Hiljalleen alkavat taas ilmat kylmetä ja päivät käyvät yhä lyhyemmiksi. Kesä oli myöskin hieman kurja, kun ei meinannut lämpöä oikein riittää ja oli kovin sateistakin.  Harmillista, kieltämättä. Syksyllä tosin hienoa on, kun pääsee metsään sieneen ja marjaan. Toki tuoreena luonnon antimet ovat parhaimmillaan, mutta myös talven varalle pakastimeen on hyvä kerätä satoa talteen. Niistä on sitten mukavaa talvella nauttia. Itse poimitut ja omalla pihamaalla kasvatetut marjat, sienet, yrtit ja vihannekset päihittävät kaupan vastaavat kirkkaasti. Varsinkin marjat ja sienet ovat omaa luokkaansa.

Mitä sateiseen kesään tulee, niin kyllä sateisinakin päivinä mökillä ollessa sielu lepää. On mukavaa lueskella ja virkata ja tehdä ristisanatehtäviä. Myöskin ruoan laittaminen sateisina päivinä yleensä kestää kauemmin, kun tulee tehtyä hieman monimutkaisempia pöperöitä. Kuitenkin sadepäivinä saunan lämmittäminen ja kuumasta saunasta uimaan meneminen taivaan ollessa harmaa ja vesipisaroiden ropistessa lähes peilityynen järvenpintaan on kerta toisensa jälkeen mahtavaa.

Tosin iltojen viilentyessä ja pimetessä huomaa, että sitä haluaa hieman kaupunkiasunnon mukavuutta. Myöskin reuma aina kylmillä ilmoilla alkaa hieman vihoitella. Aurinkoa näkee yhä harvemmin ja se meinaa vetää mielen maahan. Onneksi kuulin ystävättäreltäni Tuirelta hyviä niksejä syksyä varten. Hän kertoi, että vitamiineja kannattaa syödä ja myös paljon hedelmiä.

Se hieman auttoi, mutta parhaan avun sain siitä, että aloitin nauttimaan d-vitamiinia pillereinä, kun ei tuo auringon säteily enää auta. Tokihan maito, juusto ja muutamat muut tuotteet ovat d-vitaminoituja, mutta sekään ei yksinään riitä. Otan yleensä myös Beroccaa poretablettina muutaman kerran viikossa. Kalanmaksaöljy on myös hyvä ravintolisä. On kuitenkin hyvä olla tarkkana, että mistä hankkii vitamiinit. Apteekit ovat nimittäin varsin kalliita. Parempi on tilata verkkokaupasta. Niissäkin on kuitenkin eroja. On hyvä vertailla huolellisesti. Onneksi vertailu on melko helppoa nykyään. Esimerkiksi luontaistuotteet.com sivulla on laaja valikoima ja kunhan siellä vain hiirellä naksuttelee, niin johan tieto löytyy sutjakasti. Mikäli ei oikein osaa verkkokaupasta ostaa, niin sitten toki paikallinen kauppa on hyvä vaihtoehto. Joitakin tuotteita saa ruokakaupoista, mutta osaa taas myydään vaan apteekeissa. Lähin apteekki yleensä löytyy kätevästi apteekkihaulla.

Tuire myös kertoi, että kannattaa hankkia kirkasvalolamppu. Epäilin sitä kyllä kovasti, koska ei se lampun valo voi aurinkoa korvata. Yllätyksekseni täytyy kyllä todeta, että Tuire oli oikeassa. Se valo todella auttaa. Aamulla lampun valossa istuessa ja kahveeta hörppiessä oikein huomaa, kuinka sitä virkistyy. Vaikka ulkona onkin hämärää tai jopa pimeää, niin silti koiran kanssa kävellessä on oikein pirteä olo. Löysin et-lehdestä artikkelinkin, joka kertoi asiasta. Artikkeliin pääset klikkaamalla tästä. Mukavaa syksyn odotusta kaikille! T: Mervi K

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/2 | 

Mervi hyvä, kun noin avoimesti kerrot, mitä tuotteita käytät, näkisin mielelläni myös valokuvasi ja pienen esittelyn sinusta. Sellainen lisäisi lausuntojesi luotettavuutta. Terkkuja myös Tuirelle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla