Kuten edellisessä postauksessani kerroin, lentomatkat Brysseliin mennen tullen menivät hyvin kaikkine koronatestitodistuksineen. Postauksessa povailin, että Suomessa otettu toinenkin koronatestitulos kolmen päivän karanteenin jälkeen lienee negatiivinen. Ja totta tosiaan! Näin oli! Läpeensä negatiivinen tyyppi!

Kun nyt tilanne maailmalla ja tässä tapauksessa etenkin Belgiassa on mikä on, oleskeluuni Belgiassa ei kuulu minkäänlaisia ihmiskokouksiin osallistumisia. Tyttären perhe asuu hieman Brysselin ulkopuolella, joten isossa kaupungissa ei tarvitse siksikään pasteerailla. Talosta ja pihapiiristä poistumiset tietävät  tavallisesti jonkin sortin ulkoilua. Sitä on siinä määrin, että joka päivä aktiivisuusrannekkeen askelmäärät paukkuivat selkeästi yli 10 000.

 

Kas tässä ulkoilukokemuksiani

 

1.   Sauvailureitti

Sauvailureittini Sterrebeekissä on aika usein ohjautunut peltojen välissä kulkevalle kevyen liikenteen väylälle. Kulkua varjostavat kauniisti puut ja puskat sekä kauniit unikot. Tosin niitä ei näyttänyt nyt olevan kovinkaan paljon. Moorselin kylässä tämä jättinojatuoli ja maakellarin (?) peitekasvit ovat minusta hauskoja.

 

2.   Tervurenin metsät

Moorselista olen monesti pyöräillyt eteenpäin Tervurenin metsiin ja lammelle. Moorsel on yksi Tervuren kunnan kylä. Netti väittää, että Tervuren on yksi Belgian rikkaimmista kunnista. Mene tiedä. Ei se rikkaus satunnaiselle kävijälle loista.

Tällä kertaa ajamme autolla Esikoisen ja Armin kanssa lähelle metsää ulkoilua varten. Metsät ovat enimmäkseen pyökkimetsiä. Korkeat puut ja vähäinen aluskasvullisuus erottavat ne selkeästi suomalaisesta metsästä. Siellä sitä sauvailen maisemia ihastellen ja tuoksuja tuoksutellen. Vähän niin kuin Armi-koira. Eipä ihminen siis paljon koirasta eroa.


3.   ”Delfiinipuisto ja -lampi”

Tässä ”Delfiinipuistossa” en muista koskaan ennen käyneeni, vaikka se on ehkä vajaan kahden kilometrin etäisyydellä tyttären perheen talosta.  Viehättävä, viehättävä!

Afrikan hanhet köpöttelevät lammen rannalla haikaran kanssa. Näyttääpä haikaralla olevan pesäkin rannalla. Näin ainakin luulen. Lampeen juntattujen pylväilen päissä istuskelee iso, minulle tuntematon lintu. Saan otettua vain todella huonon kuvan siitä. Vävy kuitenkin tunnistaa sen heti merimetsoksi. Merimetso! Mitä se täällä tekee? Eikö sen pitäisi olla meren rannalla? Mutta olkoon nyt sitten, jos niin haluaa. Olipa upeaa hänet tavata!

 

4.   Unikkopellon metsästystä

Yhtenä iltana lähdemme katsomaan, olisiko viimevuotinen mahtava unikkopelto taas ihasteltavissa. Esikoinen ottaa heidän sähköpotkulautansa. Minä saan tyttären pojan korkeatankoisen pyörän käsijarruilla. Ihan en pääse mukavuusalueelleni. Ihmeen hyvin kuitenkin selviän. Tytär kyllä kaasuttelee niin sutjakkaasti, että aina olen jossakin kaukana perää pitämässä.

Pellon sijaintia haemme vikapolkujakin kuljeskellen. Tytär löytää kuitenkin netistä oikeat koordinaatit. Mutta. Pellolla kasvaa nyt vain viljaa. Ei unikon unikkoa. Yksi vieras rouvakin on unikkojahdissa. Turhaan toki hänkin. Ihan turhaksi reissu ei kuitenkaan jää. Tuleepa ulkoiltua ja saamme tullessa ihailla kaunista auringonlaskua.

Tyttären potkulautailu on niin houkuttelevan näköistä, että seuraavana päivänä päätän itsekin sitä kokeilla. Vähän toki epäilyttää, olenko heti jorpakossa. Onneksi molemmat tyttäreni ovat sellaisia, että kannustavat minua hommaan kuin hommaan. Tämäkin kokeilu olisi varmasti tällaiselle arkajalalle jäänyt tekemättä, jos tytär olisi yhtään sanonut, että kannattaakohan sun. Liikkeellelähtö osoittautuu hankalimmaksi, oikean kaasun määrä ei aina osu kohdilleen. Yllättävän vakaalta lauta tuntuu. Tasapaino ei ollenkaan tunnu uhkaavan heiketä.

 

5.   Hautuumaat

Olen varsinainen hautausmaafriikki ulkomailla. Sinnepä tälläkin reissulla. Kovin on erilaista täällä kuin meillä. Siinäpä se onkin se viehätys.

Vanha hautausmaa on kiviaidan, ja osaksi verkkoaidan takana. Olen jo aikaisempina vuosina yrittänyt selvittää, mistä sinne on sisäänkäynti. Alue on sen verran laaja, että tälläkään kertaa asia ei selviä. Päätän mennä sinne aidan yli matalasta kohdasta. Istun jo hajareisin kiviaidalla, toinen jalka hautausmaan puolella. Pieni hyppy vain ja olen hautausmaalla. Rupean kuitenkin epäilemään. Jospa sinne meneminen ei olekaan sallittua? Ei siellä koskaan ketään näy.

Aidan vieressä olevalla polulla tuntuu kulkevan aika paljon ihmisiä. He näkisivät minut siellä hautojen seassa palloilemassa. Poliisi voisi olla kohta seuranani? Kilttinä tyttönä palautan toisenkin jalkani hautausmaan aidan ulkopuolelle. Että en sitten edes tuollaistakaan, ”hirveän hurjaa” seikkailua uskaltanut tehdä! Mikä mamis! Ensi kerralla ihan varmaan.

 

6.   Sterrebeekin keskustassa

Käymme Esikoisen kanssa suklaaostoksilla. Suklaastansahan Belgia on kuuluisa. Leonidas ei ole tässä sarjassa mikään huippumerkki, mutta minulle hyvin kelpaa. Pääsemme jopa yhtä aikaa myymälään, kun meitä ei ole kuin kaksi.


Samalla reissulla spontaanisti pysähdymme syömään ravintolan terassille salaatit. Ja joo. Käyn kaupassa ostamassa tuliaisiksi punaviiniä ja kuoharin.

 

Aika vähäeleistä, mutta nautittavaa touhu oli reissullani Belgian ihmemaassa. Parasta oli tietysti tyttären perheen tapaaminen. Sehän se oli reissun päätarkoitus.

 

Kommentit (2)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
4/2 | 

Hei EM! Hauskaa, että pääsit kanssani fiilistelemään matkalle! Mukavia kesän iloja sinulle! Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla