäsi niin kovin teidän konsertista. En oo tiennytkään, että se tykkää naiskuorolaulusta.”

Niinpä.

 

Osa konsertin kuvista on otettu harjoituksissa, mikä selittää esimerkiksi asiaan kuulumattomat laukut.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat