
Anne Pohtamo, maailman kauneimmaksi valittu, suhtautuu vanhenemiseen tyyneydellä. Aamunsa juontaja-evankelista aloittaa pikarukouksella, joka on kuin tekstiviesti taivaaseen.
Anne Pohtamosta, 67, on tärkeämpää voida henkisesti hyvin kuin miettiä iän tuomia muutoksia kehossa.
– En juurikaan mieti, mitä minun pitäisi tehdä kroppani eteen. On niin paljon tärkeämpää voida henkisesti hyvin, sanoo Anne.
Näin siis entinen Suomen Jane Fonda! Sellaisena Anne tunnettiin 1980-luvulla. Työpaikoilla ja koulujen jumppasaleissa jumpattiin Aerojumppaa Annen kanssa 1- ja 2-albumien kasaridiscon tahtiin.
Jos joku laittaisi aerojumpan pyörimään, en pysyisi perässä, eivätkä niveleni tykkäisi.
Liikunnan maisteriksi valmistunut Arto Hietanen, Annen puoliso, oli tehnyt jumppaohjeet, ja mallina toimi pastellinsävyisiin trikoisiin, säärystimiin ja hikipantaan pukeutunut Anne.
Jumppaohjeet tulivat vinyylilevyn tai c-kasetin mukana.
– Jos joku nyt laittaisi discon soimaan ja aerojumpan pyörimään, en pysyisi perässä, eivätkä niveleni tykkäisi.
Tällä hetkellä Annen liikunta on kävelyä ja vesijumppaa yhdessä tyttären kanssa kerran viikossa. Välillä toisen jalan polvinivel kiukuttelee, mikä pitää kaikessa liikunnassa huomioida.
– Tiedän, että isän karjalaisesta suvusta periytyy riski korkeaan kolesteroliin. Siksi minun pitäisi tarkkailla ruoan rasvan laatua ja mielellään lisätä liikuntaakin. En vaan yhtään tykkää lenkkeilystä, eikä ajatus kuntosalista kutsu.
Katson peilikuvaa armollisuudella
Vesijumppa sen sijaan kutsuu ja siitä on ollut hyötyä: niska-hartiaseutu on rentoutunut, erilaiset pienet kolotukset vähentyneet ja lihaksisto vahvistunut.
– Minulla on koipeliinit, joita sanon riisitikuiksi ja jotka tarvitsisivat vahvistusta. Aloin käydä vesijumpassa, ja sillä on ollut vaikutusta. Ainakin itse huomaan vahvistumisen.
Myös ryhdistään Anne haluaa pitää huolta. Onneksi vesijumppa tuntuu auttavan tässäkin, sillä hartiaseutu ja kaula joutuvat vedessä luontevasti töihin.
Minulla on koipeliinit, joita sanon riisitikuiksi.
Mallin töitä tehnyt osaa tarkkailla myös kävelyään. Annen mielestä se ei ole enää sulavaa kuten ennen, mutta apua on tullut yllättävästä kokeilusta.
Hän hankki paljasjalkakengät, ja ne ovat käytössä päivittäin.
– New Yorkin vuosina kävelin kapeakärkisillä piikkareilla. Ne muuttivat varpaitteni asentoa, onneksi eivät vaivaisenluiksi asti. Nyt varpaani ovat lähteneet oikenemaan, sillä paljasjalkatossuissa jalkapohja tulee käyttöön varpaita myöten.
Anne muistaa, kuinka eräs ihminen tokaisi hänelle vuoden 1975 Miss Universum -voiton jälkeen, että hyvänen aika, nyt kun voitit kauneuskilpailuista isoimman, elämäsi onkin enää alamäkeä.
Joku tokaisi, että voiton jälkeen elämä on enää alamäkeä.
– Olin ymmälläni. Ikään kuin minulle ei voisi enää tulla eteen uusia ihania asioita. Sama on ikääntymisessä, ei se mikään kirous ole! Tietysti, jos jää tuijottelemaan ryppyjään, niin saahan niin helposti pahan mielen. En voi ajatella muuta kuin, että jokaisen tulisi katsoa ikääntyvää peilikuvaansa armollisuudella.
– Itsensä kanssa sinut oleva ihminen on kaunis.
Aina tilaa viikon iloille
Viime aikoina ajatus eläkkeelle jäämisestä on hiipinyt Annen mieleen, sillä matkustaminen käy voimille. Toisaalta yrittäjän työviikot eivät ole koskaan samanlaisia, mikä on rikkaus.
Arkeen kuuluu kuitenkin toistuvia iloja. Ykkösenä ovat kolmen lapsenlapsen vierailut. He asuvat lähellä ”mammaa” ja piipahtavat helposti käymään. Välillä Anne hakee heidät tarhasta, sitten on leikin ja lukemisen aika.
Iltaisin voi rentoutua katsomalla sisustusohjelmia ja historiadokumentteja. Yksi suosikeista on tosi-tv-sarja ranskalaisesta Kretzin perheestä, joka välittää luksuskiinteistöjä.
– Olen ihastunut perheeseen, siihen, miten he viihtyvät toistensa seurassa – vähän niin kuin meidän perheemme. Samalla näen hulppeita linnoja ja asuntoja. Niissä riittää ihmettelemistä.
Historiadokumenteissa Annea kiehtovat muinaiset kulttuurit, ihmisten tavat ja vanhat uskomukset: mikä hävitti maya-kulttuurin, tai miksi egyptiläiset halusivat aikoinaan muokata pään pitkulaiseksi... Mistä tämäntapaiset traditiot tulivat ja miten ne ovat eläneet ja kuolleet?
Viikon omiin toistuviin iloihin kuuluu myös musiikki. Arto soittaa Annelle varsinkin 1950-luvun The Everly Brothersia, 60-luvun Dean Martinia ja 70-luvun Neil Diamondia.
– Ne ovat nuoruuteni lemppareita! Arto on aina harrastanut musiikkia ja soittanut minulle paljon levyjä, joista hän on arvellut minun pitävän.
Lue lisää Anne Pohtamon hyvinvoinnin tekijöistä: ET Terveys 7/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.