Vexi Salmi paljastaa: "Tein suosikkijoululaulun kesähelteillä"

Kookas hahmo seisoo niska kyyryssä odottelemassa. Täsmällinen mies, Vexi Salmi, kättelee tiukasti. Karhu popliinitakissa, se hän on, tupakkataukojen madaltama lämmin tervehdyskin kuulostaa murahdukselta.

Painumme keskipäivän kahvitauolle Vexin lähikuppilaan. Kansan suosikkisanoittajan työpäivä on alkanut aamuvarhaisella. Se alkaa niin, että Salmi istuu työpöytänsä ääreen ja ryhtyy sanoittamaan.

– Ei se sen kummallisempaa ole, mies tokaisee ja upottaa kahvikupin kouraansa.

Kesäkuinen jouluaamu

Vexi Salmesta on suoraan sanottuna aika kiusallista jutella töistään. Ei siksi, ettei hän pitäisi jutustelusta ja ihmisistä, vaan pikemminkin siksi että aihe, hän itse, nolottaa.

–  Koetan aina mieluummin tähyillä tulevaan kuin jäädä lepäilemään tehtyjen juttujen päälle.

No, tässä me silti istumme juttelemassa juuri niistä tehdyistä. On nimittäin se aika vuodesta, jolloin Vexin tekemän joululaulun sanat heruttavat vedet paatuneimmankin joulun vastustajan silmäkulmaan.

Kesähelteillä vuonna 1988 syntyi kappale Sydämeeni joulun teen, yksi Suomen suosituimmista joululauluista lumihuntuineen ja hämärässä loistavine kultanauhoineen.

–  Joululaulut pitää kirjoittaa kesällä, että ne saadaan syksyllä julkaistua. Ei silloin haeta tunnelmaa ikkunasta ulos katselemalla, Vexi hörähtää ja kulauttaa kahvistaan.

No mistä sitten? Jos nyt rehellisiä ollaan, niin miten kokenut sanaseppo keksii jotakin uutta joulusta?

–  Ei se mitään kummempaa eläytymiskykyä vaadi. Luontoa käytän usein vertauskuvallisesti ja kuvaan ihmisen sisäistä kamppailua. Niistä iskelmätekstitkin usein koostuvat. Pitää käyttää kaikkea lukemaansa ja näkemäänsä vain tehokkaasti hyväksi.

Vakioveikkaajan täysosuma

Niin levyn viimeinen kappale saatiin valmiiksi, parissa kesäisessä tunnissa. Laulusta tuli suosittu, se on levytetty useaan kertaan ja sitä lauletaan ahkerasti erilaisissa joulunajan yhteislaulutilaisuuksissa. Taas mies toppuuttelee.

– Vesku Loiri oli silloin levytyksen aikaan suosionsa huipulla, sille oli helppo kirjoittaa. Kun kuulin Kassu Halosen sanoihini tekemän bachimaisen sävellyksen, sanoin että tämä kappale on vielä joskus virsikirjassa.

Ei ole vielä. Välillä se poistettiin Lähetysseuran laulukirjastakin, sillä sen armokäsitystä pidettiin kyseenalaisena. Luterilaisten dogmien mukaan kun ihminen ei voi tehdä mitään itse vaan asiat tapahtuvat armosta. Asiasta seurasi värikäs armokeskustelu, johon piispa Eero Huovinenkin otti kantaa puolustamalla kappaletta. Teologinen kiistely ei Vexiä ole hetkauttanut, hän ei yleensäkään jää miettimään laulujaan, ei edes kuuntele niitä radiosta.

– Kun olen tehnyt laulun, otan heti seuraavan. Se on kuin pelaisi lottoa systeemiin, pannaan monta riviä yhtä aikaa ulos ja katsotaan, toimiiko mikään, hän toteaa lakonisesti.

Kuuntele Vexi Salmin sanoituksia tästä ET-lehden jutusta

Rytmikäs raakkuja

Veikkaaja-Vexi on itseoppinut mies, mutta myöntää silti asiaa tingattaessa, että paljon on tullut opiskeltua, niin elämää kuin lauluntekoakin.

Jo nuorena hän päätti lukea läpi klassisen kirjallisuuden. Ne hän luki, ja aika paljon muuta. Vexi miettii hetken ja myöntää sitten, ettei sanoittaminenkaan ihan niin yksinkertaista ole, että vaan istutaan ja kirjoitetaan. Oikeastaan se on aikamoista rakentelua.

–  Kärjen Topi pisti aikoinaan Runousopin käteeni ja opetti nuotit. Nuotit nenän edessä ovat sanoittajalle kuin rakennuspiirros, ne ovat matematiikkaa, kaikki jaot ja rytmit. Rytmin ja musiikin tajuaminen ovatkin tässä työssä tärkeimmät avut.

Musiikkia pitää ymmärtää, mutta Vexin onneksi hänen ei tarvitse itse sitä tuottaa, äänihuuletkin ovat kuulemma niin eri paria, ettei mikään mahti maailmassa saa häntä laulamaan. Kärki auttoi nuorta Irwinin sanoittajaa ja keikkamanageria ymmärtämään musiikin sävyjä ja lakeja. Hän myös pisti nuoren hurjan pojan sanoittajana ruotuun ja osoitti suunnan.

–  Se sanoi minulle, että kirjoita mitä vaan, mutta jätä Kekkonen ja jumala rauhaan, Vexi naurahtaa. Se on sopinut hyvin ohjeeksi.