Kuvat
Seppo solmela / Sanoma-arkisto

Jos antaisin yhden neuvon -sarjassa ihmiset kertovat, millaisen neuvon antaisivat nuoremmalle itselleen.

Kävin Karjalan yhteiskoulua Helsingissä, poikaluokalla. Olin keskikoulussa kohtuullisen hyvä oppilas, mutta lukiossa minä hullu valitsin pitkän matikan. Ajattelin, että se kuuluu pojille.

Pian huomasin, että matikka, fysiikka ja kemia ovat minulle turhan vaikeita, ja menetin motivaationi. Päätin pistää ranttaliksi.

Päätin pistää koulussa ranttaliksi.

Vein fysiikantunnille kissan. Se oli selvä peli, tuhosin tunnin ja toistenkin oppimisen. Kesken saksan tunnin kaivoin haitarin esiin ja repäisin ilmoille saksanpolkan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eihän semmoisissa mitään järkeä ollut, mutta minulla oli tarve päästä esille. Pätemisen paikat olisivat olleet aivan muualla: minun olisi pitänyt keskittyä olennaiseen ja siihen oppiin, mitä oli tarjolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Satsaisin kulttuuriin ja suomen kieleen.

Vaikka nykyisin toitotetaan, että koulussa olisi luettava pitkää matikkaa, minä en missään nimessä enää valitsisi niin. Satsaisin kulttuuriin ihan suomen kielestä alkaen, sillä kielen rikastuttaminen on kaiken a ja o. Lukisin kieliä ja harjoittelisin itseni ilmaisemista eri kielillä. Sellaisesta olisi ollut minulle hyötyä myöhemmin elämässä.

Minun olisi nuorena kannattanut käyttää paljon enemmän aikaa rauhalliseen ja pohdiskelevaan lukemiseen eikä tempauksiin, joista ei ollut kuin haittaa sekä itselle että muille.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2019.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla