Seisot ylväänä, nuorena ja kauniina Hämeenpuistossa. Jalustallasi on kukkia. Täytithän eilen 173 vuotta. Liput liuhuivat saloissa ja juhlaa oli. Tuntuu kuin me tamperelaiset olisimme vähän kuin omineet sinut. Synnyit toki Tampereella Ulrika Wilhelm Johnsonina, mutta muutit jo kahdeksanvuotiaana perheen mukana Kuopioon. Kaupunkilehtemme Moro julisti kilpailun, kuka on Pirkanmaan Minna. Tulos on jo ymmärtääkseni selvillä, mutta löytynee vasta seuraavasta lehdestä. Kun ei nyt vaan mitään roosia tai juttia olisi valittu! Et ollut mikään rääväsuu etkä kuntoiluintoilija.

Kutsun sinua tuttavallisesti Minnaksi. Muistathan, että tein lähempää tuttavuutta kanssasi syksyllä lukupiiri Käpysissä.

Vaikutuin. Ihastuin.

Intoa piukassa lähdimme Käpysten kanssa viikko sitten Hesaan Kansallisteatteriin katsomaan Seppo Parkkisen kirjoittamaa ja Kaisa Korhosen ohjaamaa näytelmää sinusta, nimeltään Canth. He eivät siis ilmeisesti koe olevansa sinutteluasteella kanssasi kuten minä, kun käyttävät sukunimeä.

Kansallisteatteri on sinulle hyvinkin tuttu paikka. Sehän on aikaisemmalta nimeltään Suomalainen teatteri. Siellä saivat kantaesityksensä kaikki näytelmäsi yhtä lukuun ottamatta. Muistaakseni jotakin kähnäystä teatterin kanssa silloin tuli, kun kirjoitit sen yhden näytelmäsi Ruotsalaiselle teatterille. Mutta mitä niistä vanhoista.

Talo on edelleen vanhanaikaisen, ihastuttavan kaunis!

Kun Naistenpäivä oli lähituntumassa ja perinteisten Noitabileiden aika, houkuttelimme vielä kaikki loput Noidatkin bilettämään tällä kertaa teatteriin. Olisit Minna hyvin sopinut tähän porukkaan. Luudankin olisimme sinullekin hommanneet. Et ollut käsittääkseni turhasta tillittäjä. Sinun tapaasi mekin olemme esimerkiksi tasa-arvon ja tyttöjenkin koulutuksen kannattajia. Täydellisestä tasa-arvon toteutumisesta en tiedä, mutta me tytöt kyllä ahkerasti olemme kouluttautuneet, kun mahdollisuus on ollut toisin kuin monilla sinun aikanasi.

Minna, vaikka et ollutkaan kisailemassa, tulit ensimmäisenä monessa asiassa. Ensimmäinen suomenkielinen näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen. Ensimmäinen suomenkielinen lehtinainen. Ja ensimmäinen suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivä. Näiden ”ensimmäisten” lisäksi olit menestyvä liikenainen ja seitsemän lapsen äiti. Jäit leskeksi, kun nuorimmaista odotit.

Elämäkerrat kertovat, että suunnittelit itsenäisen naisen uraa ilman avioliittoa. Haaveenasi oli kansakoulunopettajuus. Sitä varten aloitit opinnot Jyväskylän seminaarissa. Vaan kuinkas kävikään? Yhdeksän vuotta vanhempi opettaja Ferdinand Canth kosi, eikä perääntynyt vielä toistenkaan rukkasten jälkeen. Voi noita itsepäisiä miehiä! Mikähän Minna sai pääsi lopulta kääntymään? Jos olisit ollut aivan hulluna rakkaudesta Ferdinandiin, olisit kai jo heti suostunut. Avioliittoon tyssäsivät sitten opintosi.

Kansallisteatterin näytelmä ei keskittynyt elämäkertaasi, vaan tarkasteli sinua teostesi kautta. Niistä nähtiin katkelmia. Tämä toi aikamoisen pirstaleisuuden koko esitykseen. Tuntui siltä, että ilman ennakkoperehtymistä olisin ollut ihan hukassa.

Loppuviimeinkin meille kaikille jäi epäselväksi, miten pätkä Tsehovin Lokista venäjää puhuvine näyttelijöineen tähän juttuun kuului. Itse Kaisa Korhonen oli myös katsomossa. Näin hänet, jos käänsin päätäni 15 astetta vasempaan. Venäjän solkotuksen aikana katsoin, olisiko hän ollut silmät ymmyrkäisinä, että hupsista, tulipa väärä kohtaus! Mutta ei. Hän hymyili tyytyväisen näköisenä. Vika oli siis meidän ymmärtämättömyydessämme. Sinä Minna osaisit varmaan tämän selittää.

Kovin olit näytelmässä kaiken aikaa touhuava, jopa hermostuneen energinen, jatkuvasti liikkeessä. Kun kuvittelen sinut salonkiisi Kuopion Kanttilassa, jossa ajan kirjailijat ja kultuurihenkilöt istuskelevat, näen sinut eloisana ja innostuneena, mutta en hermostuneen levottomana. Olet ehkä juuri kirjoittanut näytelmääsi, lehtijuttuasi tai jotakin muuta. Vieraiden tullessa laitat kirjoituksesi pöydän liinan alle, kuten tapasi oli. Olit peräänantamaton ja kärkeväkin mielipiteissäsi. Jouduit useammankin henkilön kanssa ristiriitoihin. Osasit kyllä tarvittaessa kirjoitella aika sapekkaita kirjeitä, vaikka eivät ne nykyisille someviesteille alkuunkaan pärjäisi.

Väliaika antoi mahdollisuuden herkutteluun. Eräs ystäväni on sitä mieltä, että se on parasta teatterissa. Kyllä minunkin kelpaa tässä maireana hymyillä, kun suklaaleivos odottaa lautasella. Ida Aalbergkin seinällä kurkkii syömisiäni olkansa yli.

Summa summaarum. Näytelmä tuli nähtyä. Minä taisin olla porukastamme ainut, jonka mielipiteet jäivät kuitenkin selvästi plussan puolelle. Yksi olisi lähtenyt jo väliajalta pois. Häntä ei tosin lasketa, koska hän mokoma on Moskovassakin lähtenyt oopperan väliajalta pois. Hävytön!

Minna Canth- seura valmistelee kahden vuoden päähän 175-vuotisjuhlallisuuksia. Slogan on: Mitä Minna tekisi? Tällä pyritään saada ihmisiä miettimään, mihin nykymenossa Minna puuttuisi.

Jaa-a. Mitähän mieltä olisit esimerkiksi nykyisistä perhevapaista? Kovin haluaisin ennen muuta tietää, millainen äiti olit. Seitsemän lasta parin vuoden välein. Huhhuh! Ehditkö itse hoitaa lapsiasi, nukuttaa, syöttää, lohduttaa vai kuka heitä hoiti? Tästä elämäsi puolesta aika niukasti olen löytänyt tietoa.

Hymyilet salaperäisenä. Ymmärrän. Kaikki asiat eivät muille kuulu.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat