Kirjoitukset avainsanalla TexMaaCari

Enpä olisi tätäkään itsestäni uskonut! Siis tätä, että keekoilen vaatteissani pyörähdellen, niitä esitellen ja vielä nettiin laittaen.

Tähän on kuitenkin hyvä syy. Nämä vaatteet on tehty vanhoista vaatteista ja muista tekstiileistä. Tekijänä on Maarit Carita Hälikän yritys TexMaaCari Lempäälästä.

 

Tarkkavainen katsoja voi huomata, että uusiokäytössä on vanha pöytäliina. Se on yhtä lempiväriäni ja poncho on jo käytössä hyväksi testattu. Sopii monenlaisen vaatteen kanssa.

Tähän mekkoon on Maarit käyttänyt vanhaa hametta, muista tykötarpeista en hoksannut kysyä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että jonkun verhon pitsireunus olisi hihoina. Kaikki kuitenkin on jostakin vanhasta, jo käytöstä poistetusta.

Takana mekossa on yksi pitsi vähemmän. Mekkoa voi kuitenkin käyttää kummin päin haluaa. Riippuu siitä, haluaako enemmän koreilla eteen vai taakse.

Vaikka vaate on kaksinkertainen, se on kevyt ja aivan ihanasti heilahteleva! Olkaimet istuvat hyvin.

Tutustuin Maaritin uusiovaatteisiin, koska hän puvustaa tällaisista  värkeistä Teatteri Valentinon esitykset, myös ensi kesän Merulahden kesäteatterissa esitettävän Myrskyluodon Maijan. Saattaa olla, että vanhoista tekstiileistä tekemiään vaatteita myy joku muukin yritys, mutta siitä en itse tiedä. Joku minua näppärämpi voi myös luoda itselleen omista vanhoistaan täysin uusia vaatteita.

Kirpputorit omalta osaltaan kiitettävästi kierrättävät myös vaatteita. Tampereella (kenties muuallakin) on lisäksi vanhoja vaatteita ja tekstiilejä vastaanottava Nextiili, joka joko laittaa niitä myyntiin tai ottaa talteen esimerkiksi vetoketjut, napit ynnä muut sellaiset ja myy ne. Kaikki ei sinnekään kelpaa. Omat viemiseni ovat aina päätyneet energiajakeeksi. Kertoneeko se vaatteitteni erinomaisen huonosta kunnosta siinä vaiheessa, vai mistä? En tiedä. En ole uskaltanut kysyä.

Jaa että miltä vaatteissa keekoilu nyt sitten tuntui? Superilta! Oli vallan ihana pyörähdellä, ottaa erilaisia asentoja ja leikitellä. Tuli ihan tyttömäinen olo, kuten jossain mainoksessa aikoinaan sanottiin. Olen varmaan edellisessä elämässäni ollut malli. Säästääkseni teitä lukijoita en kuitenkaan laittanut kaikkia miehen kymmeniä kuvaotoksia tähän mukaan.

Kauhiasti jouruin kyllä itteeni siitä pirättelemähän!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

TexMaaCari
1/1 | 

Upeasti pyörähtelee malli! Kesäiseen mekkoon/tunikaan olen käyttänyt hametta, valoverhojen reunapitsejä ja vanhoja käsin virkattuja pitsejä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat