Jos haluat vuodattaa liikutuksen kyyneliä, kokea monia muunlaisiakin  tunteita, jos haluat huvittua, nauraa, tulla täysin yllätetyksi, katsella kauneutta, valitse Kalevalanmaan esitys Helsingin Oopperatalossa!

Oopperatalossa sain elämyksiä enemmän kuin olisin ikinä osannut odottaa! Pääkiitos kuuluu baletin taiteellisena johtajana toimivalle Kenneth Grevelle, joka on tehnyt koreografian. Esitys valmistui Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.Suuret kiitokset menevät myös orkesterille ja kuorolaisille, monikymmenpäiselle esiintyjäjoukolle ohjaajia ja muita taustavoimia unohtamatta. Kiitän, kumarran ja niiaan. Edelleen olen fiiliksissä!

VAROITUS! Jos aiot mennä vielä katsomaan Kalevalanmaan tai katsoa sen yle areenasta, älä lue eteenpäin. Juttu sisältää ”juonipaljastuksia”

Ennen esityksen alkua on mahdollisuus tehdä noin kymmenen minuutin kierros Oopperatalon kellarissa ”virittäytymässä tunnelmaan”. Kun kaikkeen,  mitä ilmaiseksi tarjotaan, on syytä mennä, haemme jonon pään. Jonotamme kiltisti varmaankin ainakin kymmenen metriä pitkässä kiemurtelevassa jonossa. Seisomme siellä jo varsin hyvissä ajoin, että emme ainakaan jää ”junasta”. Seisominenhan pidentää ikääkin.

Kellarikäytävässä on siellä täällä baletissa esiintyviä hahmoja: Väinämöinen, joulupukki, kalastaja ja monia muita.  Minun virittämisekseni olisi tarvittu jotain happeningia, vaikkapa pieniä kohtauksia. Pelkkä läpikulku tuntui – no, lähinnä kävelyltä kellarikäytävässä. Kierros päättyy ison salin tyhjälle näyttämölle, jossa  ensimmäisen kerran on lupa valokuvata. Ja tottakai me kaikki kuvaamme!

Kuvassa näytän kuitenkin lähes täyteen viritetyltä, vai mitä sanotte? Siinä ja siinä, ettei ole mennyt ylivirityksen puolelle. Väärin siis arvioin kellarivirityksen tehon.

Mukava odotuksen tila syntyy sieluun kauniissa oopperasalissa heti sinne mennessä.

Esityksessä käydään läpi historiaamme. Se on syväluotaus kansamme luonteesta, à la Greve. ”Suomessa on tarvittu sisua”, sanoo Greve, koska elämä Suomessa on hänestä ollut ankarampaa kuin hänen kotimaassaan Tanskassa.

Sisu on esityksessä ruumiillistettu hopeaan puetuksi pikkupojaksi hopeisine tötteröhiuksineen. Söpö Sisu käy toisinaan koskettamassa muita lavalla olijoita, nostattaaksensa heissäkin sisua?

Kalevalasta tuttu Suomi-neito Aino kulkee vuosikymmenten mukana. Alussa hän on satavuotias rollaattoriin nojaileva mummo ja lopussa 10-vuotias tyttö.

Suomen historia aloitetaan kohtauksella mannermaan vetäytymisestä. Ensimmäisistä suomalaisista 10 900 vuotta sitten jatketaam ja tullaan muun muassa Runebergin, Lönnrothin ja Kalevalan kautta vähitellen sortokausiin, sisällissotaan, talvi- ja jatkosotaan. Koskettavan jylhinä soivat Maamme-laulu, Nälkämaan laulu, Suomen laulu ja presidenttiemmekin hautajaisissa soitettu järisyttävä Narvan marssi!

Sodista selvittyä esitykseen tulee itsellenikin tutumpia elementtejä: rintamamiestalon rakentamista, saunaa ja lavatansseja. Kun mieskuoro on komeasti vetäissyt Satumaan, mitä tapahtuukaan? Miehet pakkautuvat lavan reunalle, orkesteri virittää uudelleen Satumaan sävelet ja meitä kehotetaan laulamaan! Ihan joka sieluni ja sydämeni sopukoista yhdyn laulamaan:

 Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…………………… 

Oi jospa kerran sinne Satumaahan päästä vois…………………...

Ikuinen kaiho ja kaipuu jonnekin. Suomalaistako? Kyllä kai. Emme kai muuten tätä ihanaa tangoa niin rakastaisi.

Eihän Suomen tarina olisi oikea, ellei lavalla vilahtelisi urheilijoita, Katri Helenaa, Jorma Uotista sääri taivasta kohti, Marimekon ja Alvar Aallon tuotteita. Suhahtaapa näyttämön läpi myös ralliauto! Ja kun tosiasioita ei kaunistella, viinaakin juodaan. Hyvässä laitamyötäisessä oleva porukka hoilaa Simo Salmisen Rotestilaulua: ”Tässä maas on niin paljo mälsää……" Joopa joo, mälsää on!

Kaljupää Kekkosia taitaa olla samassa rysässä peräti viisi! Kylläpä niitä 25 vuoteen mahtuu useampiakin, kun Kekkosesta on kyse! Nokian menestysaikaan kun päästään, väkeä risteilee pipona näyttämöllä kiireisinä kännykät korvalla.

Yllätyksiä yllätysten perään siis on. Isoin yllätys on loppupuolella, kun iso tuulikone rupeaa sylkemään katsomoon valtavasti silkkipaperisilppua. Kun kukaan ei huomaa, tiputan niitä muutamia laukkuuni. Muistoksi. Vielä illalla löydän niitä tosin vaatteistanikin. En ihan päässyt jyvälle, mihin tapahtumaan tämä liittyi, vai liittyikö mihinkään, mutta mitä välii! Naurettavan ihana ylläri!

Jos jostakin tämän esityksen suhteen narisisin, se on se, että en kuulunut niihin, jotka haetaan lopussa yleisön joukosta mukaan lavalle tanssimaan! Seuraavan kerran tälläydyn kyllä reunapaikalle. Ja hyppään mukaan, vaikka kukaan ei pyytäisikään. Varokaa vain!

Genneth Greve, joka on jättämässä kymmenvuotisen pestinsä Oopperassa, toivottaa lähtiäisiksi, että luottaisimme itseemme emmekä ottaisi kaikkea liian vakavasti. Voi Genneth, Genneth, miten hyvin sinä oletkaan oppinut meidät tuntemaan!

Kuvat Kalevalanmaa- käsiohjelmasta