Mukaansa tempaava Lentävä hollantilainen

Tampere Filharmonian sävelet luovat myrskyävää tunnelmaa oopperan alkusoitossa Anja Bihlmaierin johdolla. Samaan aikaan videolla näkyy lyhdyn kanssa merelle tähyilevä nainen.

Tämähän on kuin Myrskyluodon Maijasta, ajattelen. Ei, Maijasta ei ole kyse. Richard Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen on ihan oma juttunsa Marika Vapaavuoren ohjauksessa Tampere-talossa.

Ooppera pohjaa myytteihin ja tarinoihin aavelaivoista, joita on kerrottu nähdyn jo ainakin 1800-luvulla. Ne ovat aluksia, jotka katoavat ja ilmestyvät selittämättömästi. Miehistönä on aaveita, kirottujen merimiesten haamuja. Aavelaivan näkeminen ennustaa tekijälleen pahaa.

Lentävä hollantilainen, Tommi Hakala, on kirottu syyllistyttyään ylimielisyyteen luonnon edessä. Kirouksen ansiosta hän joutuu laivan kapteenina purjehtimaan tauotta maailman meriä. Joka seitsemäs vuosi hän voi rantautua. Rauha on hänelle mahdollista vain, jos hän saa naisen ehdottoman ja uskollisen rakkauden aina kuolemaan asti.

Myrskystä rantaan pelastuttuaan hollantilainen tapaa toisen laivan kapteenin Dalandin (Matti Turunen), joka oitis lupaa tyttärensä hollantilaiselle hänen rikkauksiaan vastaan. Daland on kuin ovela kauppamies tytärtään kehuessaan ja miettiessään hollantilaisen rikkauksien määrää.

Kotona Senta (Johanni van Oostrum) on usein kuullut imettäjänsä Maryn (Tiina Penttinen) laulamaa laulua lentävästä Hollantilaisesta. Senta palvoo kuin teinityttö hollantilaisen kuvaa, unelmoi hänestä ja elämän muutoksesta. Tämän ihmemiehen sitten ilmestyessä kotiin kaikki loksahtaa paikalleen. Miesystävä Erik ( Jussi Myllys) saa jäädä siitä paikasta. Myllys tekee sekä laulullisesti että näyttämöllisesti oivallisen roolityön hylättynä kosijana.

Sentasta tulee hollantilaisen vaimo. Johanni van Oostrum on valloittava Senta. Hänen laulunäänensä ja säteilyvoimansa kantaa vaivatta takapermannolle asti. Balladissa hollantilaisesta hän välittää vahvoja tunteita. Tommi Hakala hollantilaisena on vakuuttava. Heidän duettonsa soi kauniina ja vahvana. Taustalla esiintyvä tanssipari ei itselleni tuo mitään lisäarvoa. Pikemminkin se häiritsee keskittymistä Sentan ja hollantilaisen kohtauksiin.

Tampereen Oopperan kuoron joukkokohtauksissa on taitavaa yhteislaulua, elävyyttä ja voimaa. Laulun lisäksi erityisen nautittavaa katseltavaa on oopperalaisten kaunis liikehdintä kunkin kohtauksen vaatimalla tavalla.

Oopperan loppu on surullinen, pelkkää kuolemaa ja luopumista. Mietin, onko koskaan oopperoilla onnellista loppua. Sitäpä en tiedä, kun en ole asiaan perehtynyt.

Annamme esiintyjille runsaat, pitkät ja tunteikkaat aplodit. Mielessäni sijoitan tämän esityksen Tampereen Oopperassa näkemistäni kärkipäähän, ellen vallan ykköseksi. Uskomatonta, että jo 1843 kantaesityksensä saanut ooppera vetoaa edelleen meihin nykyihmisiin.

Vieressäni katsomossa sattuu istumaan herrasmies Helsingistä, joka on kokenut oopperoissa kävijä. Ehdimme vaihtaa kokemuksiamme molempien näkemistä oopperoista. Molemmat muistamme muun muassa kuutisen vuotta sitten Helsingissä esitetyn Lentävän hollantilaisen modernisoidun version. Tampereen hollantilaisessa ei keskustelukumppaniani vaivaa mikään muu kuin lavasteeksi nostetut isot rukin pyörät. Minusta ne ovat hieno oivallus lavastaja Marjatta Kuivastolta. Ne ovat näyttäviä.

Väliajalla syön Lentävä hollantilainen -leivoksen. Kyseessä on mustaherukkaleivos suklaapäällysteellä. Ja toki. Rukin pyörä on suklaisena päällä. Leivos jättää herkullisen jälkimaun, kuten koko ooppera.

Oopperan kuvat Petri Nuutinen /Tampere-talo