Kuvat
Pentti Nissinen ja Terhi Ylimäinen/Sanoma-arkisto

Eini Pajumäki, 59, eli lyhyen mutta kiivaan bilehile-vaiheen.

Aloitin keikkailun 14-vuotiaana. Loin uraa tunnollisesti vuodesta toiseen, mutta samalla kadehdin ystäviäni, jotka viettivät iltaisin vapaa-aikaa yökerhoissa.

Parikymppisenä kävin ennustajalla. Hän sanoi minun olevan urani huipulla 40-vuotiaana. Ajattelin, että voi kauhistus – silloin olen jo aivan ikäloppu!

Ajattelin, että 40-vuotiaana olen ikäloppu.

Olin aivan varma, etten keikkailisi enää tuossa iässä. Enpä arvannut, että painan täysillä eteenpäin vielä kuusikymppisenäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ennustajan sanat herättivät minut elämään menetettyjä nuoruusvuosiani. Vuonna 1985 menokenkäni alkoi vipattaa ja lujaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Innostuin lähtemään tyttökavereideni mukaan diskoihin. En mennyt enää keikoilta suoraan kotiin, vaan lisäsin ripsiväriä ja kajalia keikkabussissa ja annoin palaa. Nautin siitä, että olin villi ja vapaa.

Minusta kuoriutuikin varsinainen bilehile. Parin vuoden ajan suorastaan lensin diskosta toiseen.

Nautin yökerhoissa saamastani huomiosta.

Urani oli hyvässä vauhdissa, ja Yes sir, alkaa polttaa sekä Olen neitsyt soivat radioissa.

En tietenkään koskaan saanut olla yökerhoissa rauhassa – ja se oli ihanaa! Nautin valtavasti saamastani huomiosta ja siitä, että minua haettiin tanssimaan.

Olin ollut nuorempana hyvin arka, mutta noiden vuosien aikana sain itsevarmuutta.

Uskon, että jokaisen ihmisen elämässä tulee vaihe, jolloin tekee mieli mennä ja bailata. Olen onnellinen, että minulle se tuli juuri tuolloin.

Vuonna 1988 tapasin Lars Pajumäen ja rakastuin palavasti. Olemme olleet nyt naimisissa yli 30 vuotta.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla