Kirjoitukset avainsanalla mennyt vuosi

Vuoden viimeisinä päivinä mieleeni tulee jonkun tuntemattoman mietelmä:

  • Mikään ei kestä ikuisesti
  • ja kaikki muuttuu
  • kaiken aikaa
  • Mitä tänään vielä on
  • ei välttämättä enää huomenna ole
  • Tänään on hyvä muistaa
  • olla kiitollinen
  • siitä, mitä nyt on

 

On siis syytä olla kiitollinen kuluneesta vuodesta. Olenkin. Niin minulla kuin läheisilläni asiat ovat olleet pääsääntöisesti hyvin. Saan olla kiitollinen terveydestä, toimintakyvystä, kiinnostavista harrastuksista, ystävistä ja läheisistä. Ja vielä monesta muusta asiasta. Vuosi on pitänyt sisällään huimat määrät upeita elämyksiä!

Laajemmassa mittakaavassa vuottani, kuten monen muunkin vuotta, on sävyttänyt sisällissodan muisto ja muistelu. Kovin huonolla ymmärryksellä olen aikaisemmin sodasta ollut. Jo edellisvuonna tosin luimme lukupiiri Käpysissä Heikki Ylikankaan kirjan Tie Tampereelle. Totesinpa, että yhtä teurastusta sota oli molemmin puolin. Sodan loputtua voittajapuolen toiminta oli sitten asia erikseen.

Itselläni ei ole mitään tietoa sisällissodasta vanhempieni sukujen kautta. Isäni pienviljelijäperhe Savon sydänmailla hätinä taisi tietää, mitä tapahtui. Äitini suvun talolliset Etelä-Pohjanmaalla olisivat hyvinkin voineet olla jollakin lailla kytköksissä sotaan. Koskaan ei näistä ole ollut puhe. En ymmärtänyt kysellä. Paljon jäi muitakin asioita kysymättä.

Tietämättömyyttäni sisällissodasta olen kuluvana vuotena korjannut esimerkiksi seuraavin tavoin.

 

Ooppera Veljeni vartija Tampere-talossa.

Musiikki Olli Kortekangas, libretto ja ohjaus Tuomas Parkkinen.

Kun edellisvuonna julkistettiin seuraavan vuoden ooppera, taisin sanoa, että sen jätän väliin. Ajatus tuntui ahdistavalta. Olipa hyvä, että kuitenkin menin. Siitäkin huolimatta, että musiikki ensimmäisellä puoliajalla ei minulle oikein napannut.

Oopperassa ei asetuttu, ei valkoisten, ei punaisten, ei kummankaan puolelle.  Ei ihannoitu sotaa, yritettiin ymmärtää. Erityisesti oopperan loppu liikutti kyyneliin. Koin siinä jonkinasteista sovintoa ja etenkin armollisuutta. Kiitos kaikki oopperalaiset!

 

Musikaali Tytöt 1918 Tampereen Työväen teatterissa

 Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, sävellys Eeva Kontu, laulujen sanat Heikki Salo.

Ensimmäisellä puoliajalla musiikki soi niin kovaa, että epäilin saavani kuulovamman. Lienenkö istunut musiikin suhteen epäedullisessa paikassa? Laulujen sanatkin hukkuivat osin musiikkiin. Ei sillä, räpistä en muutenkaan tykkää.

Väliajalle lähdin sitten kiukkuisena kuin ampiainen. Takaisin palatessa huomasin salin oven vieressä kipon, josta sai ottaa korvatulppia. Ne lienee tarkoitettu ensisijaisesti paukkuja varten.

