Rajuista oireista toipunut Pekka, 61: ”Myyräkuume ei unohdu”

Jos vähänkin on epäilys, että jossain on seisonutta viljaa tai jauhopölyä, pistäkää hengityssuojain päähän, ennen kuin alatte töihin.

Tämän lauseen olen sanonut aika monta kertaa elämässäni.

Jos joku olisi muistuttanut minua asiasta, olisin säästynyt monen viikon murheelta.

Suoja oli vieressä

Sain tartunnan, kun kävin vaihtamassa lehmien rehusiiloon uuden kangaskatoksen. Vanhan katoksen päällä oli paksu kerros vuosien varrella kertynyttä pölyä.

Olisin voinut säästyä monen viikon murheelta.

Jostain syystä en tullut ajatelleeksi hengityssuojainta, vaikka niitä olisi lähellä ollut.

Kuume ja väsymys tulivat kuin varkain hiipien.

Yhtenä päivänä oli vähän veto poissa, seuraavana väsytti jo niin, etten meinannut päästä sängystä ylös.

Uupumus oli musertavaa. Lypsylle oli silti raahauduttava.

Voimia vei myös äkkiä korkealle noussut kuume.

Kun yhtenä päivänä en enää jaksanut tehdä muuta kuin saappaan jälkiä navetan betonilattialle, emäntä komensi minut lääkäriin.

Terveyskeskuksessa otettiin tulehdusarvot. Tulos oli lähes 200. Terveellä ihmisellä arvo on alle kymmenen.

"Laitetaan suoraan niin iso annos kuin antibiootteja voi ottaa", lääkäri sanoi.

Jos hurja lääkekuuri ei auttaisi, edessä olisi sairaalareissu.

Nyt poika kuolee

Vaimoni otti tilanteen rauhallisesti, mutta äitini nosti diagnoosin kuullessaan kädet korvilleen ja parahti, että nyt se poika kuolee! 

Jos hurja lääkekuuri ei auttaisi, edessä olisi sairaalareissu.

Kuumeen ja rajun antibioottikuurin yhdistelmä vei minusta loputkin mehut. Ei ollut asiaa edes navetalle. 

Makasin sängyssä vesilasi vieressäni. Paljon piti juoda, muuten kuume olisi kuivattanut munuaiset.

Antibioottikuurin ajan vietin kokonaan petin pohjalla. Kun on tottunut paiskimaan maatilan töitä aamusta iltaan, makaaminen tuntui oudolta. 

Kun ensimmäisen kerran jaksoin nousta ja pukea ulkovaatteet päälle, olin riemuissani.

Iloa ei kestänyt pitkään. En jaksanut edes puukoppaa kantaa sisälle. Oli pakko tunnustaa, että nyt pitää vielä vain olla ja vetää happea.

Kuurin jälkeen meni vielä pari, kolme viikkoa ennen kuin elämä oikeasti voitti ja olin taas työkuntoinen.

Olin viheliäisen taudin iskiessä perusterve ja maatilan töissä vahvistunut mies. Mitä se tekisi ikäihmiselle, kun minullakin otti niin koville?

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 19/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.