Haluaisin olla rehellinen, mutta en uskalla. Pelkään, että menetän ne ihmiset jotka on mulle terkeitä.

Huomaan, itsellenikin sepustavan valheita. Mietin päässäni, "mikä on oikeesti totta."

En halua, en jaksa, en pysty. Miksi se on niin vaikeeta? Haluan silti pitää ihmisistä kii vaikka, vain satutan niitä ja itseäni teoilla, jotka on väärin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Rakastan sinua." korvaani kuiskataan. Haluan vastata samoin mutta en pysty siihen. Huomaan tekeväni itselle umpikujaa, josta ei voi enää nousta. Huomaan tekeväni muuria ympärilleni, jota ei voi murtaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisälläni huudetaan apua, mutta kukaan ei kuule sitä. Sisälläni on tulva, joka ei haihdu koskaan. Sisälläni itkee pilskottu ihminen jonka palaset ei koskaan löydy.

Jos kuitenkin löydän sinut viereltäni, tajuan sanoa tunteeni aivan liian myöhään. Ovi napsahtaa kiinni, silloin tajuan mielessäni pyörivän "Toivon ettet minua yksin jättäis."

Sinut uudelleen kohtaan, haluaisin juosta syliisi lämpimään, mutta katson kun ohitseni kuljet. Katseemme kohtaa, käännän pään ja hetki on ohitse. Silloin olisi pitänyt sanoa "Rakastan sinua, enkä halua että lähdet luotani koskaan."

Epätoivon kyyneleet nuolevat kasvojani. Miksi en uskalla sanoa tunteitani sinulle suoraan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla