Vielä tulee kauniita päiviä, kuten tänäänkin, siitä olen varma.

Tähänastinen kesä meni niin nopeasti, että en ehtinyt juurikaan edes ässää sanoa kissasta puhumattakaan. Kun on menoa ja meininkiä, aika sen kuin kiitää. Säiden pällistelykin jää toissijaiseksi. Siksi en edes kysyttäessä osaisi varmasti sanoa, oliko kesän sää pääasiassa hyvä vai ei. Toki sateita oli, mutta oli aurinkoakin. Siis vaihtelevaa. Helteistä en itse erityisemmin edes välitä.

Päällimmäisenä tästä kesästä mielessä ovat ihmiset, joita meillä majaili kiitettävästi. Pisimpään toki olivat tyttärien perheet. Ehdittiin viettää yhdet nimpparit ja kahdet synttäritkin. Rakkaita ihmisiä pitäisi toki vieraina vaikka kuinka kauan!

Esikoisen perheen Koiruus on monesti tuonut keväällä edesmenneen Wimman mieleeni. Niin samantapaisia elkeitä hänellä etenkin mökillä oli.

Pyykkikone on vieraista johtuen käynyt aika ahkeraan. Onneksi on kahdeksan kilon kone, johon sopii kerralla monta lakanaa ja pyyhettä. Kesätuuli kuivaa ja mankeli laulaa.  Mies vetää lakanat kanssani nurisematta, jopa kesken teeveen katselun. On siinä hommassa vielä hyvä. Ei kylläkään niin hyvä kuin mattojen ravistelussa, jossa hän on vallan haka. Olen suututtanut sisarenikin, kun olen moittinut, että hän ei osaa kunnolla mattoa ravistella. Taisin ottaa miehen aikoinaan juuri tämän erikoistaidon takia. Näin ainakin toisinaan todistelen. Uskokoon ken tahtoo.

Masumainen teatterikerho esitti pihallamme jännitysnäytelmän Susi vai ihminen. Asian alullepanemisesta, näytelmän kirjoittamisesta, ohjauksesta ja toisesta pääroolista vastasi Esikoisen kymmenvuotias Tyttö. Häneltä tämän tapaista syntyy tuosta vaan ja kaiken aikaa. Eikä synny silppua, vaan laatua!

Sain kunnian olla näytelmän puvustaja ja kuiskaaja. Kyllä vaan on hyvä, kun säästää saadessaan, niin on ottaa tarvitessaan. Suden turkki syntyi iankaikkisen vanhoista auton istuimen päällisistä. Joku voisi nyt ihmetellä, miksi moisia olen vintissä säilönyt, kun kyseistä autoakaan ei minulla ole ollut kymmeniin vuosiin. Ei kannata ihmetellä. Juuri tätä varten tietenkin!

Neljään eri kesäteatterinäytökseen pihamaan ulkopuolelle ehdin. Kaikki olivat erilaisia ja jokainen nautittava. Komediateatterin Reinikainen sai oikeasti nauramaan. Pyynikin kesäteatterin Taivaantulet oli mielenkiintoinen, etenkin, kun en ole tv-sarjaa seurannut. Valkeakosken Kirka- musikaalissa oli oikeasti hyviä laulajia ja käsikirjoitus oli tyylillä tehty. Ei revitelty uskottomuudella, alkoholilla tai avioerolla enemmän kuin oli kokonaisuuden kannalta tarpeellista. Kangasalan Ramppiteatterin Ilmonien arvoitus sai pohtimaan ihmisen elämän kulkuja. Näytelmä pohjautui tositapahtumiin, piirilääkäri Ilmonin perheen onnettomaan kohtaloon.

Että kylttyyrikin oli oikein paikallaan.

Etenkin loppukesä on ollut oikea ampiaiskesä. Netissä neuvotun ohjeen mukaan teimme kahvin suodatinpussista ja talouspaperista tötsöt alkukesästä niihin paikkoihin, joihin mökillä ampiaiset pesiään pyrkivät  yleensä tekemään. Todella nerokas neuvo! Tehosi täydellisesti!  Kaunis kiitos, kuka idean äiti/isä sitten lieneekään!

Loppukesän marjasato on ollut hyvä niin puutarhassa kuin metsässä.  En kehtaa edes kertoa, kuinka monta kymmentä mehupulloa keitin! Mies uskalsi ihmetellä, kenen kuvittelen ne kaikki juovan, kun lapsenlapsetkin sentään harvemmin ovat paikalla. Hyvä kysymys. Itse en mehua juo juuri koskaan.

Mökillä pukkasi tänä vuonna tosi paljon kantarelleja ihan pihapiirissä.  Ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. En valita.  Mikä voisi olla parempaa ruokaa kuin uudet perunat ja sienisoosi? Kesäkurpitsaa on syöty niin paljon, että eräs mieshenkilö huushollissamme jo kieltäytyy siitä, yleensä kohteliaasti. Ja mitä vielä? Luumuja on tullut ja tulee, omenoita vähemmän. Ja hyvä niin.

Auringonkukkaviljelmässäni vielä odottelen kukkien aukeamista. Sitä auringonkeltaista loistoa rakastan!

Että mikäkö oli kesän saldo?

Hyvä kesä hyvin muistoin!

Nyt voin laulaa kuin Katriina Honkanen: Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään!