Koko ikänsä unettomuudesta kärsinyt Marjut, 69: ”Aamuyöllä alkavat suden tunnit”

Makasin sängyssä. Päästäni ja vartalostani risteili piuhoja, jotka oli kiinnitetty erilaisiin monitoreihin. Yö unitutkimuksessa oli alkamassa.

Olen nukkunut huonosti vauvasta saakka. Vuosien mittaan olin puhunut lääkäreille huonounisuudestani, mutta koskaan en ollut saanut lähetettä unitutkimuksiin.

Olen nukkunut huonosti vauvasta saakka.

Lopulta pääsin Uniliiton kautta ryhmään, joka kutsuttiin myös unitutkimukseen.

Tutkimuksen tulos oli karu. Se kertoi, että en nuku syvää unta käytännössä olenkaan. Unesta 40 prosenttia pitäisi olla syvää. Minulla määrä oli neljä prosenttia.

Neuvottomat lääkärit

”Pää tyynyyn ja nuku” oli 1950-luvulla ainoa neuvo, jonka iltaisin sain.

Kovin paljon parempia neuvoja ei tosin ole tullut lääkäreiltäkään, kun olen valittanut unettomuuttani ja siitä seuraavaa väsymystä. He osaavat vain tarjota unilääkkeitä.

He osaavat vain tarjota unilääkkeitä.

Olen kokeillut kaikkia mahdollisia lääkkeitä. Moni niistä on auttanut muutamana ensimmäisenä iltana nukahtamaan nopeammin tai nukkumaan hiukan pidemmän yön.

Elimistöni tottuu kuitenkin nopeasti lääkkeisiin, ja annosta pitäisi kasvattaa jatkuvasti. Isommilla annoksilla olen koko seuraavan päivän aivan tokkurassa. Lopputulos on huonompi kuin valvotun yön jälkeen.

Synkät ajatukset

Olen läpi elämäni nukkunut neljä viisi tuntia yössä. Jatkuva uupumus lisää stressiä.

Kun lapset vielä asuivat kotona, olin ylihuolehtivainen. Valvoin ja odotin heitä kotiin. Juoksin ikkunasta toiseen katsomassa, joko he tulevat.

Lapset ovat kohta keski-ikäisiä, mutta voin yhä saada melkein paniikkikohtauksen, kun unen tuloa odotellessa kauhistelen vaaroja, joihin he voivat joutua.

Unen tuloa odotellessa kauhistelen vaaroja, joihin lapseni voivat joutua.

Aamuyöllä alkavat suden tunnit. Silloin kaikki murheet näyttävät vuoren kokoisilta.

Aamulla en herää virkistyneenä, mutten uskalla nukahtaa uudestaan. Jos nukahdan, näen poikkeuksetta aivan kamalia painajaisia. Siksi nousen ylös, vaikka väsyttäisi.

Aamulla yölliset ajatukset tuntuvat ihan hullunkurisilta. Päiväsaikaan en oikein edes tahdo muistaa, mikä minua yöllä valvotti.

Tukea ryhmästä

Unitutkimuksen jälkeen osallistuin lääkkeettömien hoitojen ryhmään. 

Ryhmässä opeteltiin erilaisia tekniikoita, joilla unettomuutta voi yrittää lievittää.

Opin hyvän mielikuvaharjoituksen opin: harjoittelin laittamaan ajatuksissani huolet ja murheet kaappiin ja heittämään kaapin avaimen hukkaan.

Sen ansiosta olemattomien ongelmien vatvominen on vähentynyt, ja nukahdan hiukan helpommin. Kun valvon, en ole niin ahdistunut kuin ennen.

Otan iltaisin pienimmän mahdollisen annoksen rauhoittavaa. Se helpottaa unen odottelua, mutta ei aiheuta tokkuraa.

Kun valvon, en ole enää niin ahdistunut kuin ennen.

Puolilta öin menen sänkyyn kokeilemaan, josko tänä yönä nukuttaisi. Jos uni ei anna kuulua itsestään, nousen ylös ja puuhastelen hetken ennen kuin yritän uudestaan. 

Olen myös alkanut kuunnella nukkumaan mennessäni äänikirjoja. En mitään kovin jännittävää, mutta esimerkiksi elämäkerrat toimivat hyvin. 

Näillä konsteilla nukun nykyään vähän paremmin kuin aiemmin. Olen toiveikas, että jaksan keväällä juhlia tyttären häitä pirteänä ja iloisena koko illan.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 19/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.