Kirjoitukset avainsanalla kohelluksia ja niiden antamia opetuksia

Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, sillä heiltä ei tule hupia puuttumaan. (Aino Suhola)
 

Taidan olla keskivertoa lahjakkaampi koheltamisessa. Nauraa on täytynyt paljon, kun itkemäänkään ei ole kannattanut ruveta. Menisi niin paljon enemmän nenäliinoja. Onneksi kaikkia mokiani en enää edes muista. Armollinen unohdus, vai olisiko kyseessä torjunta. Elämä joka tapauksessa opettaa kaiken aikaa. Vastaisen varalle olen aina oppinut jotain. Tässäpä muutamia oppimiani asioita, jotka vielä muistan.

1. Yllä oleva kuva on eräänlainen kuva-arvoitus. Mitä se esittää? Oikea vastaus: ravintolan pöydän valkoista pöytäliinaa, jonka sisällä on viinilasi siruina ja noin kahdeksan senttiä punaviiniä. Viinin merkkiä en valitettavasti muista.

Paikka. Tammisaaren ravintola Knipan. Söimme Ja juttelimme neljän hengen pöydässä. Tapani mukaan täydensin sanomaani laajoin käsiliikkein. Ja krats! Ennen kuin ehdin sitä kuuluisaa ässää sanoa, nuori tarjoilijapoika oli jo korjaamassa vahinkoa. Kerroinkin arvelevani, että hän oli suorastaan tarkkaillut, koska saan viinilasini kumoon. Selvyyden vuoksi: viiniä olin ehtinyt juoda korkeintaan neljä senttilitraa. Se on tää syntymähumala, joka heitättää ja heilututtaa. Ostinko uuden lasillisen? No en! Sanoohan jo vanha kansakin: Parempi maassa kuin jumalattoman suussa.

Selittelyt. Mitä varten pöydätkin on niin pieniä ravintoloissa, että astiat joutuvat olemaan niin pienellä alalla? Mitä varten ihmiselle on kädet luotu, jos niitä ei voi heilutella vapaasti, pöydässäkin, kysyn vain? Verikin kiertää paremmin koko kropassa. Sitä paitsi, kuka alun perin suunnitteli jalalliset viinilasit? Hän voisi kantaa tässä vastuunsa.

Opetus. Tästä lähtien pyydän viinini maitolasiin.

2. Paikka.  Pokrovan veljeskunnan luostarin myymälä. Ostin vaaleaa mansikkahilloa. Bussissa huomasin, että sinnehän se oli myymälään jäänyt. Ajattelin, että tuen sillä viidellä eurolla luostaria, mutta tomera oppaamme kehotti pikaisesti juosten sen hakemaan.

Selittelyt.  Aikaa ei ollut paljonkaan ostosten tekoon. Viime tipassa vielä huomasin kortit ja niitähän piti muutama ostaa. Kun minulla on vain kaksi kättä, laskin hillopurkin – niin, laskin johonkin.  Siis vika oli liian vähäisissä käsissä. Toisaalta, jos hilloa olisi myyty esimerkiksi kahden kilon purkeissa, olisin todennäköisemmin sen huomannut ottaa mukaan. Siis syynä oli liian pieni purkki. Tätä nyt en oikeastaan edes laske kohellukseksi. Näitähän nyt sattuu tekevälle tämän tästä.

Opetus. Tästä lähtien en enää koskaan osta vaaleaa mansikkahilloa.

3. Paikka. Mustion linnan piha. Pientä sadetta ripeksi, kun bussilta siirryimme sisälle. Sieppasin kiireellä matkalaukkuni käteen, ettei tarvitse sateensuojaa avata. Myöhemmin selvisi, että se ei ollutkaan minun, vaan toisen retkeläisen.

Selittelyt. Mistä minä tiesin, että jollakin muullakin oli punainen laukku? Autosta nostetut olivat kaikki muun värisiä. Sitä paitsi jonkun olisi pitänyt sanoa, että varmistakaa, että otatte oman laukun. Kai niin sanotaan päiväkodinkin retkeläisille? Sitä paitsi, mitä toi nyt sitten on, jos muutaman sata metriä kuljettelinkin väärää laukkua sisätiloihin?  Siinä oli sekin hyvä puoli, että toin sen kiireellä sateesta sisälle. Ei ehtinyt kastua. Toisen laukun omistaja olisi voinut olla kiitollinen. En kuitenkaan ruvennut kerjäämään kiitosta. Sitä paitsi, tiedän tositapauksen, jossa ihminen on vienyt lentoaseman hihnalta toisen ihmisen laukun kotiinsa asti. Ajatelkaas sitä! Itsekin olen kerran Pirkkalan lentoasemalla hyökännyt laukkuni kimppuun, jonka eräs mies oli jo ominut. Sitä paitsi, nämä laukut olivat samankokoisia ja molemmat punaisia. Eron olisin huomannut, jos olisin nostanut vetoaisan. Ne olivat erilaiset.

