Urheiluhullulta jäävät harjoitusten vuoksi teatterikäynnit väliin.

Urheiluhullulta jäävät harjoitusten vuoksi teatterikäynnit väliin. Lenkiltä tullessa hiki tippuu silmiin, eikä näe lukea.

Väärin, väärin, vaikka näin olen luullut.

Silkkaa asennevammaa puoleltani, mutta olen parannuksen tiellä. Kiitos lupaavasti virinneen liikuntaharrastuksen.

Muutama jumppavuoro viikossa ja kävely raikkaassa syyssäässä ovat innostaneet minut myös laajentamaan kulttuurin kulutusta. Lenkillä ajatukset ovat vapautuneet arjen kuvioista ja kulttuurinnälkä on kasvanut.

Pitkästä aikaa kalenterissani on merkintöjä teatteri-illoista ja musiikkitilaisuuksista, jotka eivät liity kausikorttiin.

Mielipuolen päiväkirjan näin jo. Martti Suosalo oli hieno ja Aleksanterin teatteri Helsingin Bulevardilla sopivista sopivin tuon surullisen tarinan näyttämöksi.

Kohta on Kansallisteatterin, juhlavuottaan viettävän Esko Salmisen ja Eugene O’Neilin vuoro.

Olenpa kaikkien näitten vuosien jälkeen onnistunut varaamaan liput Helsingin Kaupunginteatterin Kvartettiin. Tuskin maltan odottaa marraskuulle Kyllikki Forssellin, Ritva Valkaman, Antti Litjan ja Lasse Pöystin kohtaamista.

Pia Hyvönen