Esirippu aukeaa.

Näyttämöllä ihmiset vaitonaisina istuvat, seisovat, välillä ojentelevat kättään. Musiikki soi kauniisti. Niin kauniisti!

Olen heti myyty! Mikä visuaalisuus! Mikä ihana musiikki! Katson myöhemmin käsiohjelmasta, että kappale on Alfonsina y El Mar (Alfonsina ja meri). Aikaisemmin tuntematon juttu.

Istun Helsingin Kansallisteatterissa katsomassa Tsehovin Lokkia.

Ihailen mielettömän hyviä roolisuorituksia! Näytelmä on 25-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän Maria Kuusiluoman loistoa. Hän on säteilevä, oikukas, itsekeskeinen ja hurmaava näyttelijätär Irina Arkadina. Jussi Lehtosen esittämää Trigorinia hän pitää tiukassa otteessaan rakastettunaan, ellei muuten, niin ihmissuhteita pelaamalla. Irinan poika Treplev (Miro Lopperi) hakee jatkuvasti äitinsä hyväksyntää kuitenkaan sitä aidosti saamatta. Korkeintaan hän saa sitä hetkittäin.

Anton Tšehovin Lokin kantaesitys oli vuonna 1896 Pietarissa, jossa se sai murskaavan ja pilkallisen tuomion. Pari vuotta myöhemmin siitä tuli menestys Moskovassa ja sen jälkeen menestyskulku on jatkunut.

Anton Tšehov sai tietää jo nuorena sairastavansa tuberkuloosia, johon tiesi kuolevansa. Kuolema tuli 44-vuotiaana, kun avioliittoa oli takana vasta kolme vuotta.

Lieneekö sairaudella ollut osansa siihen, että Tšehovin näytelmissä, oman vaatimattoman kokemukseni mukaan, aina kaihotaan jonnekin muualle. Näin tässäkin. Ihmiset rakastuvat vääriin ihmisiin, joilta eivät saa vastarakkautta ja ovat tyytymättömiä ihmissuhteisiinsa ja elämäntilanteeseensa. Vai onko kyse vain siitä, että Tšehov näki ihmisluonteen taipumuksen olla usein tyytymätön siihen, mitä on?

Maatilan omistaja, yli seitsemänkymppinen Sorin (Vesa Vierikko), haikailee hänkin toteutumattomia toiveitaan elämässä. Ei tullut edes perhettä, vaikka ansiokas työura tulikin. Mutta sekään ei ollut se ammatti, jonka hän olisi halunnut.

Ohjaaja Anne Rautiainen ja näyttelijä Maria Kuusiluoma olivat haastateltavina bloggariklubilla 24.4.2019. Lokin harjoitukset olivat juuri edellisenä päivänä alkaneet.

Anne Rautiainen kertoi rakastavansa symbolismia näyttämöllä. Hän pitää klassikoista, koska niissä riittää syvyyttä ja tasoja. Oman elämäntilanteen muuttuessa niitä katsoo eri näkövinkkelistä. Tuosta olen vallan samaa mieltä.

Rautiainen halusi tekstin tason ja ihmiskuvaustason lisäksi tuoda näyttämölle liikkeellis-visuaalisen ilmaisutavan, jolla mennään henkilöiden pään sisälle. Hän ajattelee näytelmää kuvina ja on tehnyt näyttelijöille kuvat Lokista.

Haastattelussa näyttelijä Kuusiluoma iloitsi siitä, että hän voi uudessa työryhmässä olla auki, olla tyhjä taulu. Siinä on mahdollisuus yllättyä itsestä ja muista. Teatteria hän piti parempana kuin esimerkiksi elokuvaa siksi, että siinä on elävä kontakti yleisöön. ”Yleisö puhaltaa näytöksen henkiin."

Kun esirippu toisen näytöksen loputtua sulkeutuu, olen liikuttuneen vaikuttunut.

Minulle yksi hyvän teatterikokemuksen mittari on se, jos vielä päiviä jälkeenpäin havahdun miettimään näytelmän sanomaa ja muistelemaan monia kauniita musiikkikappaleita, joita siinä oli. Mietin sitäkin, miksi osa tuoleista oli vinoja? Onko kyse siitä, että elämäkin on vinossa?

Mitä mahtaa symboloida näytelmän nimi Lokki? Lokki on konkreettisesti näyttämöllä, kun Treplev tuo ampumansa linnun näytille. En tiedä, mitä Tšehov ajatteli. En tiedä, mitä ohjaaja ja näyttelijät ovat ajatelleet. En varmuudella tiedä edes, mitä itse siitä ajattelen. Lokki on kuitenkin lintu, joka pystyy lentämään, minne tahtoo. Näytelmän henkilöt eivät siihen pystyneet. Symboloiko lokin ampuminen sitä, että haaveet elämän muuttumisesta on alas ammuttu?

Konkreettisimmin lokin symbolismi näkyi mielestäni nuoren Ninan (Aksa Korttila) elämässä, joka loppupuolella näytelmää sanoo olevansakin lokki. Hän haaveili näyttelijättären urasta ja Trigorin rakkaudesta. Nämä molemmat hän sai (ainakin hetkeksi), mutta pettymyksiä molemmat tuottivat.

Näytelmän lavastajana on toiminut Katri Rentto. Rekvisiittaa ei ole paljon, mutta riittävästi ja juuri sellaista, että se tukee esitystä. Siitä vielä kiitos!

Näytelmän kuvat ovat Tommi Mattilan/Kansallisteatteri.

Kiitokset Kansallisteatterille lipusta ja bloggariklubista.