Kirjoitukset avainsanalla Brysselin Eurooppakoulu II:n lakkiaisjuhlassa

Laitan pellavakoltun päälle, korvakorut korviin enkä unohda huulipunaa. Lopuksi suihkaus hajuvettä. No niin. Nyt olen valmis nauttimaan tyttärenpojan ylioppilaslakitusjuhlasta. Vanhemman kahdesta lapsenlapsestani.

Matka juhliin on lyhyt. Vain olohuoneen nojatuoliin läppärin ääreen, johon olen asetellut juhlakatsomon. Olen varustautunut juhlaan aviohenkilön kanssa kuoharilla ja mansikoilla. (Uskokaa tai älkää, peili lattialla on sitä varten, että voin välillä lisätä huulipunaa, joka on tuolin vieressä!)

Juhlat ovat Brysselin Eurooppa-koulussa. Lapsenlapsi on suorittanut 12-vuotisen European Baccalaureate-tutkinnon ja lakitus oli viime viikolla. Vaikka koronaa ei olisikaan, en olisi näissä juhlissa paikan päällä. Oli jo hyvissä ajoin tiedossa, että koululle ei sovi kuin oma perhe. Pandemian ansiosta nyt paikalla ovat vain opiskelijat ja opettajat. Tiedä häntä, olisiko striimausta normaalioloissa tehty lainkaan. Ilman koronapeijuunia olisin kyllä jo Brysselissä ja vähintäänkin hengessä valmistautumassa huomiseen Suomi-osastolaisten juhlintaan Afrikkamuseon juhlatiloissa. Pandemiasta johtuen se, sekin juhla on kokonaan peruttu.

Lakitettavat istuvat turvavälein kasvomaski päässä. Läsnä on useamman kieliosaston opiskelijoita, suomalaiset vain yhtenä joukossa. Ylioppilaita on niin paljon, että toinen vastaava juhla on vielä erikseen.

EU:n tunnushymni, Beethovenin Oodi ilolle, aloittaa juhlan tervetuliaissanojen jälkeen. Minusta se on kaunis ja juhlava musiikkikappale. Koulun rehtori ja yläasteen (joka sisältää meikäläisittäin lukion) rehtori puhuvat. EU:n edustaja, muun muassa henkilöstöasioista vastaava komissaari Johannes Hahn, lähettää ylioppilaille terveiset videon välityksellä. Puheet ovat sopivan lyhyitä. Ei sillä, että, jos ranskaa joku sattuu puhumaan, siitä mitään ymmärtäisin, vaikka lukiossa lyhyttä ranskaa luinkin. Oli siitä se etu, että aikoinaan Brysselissä lapsia leikkikoulusta hakiessani saatoin käyttää kaikkia noin kymmentä muistamaani ranskan sanaa. Ilman niitä olisin joutunut olemaan ihan tuppisuuna. Kyllä kannatti kieltä opiskella.

Kuopuksen kanssa olimme sopineet pitävämme etägaalan eli olevamme lakkijuhlan aikana yhteyksissä videon välityksellä. Näin teemme. Kuopuksella vähän kiirettä pukkaa, kun työ tunnetusti häiritsee harrastuksia, mutta tässä tapauksessa jopa juhliakin. Sopimatonta. Ehtii hän kuitenkin mukaan. Nättimekkoa päällensä kiskoen.

Lopussa kieliosastoittain luokanvalvojat jakavat diplomit. Turvaväleistä ja kasvosuojuksista huolimatta opiskelijat taputtavat ja hurraavat villisti jokaiselle. Suomalaisten luokanvalvoja on ollut estynyt saapumasta tilaisuuteen. Hänen sijaisenaan on äidinkielenopettaja Virpimaa. Hän antaa ihanan matkaevään ylioppilaille: Iloitkaa, kukoistakaa, rakastakaa! Herkistyn niin tästä ihanasta elämänohjeesta, että en edes kuule, että hän kehottaa lopuksi: Eläkää! En ihmettele, että hän on lapsenlapseni mielestä ihan bestisope.

Kättelyitä ei tietenkään ole. Lakit ovat jokaisella mukana ja osa näyttää laittavan sen heti päähänsä diplomin saatuaan. Mitään yhteistä lakkien päähän painamista ei ole kuten meillä Suomessa. Tavat ovat niin erilaiset eri maissa, että se ei tänne monenmaalaisten sekaan sovi. Yleisen tavan mukaan uusien ylioppilaiden kaksi edustajaa vielä puhuu.

Juhlan jälkeen suomalaisten matka jatkuu perheiden kanssa puistoon kukitettavaksi ja kuvattavaksi. Onneksi sää hellii. Tuoreet ylioppilaat liukenivat kuulemma siitä omille teilleen. Miten juhlinta kavereiden kanssa jatkui, siitäpä ei mummelille ole raportoitu.

Olipa ihanaa päästä mukaan tyttärenpojan juhlaan edes näin. Kuopuksen kanssa totesimme, että meillä ainakin oli hyvät ja tunnelmalliset bileet. Rupesimme jo miettimään seuraavaa syytä etägaalan pitoon.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat