Nythän näistä saa nauttia. Kevät on tuonut jo joitakin perhosia. Koronakaranteenissa taas voi olla enemmän aikaa lukea kuin tavallisesti. Eli eristyksestä huolimatta suloisuutta on!
” Koska ihminen käyttää kieltä ajattelun välineenä, on maailma vähäsanaiselle ajattelijalle mustavalkoisempi. Lukeminen myös treenaa aistihavaintoja käsitteleviä aivojen osia. Lisäksi kaunokirjallisuuden lukeminen kasvattaa empatiakykyä……Siten kirjallisuus opettaa asettumaan toisen asemaan. Se lähentää meitä toisiimme.” (kirjailija ja äidinkielen opettaja Tommi Kinnunen, Suomen Kuvalehti 49/2018)
Tommi Kinnunen ei ole ajatuksineen yksin. Aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen sanoo, että ”pitkien tekstien lukeminen kehittää pitkäkestoista muistia, jota tarvitaan monissa vaativissa töissä, samoin empatiakykyä. Lisäksi se vähentää stressiä.”(HS 11.8.2019) Verkon selaaminen Huotilaisen mukaan stressaa ihmistä enemmän. Kirjasta omaksuttu asiatieto jää paremmin mieleen kuin verkosta luettu päinvastaisista tuntemuksista huolimatta. Lapselle lukeminen kannattaa jo vauvaiässä. Se kasvattaa sekä vuorovaikutustaitoja että sanavarastoa.
Luulisi siis, että ainakin me suomalaiset, joilla on loistava kirjastolaitos, olisimme himolukijoita. Eipä sinne päinkään, sanoo tutkija ja tietokirjailija Kai Ekholm (HS 6.8.2019). Hänen mukaansa suomalaiset himolukijoina on sitkeästi elänyt myytti, kaunis itsepetos. Suomalaiset ovat lukutaitoisia, eivät enää aktiivisia lukijoita. Kolmannes suomalaisista lukee pari kirjaa vuodessa, viidennes viisi kirjaa ja kymmenen kirjaa vuodessa lukevia on 15 % väestöstä. Vuonna 2017 kirjoja lainasi kirjastosta vajaa puolet kansalaisista. Hän varoittaa suomalaisten olevan luopumassa omasta kulttuuristaan.
Minulla on näistä luvuista ihmetyksen sormi ällistyksen suussa. Kaikki eivät kuitenkaan ole huolissaan asiasta. Viestintätoimisto Kreabin nykyinen ja Yleisradion entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kohautti asiaan liittyvällä twiitillään viime vuoden elokuussa. ” En nyt hirveästi surisi kirjojen käytön hiipumista. Tarina kirjaimin on monelle yhtä luontevaa omaksua kuin musiikki pelkästään nuotteina.”
Voihyvääpäivää! Vai että yhtä luontevaa! Onpa vertauskuva! Vaikka eipä sillä. Monella nuorella on Pisatutkimuksen mukaan auttamattoman huono lukutaito. Heikko lukutaito on 15-vuotiaista pojista viidenneksellä, tytöistä 13,5 prosentilla. Tutkijoiden mukaan tuon tason lukutaito ei riitä jatko-opintoihin eikä yhteiskunnassa toimimiseen. Lukutaito on sitä paitsi yhteydessä kirjoitustaitoon. Tommi Kinnunenkin on opettajan työssään huomannut nuorten sanavaraston hätkähdyttävän kehnouden.
YK:n julistamaa Maailman lukutaidon päivää vietetään vuosittain syyskuun kahdeksas. Sen tarkoitus on muistuttaa lukutaidon tärkeydestä. Lukutaito on heikointa Afrikassa, mutta näköjään heikkenee tällaisessa sivistysvaltiossakin. Toivottavasti ei käy niin kuin Kai Ekholm ennustaa: ” Jos kuvatut trendit jatkuvat, niiden päässä on kansakunta, joka on vaihtanut lukemisen ja oman kulttuurinsa verkon kaljakelluntaan.”(Hs 6.8.19)
Näiden tietojen valossa olen auttamattomasti erilainen nuori ja varmaan takapajuinenkin. Rakastan nimittäin lukemista. Vähät siitä, mitä se kenties kehittää. Se on vaan niin mielenkiintoista ja mukavaa. Olen ollut onnekas, kun sain jo kotoa lapsena sekä mallin että kannustuksen lukemiseen. Lukemisen ihanuus on siis aina ollut osa arkipäivääni, toki lukemisen määrä on vaihdellut paljon elämäntilanteiden mukaan. Kun olen innostunut tietynlaiseen määrien laskemiseen, niin pidin listaa lukemistani kirjoista vuoden ajan, viime vuoden helmikuusta tämän vuoden tammikuuhun. Luettuja kirjoja oli 125 ja kirjoissa sivuja yhteensä niin paljon, että päivittäinen sivumäärä olisi ollut 104, jos joka päivä olisin lukenut yhtä paljon. Lukumäärää toki osaltaan selittää nykyinen Vapaana kansalaisena eläminen. Tosin, joskus työaikana tein vastaavan laskelman. Ja arvatkaapa mitä? Silloin luin vuodessa 150 kirjaa ja niistä osa oli ammattikirjallisuutta. Eli mitä ilmeisimmin olen tässä hommassa taantunut.
Minulle kirja parhaimmillaan on ihan kunnon paperinen kirja. Yön pikkutunneillakin voi helposti selata, montako sivua seuraava luku on. Tosin, vaikka sivuja olisi kuinka paljon, se ei kuitenkaan estä minua lukemasta vielä sitäkin lukua. Ja kenties seuraavaakin. Toki olen lukenut e-kirjojakin. Äänikirjoja taas on kiva kuunnella esimerkiksi keittiöhommia tehdessä. Suomessa ilmestyy vuosittain runsaat 10 000 uutta kirjanimikettä. Minusta luku on valtava. Olen antanut itselleni kertoa, että myös lasten ja nuorten kirjoja on paljon ja ne ovat monipuolisia ja laadukkaita.
Nähtävästi olen pahasti väärässä. Tubettaja Mike Bäck (20v) käy kouluvierailuilla ja kertoo halunneensa kannustaa nuoria lukemaan. Mieleen hänelle ei vaan tullut yhtään kirjaa, jota olisi voinut suositella. Ei hätää. Hänpä päätti korjata puutteen ja kirjoittaa itse kirjan. Niitä on tullut jo kaksi. Toisen kirjan nimi on vaatimattomasti Paras kirja ikinä. Toinen kirjakaan ei nimeltään paljon huonommaksi jää: Kaikkien aikojen kirja. Lyhyehköt kirjat sisältävät tubettajan mietteitä, tarinoita henkilökohtaisesta elämästä ja hänen piirustuksiaan. Ne on tehty viihdyttämään. (Hs Nyt 24-30.1.20)
Ihan totta. Että näin. Että yhtään sopivaa nuorten kirjaa ei ollut olemassa ennen Bäckin kirjoja?
Kiitos ja kumarrus siis hänelle! Kunnia ja ylistys!
