Mykistynyt olo.

Koko parituntisen esityksen ajan salissa on ollut hiirenhiljaista.

Seela Sellan (Hannah Arendt) viimeisen repliikin jälkeen näyttämö pimenee.

Syvä hiljaisuus. Sitten me katsojat puhkeamme raivoisiin taputuksiin. Seisten.

Olen syvästi vaikuttunut!

Stefano Massinin näytelmä Eichmann - mistä yö alkaa, on juuri päättynyt. Näytelmä on saanut ensi-iltansa jo melkein vuosi sitten Kansallisteatterissa. Tampereen Työväen teatterissa oli muutama näytös loppusyksystä ja nyt tammikuussa muutama. Kaikki liput varattiin heti loppuun.

Seela Sella esittää saksanjuutalaista filosofi Hanna Arendtia ja Timo Torikka Adolf Eichmannia. Stefano Massini on luonut heidän välilleen kuvitteellisen keskustelun. Olemme jälleen natsi-Saksan hirmutekojen äärellä. Arendt yrittää selvittää, miten Eichmannista tuli juutalaisten joukkomurhan suunnittelija ja toteuttaja, ”lopullisen ratkaisun” organisoija.

Eicmanista piirtyy kuva itseään jatkuvasti vähättelevän isän poikana. Poikakin on epäkelpo isänsä mielestä. Myyntimiehenä Eicmann on mielestään hyvä, mutta työt loppuvat. Kun joku SS- mies ehdottaa hänelle liittymistä järjestöön, Adolf on heti valmis. Nyt hän on jotakin. On uniformu ja opetettu asento sekä juutalaistoimiston hoito. Vähitellen vastuut ja kiitokset kasvavat. Hänellä on valtaa. Hänen lopullisen ratkaisun suunnitelmansa esittelyyn tulee itse Adolf Hitler! Ja mikä riemu: Adolf puristaa ylpeänä kaimansa kättä. Valokuvankin tapahtumasta hän saa seinälleen.

Vieressäni istuva nuori mies kysyy väliajalla minulta mielipidettäni näytelmästä. Meillä viriää mielenkiintoinen keskustelu, joka loppuu vasta salin pimennettyä. Olemme molemmat sitä mieltä, että Eichmanin tekoihin on vaikuttanut hänen aikaisempi elämänsä, millainen ihminen hänestä on tullut. Ihminen kaipaa tunnustusta, tunnetta, että on joku. Nuorimies korostaa etenkin sosiaalisen ryhmän merkitystä. Jokainen ihminen on inhimillinen olento. Se mitä tapahtui Saksassa voi tapahtua milloin ja missä vain tänä päivänäkin. Jokainen voi otollisessa tilanteessa ”joutua” pahuuden palvelijaksi. Tämä oli meidän yhteneväinen, pessimistinen näkemyksemme. Sitäpaitsi, pysyäkseni itse elossa, mihin olen valmis?

Näytelmän Eichmann on ennen juutalaisten karkotusta jopa seurustellut juutalaisen naisen kanssa ja syönyt herkullista ankkaa juutalaisessa perheessä. Hän ei lainkaan pidä juutalaisia pahoina ihmisiä. Ehei. Hän vain noudattaa määräyksiä. Hän on mielestään olosuhteiden ja kohtalon uhri. ”En ole syyllinen, muut ovat tehneet aivan samanlaisia tekoja”. Inhimillisyydestä kertoo se, että hän voi pahoin nähtyään kuolleen vasikan. Juutalaisten joukkoteurastus ampumalla on ikävää. Tulee niin paljon verta. Siksi Eichman päätyy kaasuun. Siistiä.

Seela Sella Hanna Arendtina muistuttaa meitä sivullisia halustamme katsoa muualle. Näinpä. Tämähän pätee pienempiinkin tapahtumiin, esimerkiksi koulukiusaamiseen.

Seela Sella on roolissaan upea kuten aina! Mikä sääli, että hän on kertonut, ettei enää tee uusia näytelmiä. Sääli, mutta ymmärrettävää 88-vuotiaalta legendalta. Timo Torikkaa olen nähnyt muutamassakin näytelmässä Kansallisteatterissa useampi vuosi sitten. Eicmannina hän tekee uskottavan ja uskomattoman hienon roolityön! Hänen suorituksensa ei kalpene edes Seelan loisteessa.

Olen kotona illalla esityksen jälkeen kymmenen maissa. Luen heti netistä kaiken mitä löydän Adolf Eichmanista ja Hanna Arendtista. Varaan kirjastosta Hannah Arendtin kirjoittaman kirjan: Eichman Jerusalemissa: raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, vuodelta 1963. Se kertoo Eichmanin oikeudenkäynnistä Jerusalemissa. Ilokseni Tampereen kirjaston kaikki seitsemän kirjaa ovat lainassa tai varauksessa. Saan varausnumeron 3. Sattumalta huomaan, että areenassa on katsottavissa ohjelma Hanna Arendtin maailma. Katson sen tänään.

Kuvat Kansallisteatteri/ Johnny Korkman