Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.  (Eeva Kilpi)

Myrskyluodon Maijan viimeinen esityksemme oli viime sunnuntaina Merunlahden kesäteatterissa. Mieli on haikean kiitollinen. Että sain vielä tämänkin kokea!

Esitys sai erittäin paljon hyvää palautetta! Väkeä riitti ihan ylikansoitettuihin katsomoihin asti, yhteensä 2600. Yleisö otti meidät ihanasti omakseen, mistä ei voi olla kuin nöyrästi kiitollinen. Kuten olen sanonut, ilman yleisöä meillä ei olisi ollut mitään virkaa. Omasta roolistanikin Vanhana Maijana sain niin paljon kiittävää palautetta, että tällä pitäisi elää nyt pitkään. Tosin olen jo miestä varoittanut, että hänen tulee nyt minua ruveta kehumaan kolmasti viikossa, niin usein kuin näytöksiäkin oli. Kukkiakin saa joka kerta tuoda. Pahoin pelkään, että ei tule onnistumaan.

Siitä, miten tähän Teatteri Valentinon kesäteatteriin mukaan ”jouduin”, olen kirjoittanut postauksessani 5.6.19 Ensi-iltaa pukkaa ja halutessasi voi lukea sen täältä.

Esityksen oli Anni Blumkqistin kirjojen pohjalta kirjoittanut Jussi Helminen. Vanha Maija oli kaiken aikaa näyttämöllä, välillä keskustellen Nuoren Maijan kanssa tai kommentoiden tapahtumia. Helmisen kirjoittama Vanhan Maijan rooli oli niin viisas ja syvällinen, että sitä oli iso ilo tehdä. Loppumonologini sai monet katsojat kyynelehtimään. Itselleni se oli myös hyvin vaikuttava.

Positiivinen yllätys oli, että tekstin oppiminen ei ollut minulle mikään tankkausjuttu. Vuorosanat jäivät päähän pikkuhiljaa  harjoituksissa ja ennen niitä plarin läpilukemisessa. Ihan pelkkää mössöä ei siis aivoissani ilmeisesti vielä ole. Miten hyvä!

Loppukumarrusten jälkeen monet tuikituntemattomatkin tulivat kiittämään. Monet olivat liikuttuneita, jotkut eivät voineet pidätellä itkuaan. Teksti oli koskettanut ilmeisesti jotakin heidän omassa elämässään kokemaa. Jotkut näistä lyhyistä kohtaamisista ovat jääneet syvälle mieleeni. Olen kiitollinen näistäkin kokemuksista. Eikö teatteri olekin parhaimmillaan silloin, kun se herättää sekä ajatuksia että tunteita? Myrskyluodon Maijassa oli niin liikuttavia kuin humoristisia kohtauksia ja lauluja.

Entäpä sitten näyttelijäporukka? Niin mukavaa, niin samaan hiileen puhaltavaa parikymmenhenkistä joukkoa saa hakea kuin neulaa heinäsuovasta! Ihailtavaa oli, miten lapsetkin, viisivuotiasta Olavia myöten, jatkoivat niin harjoitukset kuin näytökset. Toki harjoituksissa tuli ymmärrettävästi joskus lapsilla kyllästymistä odotteluun tahi johonkin muuhun, mutta kokonaisuudessaan hyvin meni. Paljon kiitosta tuli katsojilta ihan kaikille roolihenkilöille. Kuten eräs katsoja totesi: ”Kenenkään kohdalla ei tarvinnut kokea myötähäpeää, kuten joskus harrastajateatteria katsoessa saattaa tapahtua.” Eipä niin. Useimmat olivat olleet jo vuosia tai enemmänkin näyttelijöinä jossain harrastajaryhmässä. 

Ohjaaja Leila Karttunen ansaitsee isot kiitokset! Hän oli osannut valita eri rooleihin oikeat henkilöt. Väsymättä hän yhä uudelleen opasti parempaan roolityöhön. Ei ainoastaan harjoituksissa, vaan jokaisen esityksen väliajalla ja esityksen jälkeen hän antoi tarvittaessa parannusehdotuksia. Lohdutukseksi hän saattoi sanoa, että kaikki muu on täydellistä, mutta tässä kohtaa tällaisen itikan pissan verran voisi vielä parantaa. 

Leilan työparina toimi tuottaja ja apulaisohjaaja Paula-Maija Sahrman, energiapakkaus ja organisaattori viimeisen päälle. Varsinainen moniosaaja ja tietopankki. Selkeästi hän on teatterille sielunsa myynyt, kun jaksaa vuodesta toiseen käyttää vapaa-aikaansa ja kesälomansa teatterihommiin. Hyvä heitä!

Minulla oli myös himpun verran Matti Puurtisen tekemää musiikkia esitettävänä. Sainpahan vähän tuntumaa siihen, miten oikeat laulajat saattavat olla huolissaan äänestään. Jos aamulla tuntui pientäkään kurkun kipua tai edes jotain sinnepäin, suihkuttelin sinkkiä suuhuni jatkuvasti kuin heikkopäinen. Toisinaan huoletti, kun äänen avauksesta huolimatta tuntui siltä, että ääni ei kunnolla kulje. Onpahan hyvä, että en ole joutunut leipääni laulamalla hankkimaan. Kun luin keväällä Karita Mattilan elämäkerran, äänen kunnosta huolehtiminen tuli siellä hyvin esiin.

Säät olivat useimmissa viidessätoista näytöksessä meille näyttelijöille hyvät. Ei kuuma ei kylmä. Yhden kerran satoi osan aikaa ja väliajalla ukkostikin. Ohjaaja keskeytti hetkeksi koko näytöksen kovan sateen takia. Äänet eivät kuulemma kantaneet sateen yli. Väliajan jälkeen minun roolihenkilöni meni aina Högberget-kivelle (tekosellaiselle). Sinne päälle oli nyt syntynyt vesilammikko. Kun en voinut jäädä ilmaankaan seisomaan, oli astuttava suoraan lammikkoon, melkein nilkkoja myöten. Tämän tajusi yleisökin, joka aplodeerasi rohkealle astumiselleni. Että tällaistakin hauskaa!

Viimeiset näytökset ”saimme” näytellä kolmenkymmenen asteen helteessä. Etukäteen minua epäilytti, miten jaksan paksuissa vaatteissani ja osaksi suorassa auringossa, kun en oikein kestä kovaa hellettä ja olen koko ajan näyttämöllä. Hyvin meni. Hikisesti. Opettelin juomaan paljon kivennäisvettä (josta en ole pitänyt) ja väliajalla suihkutin pääni saunassa kylmällä vedellä. Konstit on monet kuten sillä kissalla, joka eukolla pöytää pyyhki.

Kiitokset ansaitsevat vielä perhe ja ne kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat, jotka tulivat meitä katsomaan. Paitsi, että tulivat, monet  toivat minulle kukkia, kuohuviiniä, leivonnaisia ja mitä ihanaa nyt muuta heiltä sainkaan! Osa kukista loistaa vielä. Pitkäikäisin oli Marlen ensi-iltaan tuoma ruusu, tuoksuvimpia entisten työkavereiden hajuherneet.

Edelleen piirongin päällä seisoo maljakoissa joitakin kuihtuneita kukkia. Vielä en niitä kaikkia ole raaskinut heittää pois. Tästä voi päätellä, että vaikka tekstin oppiminen sujui, ihan joka ruuvi ei ole kunnolla kiinni pääkopassani.

Ohi siis on! Monet muut jutut nyt taas odottavat vuoroaan. Viime maanantaina olin jo Suvantokuoroni harjoituksissa ja sen jälkeen esiintymässä Laikunlavalla. Elokuun lopulla alkaa sekin homma tosissaan. Syyskuussa sitten kuvaan tulee mukaan moni muu asia.

Elämä jatkuu.  Elämä.

 

Ps. Facebookissa sivulla Teatteri Valentino on kaksi paikallislehden arviota meidän Myrskyluodon Maijastamme.

 

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat