Hesaan helteellä - onko järkeä vai ei?

Jos minulta kysytään, paras paikka hellesäällä on mökki ja järvi. Siitä huolimatta olen Helsingissä neljä päivää. Mittari näyttää parhaimmillaan 30 astetta.

Viiraako siis minua päästä?

Ei sinne päinkään. En ainakaan myönnä. Kun on harvinaista ja mieleistä seuraa, eli tyttäret ja tyttärentytär, ajoittain tyttärenpoikakin, niin sitä silmää räpäyttämättä uhraa mökkipäiviänsä. Perimmäinen syy täällä oloon on se, että Brysselistä lomailemaan tullut Esikoinen haluaa järjestellä Helsinkiin opiskelemaan tulevan poikansa kanssa asuntoasioita kuntoon. Me muut notkumme sitten mukana.

Otan vauhtia Hesaan Turusta, jossa olen sukulaiskaksosten rippijuhlassa. Sieltä sitten iltamyöhällä posotan junassa Hesaan. Henkisesti krapulaisena. Rippijuhlissa onnistun muun muassa möläyttämään typeryyksiä. Tarinan kuultuaan Esikoinen neuvoo minua noin pääsääntöisesti odottamaan edes kaksi sekuntia ennen kuin avaan suuni. Tämän neuvon hän antaa, kun pystyy vahingoniloiselta naurultaan lopettamaan.

Ruoka

Ruoka on aina tärkeä juttu, on sitten missä on. Aamupalat Hesassa sujuvat kämpillä, muu ruokailu missä milloinkin. Melkein nurkan takana olevan Kotipizzan portaille käyn vallan pitkin pituuttani rähmälleen. Hetken pelkään, mitä tapahtui koboltti-kromipolvilleni. Onneksi ei ilmeisesti kuinkaan. Mustelmilla selviän. Oikea olkapää kyllä moitiskelee, päivä päivältä onneksi vähemmän.

Ravintoloita terasseineen näyttää olevan niin perusteellisesti täällä Punavuoressakin. Lopez y Lopez’ssa käymme syömässä tacot. Hyvää on, ei liian tulista, minunkaan makuuni.

Porukan nuorin tutustuttaa minut kuplateehen. Jaa-a. Vallan nautittavaa. Yhtään en kyllä tiedä, miten ja mistä nuo kuplat tehdään.

Viimeisenä iltana ruokailemme Salutorgetissa Esplanadilla. Kaunis jugendtyylinen entinen pankkisali antaa silmillekin ruokaa. Vessat ovat ilmeisesti entisessä pankkiholvissa, ainakin ovesta päätellen. Ruoka on hyvää, kuten toivoa sopii ja seura vielä parempaa.

Puistot

Olkoon vaan 30 aste hellettä, kävelyä se ei estä. Toistakymmentä tuhatta askelta tulee helposti mittariin. Mikä on kävellessä, kun puistoja tuntuu tulevan vastaan tämän tästä. Niissä on mukava istahtaa välillä varjoisalla penkillä. Makoilut jätän tällä kertaa muille.

Pienessä Koulupuistikossa ihastelen Ville Vallgrenin Topelius ja lapset – patsasta.

Tämä Vanha kirkkopuisto on lähellä majapaikkaamme Annankadulla. Siellä tulee käytyä useammankin kerran.

Tällä kukkulalla Desingmuseon takana käymme aika usein illalla  istuskelemassa, etenkin nuorempi väki. Pikkusen harmittaa, kun joku älykääpiö koiran ulkoiluttaja on yhtenä päivänä jättänyt nurmikolle isot tuotokset.

Sinebrychoffin eli Koffin puistossa näen kauneimmat kukkaistutukset. Isossa puistossa on paljon nähtävää.

Kirpputorit

Jos on majapaikkamme lähituntumassa paljon ravintoloita ulkoterasseineen, niin paljon tuntuu olevan kirppareitakin, Uffia, Fida ja muita nimiä. Yhden keltaisen kepeän kesäkoltun löydän. Se on vielä alennusmyynnissä, mahtoikohan maksaa 9 euroa.

Kulttuuri

Kun olisin ymmärtänyt olla riittävän kaukaa viisas, olisin voinut varata liput Ateneumiin Repinin näyttelyyn. Kävinpä kuitenkin ohikulkiessani Sinebrychoffin taidemuseossa. Siellä on Aarteet maailmalta. Mesenaattien näyttely. Tämä pikkuinen poika Frans Woutersin teoksessa Amor jousineen edustakoon tässä kaikkia museon aarteita.

Jollakin kadun pätkällä törmään Viheltelevä helsinkiläinen -veistokseen. Kartan avulla totean, että olen Iso Roobertinkadun kävelykadulla. Veistoksen on Björn Weckström lahjoittanut ” ystävällisen, auttavaisen ja suvaitsevaisen helsinkiläisen kunniaksi”. Kiertelen patsasta. Ja kyllä. Ilmiselvästi siinä joku pitkä henkilö viheltelee. Lienee siis helsinkiläinen?

Meri

Tämän lähemmäksi merta kuin Hietalahden rantaan en päässyt. Samalla käyn Hietalahden torilla tai lieneekö sekin kirppis. Ostan, taas kerran, muumimukin. Vanhempaa vuosikertaa. Pyyntihinta laskee kympillä, vaikka kovin kevyesti vain tingin.

Kauppahallin ravintolamaailmaan sisälle en jaksa änkeytyä.

Mitäpä opin tällä Hesan reissullani?

1.   Ennen kaikkea opin vähän enemmän tuntemaan tätä maalikylää. Tosin vain pääasiassa Punavuoren siivulta.

2.   Helle ei tapa, vaikka hikoiluttaa. Aina kämpillä käydessä on käytävä suihkussa ja vaihdettava kaikki vaatteet. Aina.

3.   Lakki kannattaisi laittaa jollakin remelillä käteeni kiinni. Kuinka ollakaan, erinomainen, joskaan ei tyylikäs, mutta paljon aikaa nähnyt lakkini häviää, ties minne. Taas kerran. Pehmeään päähäni en äkkinäisesti löydä sopivaa. Joku on paksu, joku pieni, jostakusta ei vaan muuten pääni tykkää. Tyydyn ostamaan Fidalta pienen huivin, jonka solmin ”kutreilleni”. Ai, että tyylikkäästi? No ei.

4.  

Ratikka täällä voi olla näköjään valkoinenkin. Olikohan se joku koulutusratikka?

5.   Lähes poikkeuksetta kaupassa (ja kirpputorillakin) on ihmisillä maskit päässä. Ja kyllä. Käytettyjä maskeja lojuu maassa. Enemmän vai vähemmän kuin Tampereella? En tiedä.

7.  

Annankatu, jonka varrella väliaikainen vuokra-asuntomme sijaitsee, on koko lailla rauhaton ja meluisa katu. En siis osta tämän varrelta asuntoa. Totta puhuen en ole ostamassa asuntoa mistään Hesassa. Enkä itse asiassa muualtakaan.

8.  

Potkulaudat ovat kova sana, täällä, täälläkin.

9.    Rakkaitten kanssa on ihana viettää aikaa, vaikka se tapahtuisi Hesan helteissä. Miten kiitollinen olenkaan jokaisesta jälkipolveni tyypistä! He eivät tosin ole täydellisiä. Kuten en ehkä ole minäkään. Ehkä.