Opetus. En koskaan enää kanna vedettävää laukkua, vaan AINA vedän perässäni. Vaikka ei olisi pyöriäkään, vedän silti.

Huom. Jos näet kuvan kaltaisen laukun, älä vain ota! Se saattaa olla minun tai olen saattanut pölliä sen joltakin.

4. Paikka. Mustion linnan hotellihuone.  Majoituin samaan huoneeseen ystäväni kanssa. Joskus aamuyön puolella, minä, superheterona itseäni pitävä, havahdun siihen, että seison ystäväni vuoteen jalkopäätä kopeloimassa. Siihen heräsi ystävänikin.

Selittelyt. Valvoin pitkään saamatta unta. Hyppäsin vessassa ajankulukseni, kun lamppua en voinut sytyttää lukeakseni. Inhoan unettomana pyöriskelyä sängyssä. Ystävä oli laskenut, että kävin vessassa kolme kertaa, mutta kyllä hän taisi nukahtaa kesken vessamaratonini. Kun sitten lopulta nukahdin, heräsin myöhemmin ilmeisesti ihan pöpperössä (vessassako taas käydäkseni?). Sängyillämme oli vain pieni välimatka. Kotona olen tottunut nousemaan juuri tälle ystävän sängyn puolelle.

Opetus. Yövyn tästä lähtien samassa huoneessa vain miespuolisten henkilöiden kanssa.

5. Paikka. Kotona. Otin piimää ruokajuomakseni. Ihmettelin, että onpa tämä nyt paksua. Mies on ilmeisesti ostanut jotakin uudenlaista. Seuraavana päivänä join samaa paksua piimää. Myöhemmin huomasin, että olin juonutkin toistuvasti maustamatonta jogurttia.

Selittelyt. Purkit olivat niin samannäköisiä, että meikäläinen hyvä(n)näköinenkin meni vipuun. Syy on siis purkittajien, ei suinkaan minun. Miksi ei yksinkertaisesti käytetä enemmän värejä purkeissa? Onhan siinä väripaletissa mahdollisuuksia. Olisitko itse erottanut tölkit toisistaan jääkaapissa? Jos olisit, liity Mensaan.

Opetus. Tästä lähtien käytän kylmän rauhallisesti jogurttia tai/ja piimää ruokajuomana. Kuka sen määrää, mitä ihminen palan painikkeeksi ottaa? Kokeilkaa vaikka. Ei hassumpaa.

Ihan kaikkia hölmöyksiäni en ole kertonut kenellekään. Ihan umpihullunahan ihmiset minua pitäisivät, vaikka taidan oikeasti olla vain varttihullu. Seuraavan tapahtumankin olen visusti salannut. Kerran (eikä siitä kauankaan ole) Hesassa oikein kiirehtimällä kiirehdin tapahtumasta ehtiäkseni junalle, johon minulla oli ostettuna lippu. Seuraavana päivänä hesalainen ystäväni, jonka kanssa olimme häppeningissä, kysyi, ehdinkö hyvin junaan. Hyvin ehdin, vastasin, enkä yhtään valehdellut. Aikaa oli nimittäin ihan toista tuntia. Junani lähtikin tuntia myöhemmin. Jos nyt tämän jutun kertoisin, minulla olisi siihen kosolti selittelyjä. Ja hyviä. Mutta olkoon, en kehtaa kertoa tätä mokaa kenellekään. Jääköön salaisuudeksi.

ps. Jos nyt sattuisi vielä minulle kömmähdyksiä tulemaan, saatan niistä täällä kertoa. Elleivät ne sitten satu olemaan liian noloja, jotka täytyy pitää salassa.

 

 

Kommentit (2)

Heluna
1/2 | 

Olipa hauskoja kommelluksia! Kun oltiin pari vuotta sitten mieheni sukulaisissa käymässä ja kahvilla, käteni huitaisi ensin vähän kahvikuppia ja kahvia läikkyi pöytäliinalle. Sitten sitä selitellessäni kaatui koko kuppi. Mieheni kädet vapisivat , mutta minä se pöytäliinan sotkin.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Heluna, aika hyvin taidat sinäkin osata koheltaa, ainakin tosinaan! Aina sattuu ja välillä tapahtuukin, eikö vain?

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat