Jos antaisin yhden neuvon -sarjassa ihmiset kertovat, millaisen neuvon antaisivat nuoremmalle itselleen.
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Sauvosta. Kävin jo lapsena laulutunneilla ja myöhemmin pianotunneillakin. Vanhempani eivät olleet varakkaita, mutta he kannustivat minua ja maksoivat tuntini vähistä varoistaan.
Lukion jälkeen olisin voinut pyrkiä Sibelius-Akatemiaan useallekin osastolle. Mutta sana akatemia kuulosti minusta niin valtavan hienolta, että ajattelin sen olevan vain huippulahjakkuuksia varten. En pitänyt itseäni sellaisena.
Maaseudulla ei ollut vertailupohjaa, enkä tiennyt, minkä tasoinen laulaja ja soittaja olin.
En pitänyt itseäni lahjakkuutena.
Hain opettajankoulutuslaitokseen, ja sainkin sieltä hyvää rutiinia esiintymiseen.
Kun muutin 24-vuotiaana Helsinkiin ja tutustuin musiikinopiskelijoihin, tajusin, että he eivät ole taidoiltaan sen kummempia kuin minäkään. Sibelius-Akatemia oli siis voinut olla minuakin varten, mutta olin niin arka, etten uskaltanut kuunnella sisäistä ääntäni.
Olin niin arka, etten kuunnellut sisäistä ääntäni.
Musiikin tekijä minusta kuitenkin tuli. Ensimmäinen levyni ilmestyi vuonna 1994, jolloin olin 32-vuotias.
Nyt ajattelen, että jos jo nuorena on tavoite tai intohimo, kannattaa käydä rohkeasti sitä kohti, kulkea unelmiensa mukaan. Aika sitten näyttää, miten käy.
Juttu on ilmestynyt ET-lehden numerossa 24/2019.
