Sinä, osasit korjata minut.
Sinä, kuuntelit minua kun minulla oli paha olo.
Sinä, puhuit minulle tunteistas kun sinulla oli vaikeeta.
Sinä, puhuit kauniisti, sanoilla paransit minut.
Sinä, sanoit että meillä on mahdollisuus vakavempaan.
Sinä, sanoit rakastavasi minua.
Minä, halusin olla onnellinen.
Minä, silti ajattelin sinua.
Minä, tutustuisin sinuun.
Minä, huomasin että rakastan sinua.
Minä kerroin tunteistani sinua kohtaan.
Mutta mitä sainkaan tästä taas, tuskaa ja särjetyn sydämen.
Tuntuu, ettei tätä tuskaa lopeta mikään, aina se löytää luokseni jostain.
Luulin, että tämä olisi ollut kestävää, ja niin itsekin sanoit, mutta huomaan yksin olevani taas.
Se mikä olit eilen, on tänään jossain muualla.
Se minkä piti olla rakkautta, muuttuikin tuskaksi ja katkeraksi.
Se mitä odotin, muuttui kohdallani tuhkaksi.
Se mitä sanoit, jäi soimaan päässäni kuin kellotornin kellot.
Ehkä se oli tarkoitettu näin menemään.
Ehkä huomaan että se olikin vain pahaa unta.
Ehkä huomenna paistaisi aurinko, sade pilven tilalla.
Ehkä odotin sinulta liikoja, mutta silti sydämen sait murtumaan täysin.
Yksinäisyys odottaa, sitä en halua enää jatkaa.
Yksinäisyys on ahdistava olo, eikä siinä osaa ajatella järkevästi mitään.
Yksinäisyys tuo kylmyyttä, vaikka aurinko paistaisi lämpimästi ulkona.
Yksinäisyys pelottaa, että sinne voikin jäädä asumaan.
