Kirjoitukset avainsanalla Oliver Twist

Istun Tampereen teatterin sympaattisen, jopa kotoisan pienen Frenckell- näyttämön katsomossa. Kyseessä on näytelmän Oliver Twist ennakkonäytös. Käy ilmi, että edessäni ja vieressäni istuu näytelmän tekijöitä katsomassa, onko vielä korjattavaa ensi-iltaan. Tunnistan ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen. Saan toistamiseen kiittää häntä loistavasta Piaff näytelmästä Tampereen teatterin isolla näyttämöllä keväällä 2024. Nytkin hän on ohjaajan puikoissa.

Oliver Twist on englantilaisen kirjailija Charles John Huffam Dickensin teos 1830-luvulta, jota aikaa näytelmä kuvaa. Onpa siitä tehty elokuvakin. Suomeksi kirja on julkaistu 1954. Arvelenpa, että monet polvet ovat jo aikoinaan kirjaan tarttuneet. Itselläni on hämärä tai vähintäänkin hämärtynyt kuva tulevan näytelmän tapahtumista.

Mitä siis saan nähdä?

Oliver, Arttu Soilumo, on elänyt koko yhdeksän elinvuottaan köyhäinhoitolaitoksessa tietämättömänä syntyperästään. Olot laitoksessa ovat kaameat, kuten uskon olleen tuohon aikaan Englannissa oikeastikin. Arttu Ratinen kunnan virkamiehenä, talonmiehenä ja Lasse Viitamäki jonkinlaisena emäntänä paitsi kohtelevat orpoja kylmästi, riiustelevat keskenään ja pettävät minkä ehtivät.

Kun Oliver ollaan myymässä nuohoojan, Tommi Raitolehto, apupojaksi, jonka hoteissa moni orpopoika on jo kuollut, saa Oliver jalat alleen, kirjaimellisesti. Oliverin pitkä juoksumatka on minusta oivaltavasti näytetty.

Siitä alkaa seikkailu Lontoossa. Kuten arvata saattaa, alamaailman roistot, Pomo, Arttu Ratinen, Nancy, Elisa Piispanen ja Taskuniekka, Lasse Viitamäki, kaappaavat hänet ensi töikseen porukkaansa. Hänestä ollaan kouluttamassa ammattimaista rikollista.

Kadulta Oliverin pelastaa rikas lakimies, herra Bronlow, Tommi Raitolehto. Lakimiehen palvelijoina Elisa Piispanen, Artturi Ratinen ja Lasse Viitamäki toimivat huvittavasti välillä kuin olisivat yksi henkilö.  

Vielä kerran Oliver joutuu roistojen porukkaan. 

Hyvä ”haltijatar”, Elisa Piispanen, pelastaa hänet roistoporukasta onnettomien tapahtumien jälkeen.

Lopussa orpopoika, paitsi pääsee uudelleen lakimiehen hoteisiin, saa kokea jättimäisen yllätyksen.

Näin siis näytelmä on lyhyesti, mutkia tahallisesti oikoen ja tapahtumia kertomatta jättäen selostettu.

Mikko Saastamoisen vanhanaikainen, kyseistä aikaa ja tapahtumia kuvaava lavastus ja puvustus ovat ihan nappi silmään tähän tarinaan. Näytelmä kokonaisuudessaan vie katsojan 1800-luvun Englantiin.

Kuten selostuksestani saattaa huomata, näyttelijöillä on monta roolia päähenkilön esittäjää Arttu Soilumoa lukuunottamatta. Mahtaa siellä kulissien takana olla välillä aikamoista vipinää, kun asusta toiseen vaihdetaan. Jokaisen jokainen roolityö on kuitenkin aina omanlaisensa ja uskottava. Uskomattoman upeasti nämä vain viisi näyttelijää toteuttavat meille koko tarinan. Se on erinomaista ammattitaitoa, jos mikä! Se vaatinee ohjaajaltakin hyvää suunnittelukykyä.

Esitystä katsoessani mietin, että onko tullut uusi normaali, että miehetkin esittävät naisrooleja, kuten tässä ja naisetkin miesrooleja, kuten olen tänä syksynä toisessa teatterissa todennut. Jos näin on, mistä se kertoo? Itselläni on kyllä arvailuja aiheesta, mutta en lähde niillä spekuloimaan, kun en ole teatterin tekijä.

Oliver Twist jatkaa Dickensin Saiturin joulu- linjalla. Sitä on esitetty joulun aikaan jo 12 vuotta peräkkäin Tampereen teatterissa. Molemmissa on sama sanomakin: Hyvän puolella oleminen on monella tavalla kannattavaa.

Minusta tarvitsemme, tai ainakin minä tarvitsen, tällaisia näytelmiä, joissa paha saa palkkansa ja hyvyys voittaa. Etenkin näinä aikoina. Teatterilta pois kävellessäni tuntuu kuin mieleni olisi ollut lempeässä, lämpimässä kylvyssä, jossa kaikki ikävä kuona on poistunut. Vaikka satua se onkin, niin  hetken tuntuu, että maailmassa oikeasti voivat hyvät asiat voittaa. Hetken tunnen itsekin olevani piirun verran parempi ihminen.

 

Valosuunnittelu Raimo Salmi

Äänisuunnittelu Antti Puumalainen

Koreografia Chris Whittaker

Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala.

 

Kuvat Tampereen teatteri/ Heikki Järvinen

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat