Kun Ben Zyskowicz sai tiedon kansanedustajaksi pääsystä, hänen piti ensi töikseen lähteä vaatekauppaan.

Olin vastavalmistunut 24-vuotias oikeustieteen kandidaatti, kun pääsin eduskuntaan yli 40 vuotta sitten.

Olin tottunut liikkumaan farkuissa, mutta eduskuntaan piti pukeutua huomattavasti siistimmin. Pyrin eduskuntaan tosissani, mutten uskonut, että pääsisin läpi. 7 600 äänen saalis oli minulle yllätys.

Elämänmuutos oli valtava. Ensimmäisinä päivinä ihmettelin, miten minä, vähävaraisen perheen nuori kundi olin nyt eduskunnassa samoissa hommissa suurten legendojen kuten Johannes Virolaisen ja Kalevi Sorsan kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Asuin äidin luona

Asuin siihen aikaan yhä kaksin äitini kanssa. Meillä oli vuokrakaksio Helsingin Töölöntorin kupeessa, mistä oli lyhyt matka eduskuntaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äitini oli jäänyt leskeksi jo vuonna 1960. Hän oli näkövammainen, joten minun läsnäoloni toi hänelle turvaa. Yhteiselomme oli sopuisaa, meillä oli omat elämämme. Minä tulin ja menin omia aikojani, hilluin usein illat ikätovereideni kanssa bileissä, baarissa tai kokouksissa. Alkoholinkäytön lopetin tosin jo 17-vuotiaana juotuani eräissä juhlissa liikaa olutta. Tauosta tuli pysyvä.

Kansanedustajan työ paransi rahatilannettani huimasti. Olin elänyt vuosia pääosin opintolainalla, josta maksoin joka kuukausi äidilleni pientä vuokra- ja ruokarahaa. Kansanedustajan palkasta pystyin korottamaan summaa reippaasti.

Ensimmäiseen omaan kotiini muutin 1981. Niihin aikoihin tapasin myös ystäväni glögijuhlissa vaimoni Rahimen. Oli kertalaakista selvää, että olin löytänyt elämäni naisen.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 1/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla