Pikaiset aamukahvit työpaikalla johtivat ystävyyteen, joka on vienyt porukkaa hiihtoreissuille ja kaupunkilomille eläkkeelläkin.
Jos Pirkko Andrejeff, 75, voisi antaa yhden vinkin Suomen tämänhetkiseen työelämään, hän sanoisi:
– Käykää yhdessä kahvilla, vaikka sitten etänä videopuhelun kautta. Käykää, vaikka tuntuisi, että ette ehdi.
Aamukahveista alkoi Pirkon ja hänen työkavereittensa ystävyys.
Joka aamu naiset kerääntyivät juomaan pikaiset aamukahvit.
Elettiin vuotta 1990, ja kaikki kahdeksan naista työskentelivät Vantaan kaupungintalossa sihteereinä. Joka aamu kello yhdeksän naiset kerääntyivät Pirkon ja Annelin yhteiseen työhuoneeseen juomaan pikaiset mutta sitäkin hilpeämmät ja syvällisemmät aamukahvit.
– Kahvia juodessamme käsittelimme päivänpolttavat uutiset aamun Hesarista, varsinkin omaan alaamme eli kuntasektoriin liittyvät, Pirkko sanoo.
Viikon Lontoon-reissun jälkeen he alkoivat kutsua toisiaan Lontoon Ladyiksi.
– Joku intoili, että voi mä olin eilen teatterissa, toinen oli ollut jossain kuntokymppijuoksussa, kaikilla oli pieniä lapsia ja hirveä arkipyöritys. Pulina kävi.
Kahvitteluun ei mennyt montaa minuuttia, mutta tapa hioi naiset yhteen. Yhteiselle lomamatkalle he lähtivät jo samana syksynä. Viikon Lontoon-reissun jälkeen he alkoivat kutsua toisiaan Lontoon Ladyiksi.
Lontoon jälkeen leidit ovat nähneet yhdessä muun muassa Viipurin, Tarton, Tallinnan, Maarianhaminan, Gotlannin, toistensa mökit ja Lontoon toisen kerran. Lapissa he käyvät ruskaretkillä tai hiihtämässä.
”Tunnemme toisemme lähes läpikotaisin.”
– Hiihtoreissuilla jakaudumme kolmeen porukkaan: himohiihtäjät hiihtävät aamusta iltaan, toiset hiihtävät joka päivä vähän ja kolmannet kävelevät. Olemme hyvin erilaisia ja meillä on äärettömän hauskaa. Tunnemme toisemme lähes läpikotaisin. Olemme kuin vanha aviopari – hyvässä mielessä.
Huonejako on pysynyt samana 34 vuotta. Esimerkiksi Pirkko jakaa hotellihuoneen yhä aina Paulan kanssa, koska he sattuivat jakamaan sen ensimmäiselläkin reissulla.
”Surun hetkellä ketään ei ole jätetty yksin.”
Viime syksyksi oli varattu kolmas Lontoon-matka. Ennen matkaa yksi naisista sairastui.
– Silloin WhatsApp lauloi. Viidessä minuutissa päätimme yksimielisesti, että siirrämme matkan keväälle, Pirkko sanoo.
– Itse kullakin on vuosien mittaan ollut myös suruja. Surun hetkellä ketään ei ole jätetty yksin. Yhden suru on meidän jokaisen suru, ja ilotkin jaetaan.
Ilmoittaudu mukaan!