Musiikin volyymin aiheuttama ärtynyt mieliala vaikutti teatterinautintooni. Olihan siellä koskettavia aiheita ja kohtia, mutta siltikään en kovin kummoista arviota anna. Olen tässä ilmeinen vastarinnan kiiski, niin paljon kehuja musikaali on saanut. Pariskunta Peltola-Salo on muutenkin arvostettu ja kehuttu pari. Mainittakoon, ettei totuus unohtuisi, että monista muista Sirkku Peltolan näytelmistä olen pitänyt. Jotkut ovat olleet hyvinkin vaikuttavia. Tänä syksynä esitettyä Pässiä pidän jopa Peltolan parhaimpana.

 

Näytelmä Teatteri taistelussa Tampereen teatterissa

Kirjoittanut ja ohjannut Anna-Elina Lyytinen

Sisällissodassa Tampereen teatteri oli punaisten tukikohtana, kunnes valkoiset valloittivat sen. Teatteritalo oli siis mitä erinomaisin paikka sisällissodan näytelmälle. Esityksiä oli sisällissodan alkamisen satavuotispäivästä viidenteen huhtikuuta, jolloin valkoiset valtasivat teatterin ja saivat punaiset antautumaan. Joka esitykseen noin 20 kävijää saattoi lunastaa erikoislipun. Yllytin yhden ystäväni mukaan.

Teatterin lämpiön työntekijät olivat pukeutuneet ajanmukaisiin asuihin. Vinksallaan olevat  taulut jo viestittivät, että sotatantereella ollaan.

Punaiset hakivat meidät toisen näytöksen alussa, saimme päällemme manttelit ja meitä kuljetettiin talossa paikasta toiseen. Näyttelijät esittivät siellä kohtauksia, jotka videoitiin nähtäväksi saliin jääneille. Lopuksi valkoiset komensivat meidät kädet ylhäällä näyttämölle, jossa haettiin joukostamme venäläistä everstiluutnanttia (Ville Haapasalo). Jotta hän paljastuisi, vankien piti sanoa vuorollaan: yksi, kaksi. Ystäväni, joka oli everstiluutnantin vieressä sai näin ihan puheroolin. Minä vain seisoin takarivissä tassut taivasta kohti. Everstiluutnantti sitten ammuttiin siihen paikkaan. Huvittavaa oli, että ystäväni vasta jälkeenpäin ymmärsi olleensa näyttämöllä. Rampin valot olivat niin kirkkaat.

Ennen näytelmää olimme opastetulla kiertokävelyllä teatterilla, paikoissa, jotka liittyivät sotaan. Samalla saimme rautaisannoksen sodan kulusta Tampereella.

Pelkkä tieto ei riitä ymmärrykseen. Tarvitaan tunteisiin vaikuttamista. Nämä elämykset olivat oppitunti parhaimmillaan.

 

Entäpä tuleva vuosi 2019?

Mitään lupauksia vuodelle en uskalla antaa. Vain toiveita. Toivon, että samat hyvät asiat elämässäni kuin tänä vuonna jatkuvat ensi vuonna. Toivon ennen kaikkea terveyttä ja mielenrauhaa niin itselle kuin läheisille. Toivon, että kesäteatterinäytelmässä Myrskyluodon Maija roolissani vanhana Maijana selviän kunnialla häpäisemättä itseäni ja pilaamatta koko näytelmää. Tämä näytelmäjuttu on uusi, minulle iso haaste ensi vuodelle.

Hyvin toivein uskaltaudun ensi vuodelle, sainhan lanttulaatikosta jouluna mantelin. Ai miksi lanttulaatikosta? Puuron syöminen meni meillä vähän portaittain, kun joku oli aina jossakin, ellei muualla niin avantosaunassa, ja toisella oli jo nälkä. Mantelia sitten metsästimme siitä lanttulaatikosta. Toimi.

Laajemmin ja ihan maailmanlaajuisestikin toivoisin, että joillekin suhareille tulisi järkeä päähän ja empatiaa sydämeen. Toivon, että me ihmiset edes yrittäisimme elää sovussa erilaistenkin ihmisten kanssa. Näin toivon, vaikka pahaa pelkään.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat