– Hyvä työsuhde vaatii uskallusta ja luottamusta toiseen, Ilmari toteaa.
– Hyvä työsuhde vaatii uskallusta ja luottamusta toiseen, Ilmari toteaa.

Vanhaa avioparia esittävät konkarinäyttelijät Ilmari Saarelainen ja Marja Packalén tapasivat ensi kertaa Tampereen Työväen Teatterin näytelmän harjoituksissa. Nyt näyttämöllä soljuu oikein toimiva lavaliitto. Tässä jutussa Saarelainen ja Packalén puhuvat toisistaan.

Näyttelijä Ilmari Saarelainen on vauhdissa. Hän nakertaa Tampereen Työväen Teatterin lämpiössä lempikeksiään ja maalailee ilmaan superlatiiveja kollegastaan Marja Packalénista. Marja toppuuttelee Ilmaria, tuttavallisemmin Immua, mutta mies jatkaa, sillä hänestä Marja vain on niin hämmästyttävän
hurmaava vastanäyttelijä, sellainen, josta Immu voisi "syödä paloja".

Marja ja Ilmari ovat kumpainenkin tehneet pitkät työurat, tosin eri kaupungeissa. Parin sadan kilometrin välimatka Helsingin ja Tampereen välillä on riittänyt siihen, että näyttelijät tapasivat ensi kerran vasta viime keväänä, kun Viimeinen pasodoble -näytelmän harjoitukset alkoivat. Kunnon urakka näytelmän tekstin parissa karsi kuitenkin nopeasti vähäisenkin alkujäykkyyden.

Nyt he jo näyttelevät täyttä häkää pitkän liiton avioparia. Vaikka Marja ja Ilmari eivät juurikaan jaa arkielämäänsä keskenään, heillä on lavapariskuntana julmetun hauskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Marja Packalen kertoo:

"Kun lupauduin mukaan, en tiennyt jutusta juuri muuta kuin että näyttelisin Ilmarin kanssa. En siis ollut kuullut hänestä mitään kamalia juttuja.Olen ehtinyt olla kolmisen vuotta eläkkeellä Kom-teatterista - ja samalla kolme vuotta poissa näyttämöltä. Keksin nimittäin eläkkeelle jäätyäni kouluttautua suntioksi. Viime vuodet ovat siis täyttyneet tästä kaikesta jännittävästä uudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

TYYNEN ROOLIIN oli ajateltu Ilmarin vanhaa työkaveria, Tuija Ernamoa. Kun hän ei päässyt, olivat he teatterilta jostakin keksineet minut. Niin me, toisillemme tuntemattomat, päädyimme näyttelemään pitkän liiton avioparia.

Keväällä selvisi, että edessä olisi aika poikkeuksellinen työtehtävä. Näytelmä oli kirjoitettu televisiolle ja sitä piti lyhentää. Siinä tekstin kanssa pähkäillessä tutustuimme toisiimme pakostakin aika nopeasti.

Immu oli heti alusta lähtien oma välitön itsensä.

Ihan mahdottoman hauska ja nopea keksimään kaikenlaista. Meillä ei ollut aikaa kangistella, harjoittelu oli niin tiivis, aamu- ja iltasessioineen.

Alkuun minua vähän häiritsi ajatus siitä, että rooli oli kirjoitettu Tuijalle. En voinut esittää roolia tuijamaisesti, piti löytää oma tapani tehdä Tyyne. Hänhän on aika naiivi ja impulsiivinen nainen, joka saattaa sanoa melkein mitä sylki suuhun tuo.

Hiljalleen olen löytänyt hahmoon sellaista päätöntä hurjuutta, joka on oikeastaan aika hauskaa. Tyynen maailma on melko kaukana omastani; hän huolestuu enemmän kuin toimii ja suhtautuu muihin jopa aika rasistisesti.

IMMU, JOKA ON tehnyt paljon komiikkaa, on ollut tässä projektissa mahtava tuki. Miehen sisällä on jokin ajastin, joka huomauttaa, että mennäänpä jo eteenpäin, jos jää pähkäilemään jonkin kohtauksen kanssa liian pitkäksi aikaa. Ja niinhän sitä komiikassa pitääkin, mennä eteenpäin.

Emme me paljon puhu omista asioistamme, emme ole ehtineetkään.

Tiedän, että Ilmari on omistautuva isoisä, lämmin ja sosiaalinen ihminen. Itse tarvitsen enemmän omaa tilaa ja menen vaikka tupakalle, jos Ilmarin puhematto ei meinaa katketa.

Hän on valtavan hauska ihminen. Kun hän täällä lämpiön kahvilassa kohtaa esimerkiksi lavastaja Hannu Lindholmin, on sitä juttelua ihana seurata. Herrat kommentoivat toisiaan, huutelevat muihin pöytiin ja ottavat välillä rakastamansa keksit tai jäätelötötteröt ja jatkavat hölinäänsä.

Ainoastaan kerran me olemme Ilmarin kanssa istuneet iltaa yhdessä. Silloin otettiin sen verran viiniä, että jouduin taluttamaan pyörän kortteeriini. Mutta silloinkin puhuimme paljon työstä, olimme koko illan jostakin jotain mieltä.

Ilmari on liikuttavan lojaali, hän on puolustanut minua työasioissa ja tuohtunut puolestani jopa niin, että olen saanut tyynnytellä häntä.

VAIKKA VÄHÄN JÄNNITTIKIN, ollut mukavaa palata näyttämölle. Minulla on näytelmässä aika paljon repliikkejä. Nuorempana opin kaiken tuosta vaan, mutta tätä olen saanut opiskella.

Yhden kerran unohdin repliikkini lavalla ihan totaalisesti. Silloinkin Ilmari onneksi auttoi.

Pelästyin kuitenkin unohdusta niin, että luen pidemmän tauon jälkeen näytelmän aina huolella läpi, eikä muistikatkos ole toistunut.

Vaikka tiesin, että Ilmari on erinomainen näyttelijä, olen silti ollut vähän ällistynyt, minkälainen kettu hän osaa lavalla olla. Jo meidän ensimmäisissä näytöksissä huomasin, että katsojat rupesivat heti nauramaan Immun jutuille. Minä sain pölöttää Tyynenä ummet ja lammet, mutta Ilmarin ei tarvinnut sanoa näyttämöllä kuin "äläs nyt", niin yleisö nauroi jo katketakseen. Silloin ajattelin, että jumalauta, tätä tappion määrää en tule kestämään.

NYT OLEN VAPAUTUNUT näytös näytökseltä. Kerrankin yhdessä kohtauksessa, kun olin puhunut pitkän tekstipätkän, jonka perään Immulla on vain pienenpieni repliikki, kumarsin syvään herra koomikolle, että olkaa hyvä ja ottakaa yleisönne. Ikä antaa vapautta hölmöillä ja heittäytyä, ja Immu rohkaisee siihen juuri sopivasti."

– Olemme päässeet esitys esitykseltä irrottelemaan, Marja Packalén toteaa.
– Olemme päässeet esitys esitykseltä irrottelemaan, Marja Packalén toteaa.

Ilmari Saarelainen kertoo:

"Mehän ollaan Marjan kanssa oltu tietysti rakastavaisia monta vuotta, meillä on yhteisiä lapsiakin, aloitettaisiinko vaikka siitä?

Vakavasti ottaen, en yhtään muista, milloin ja missä olemme tavanneet, ja olenko edes koskaan aiemmin ollut katsomassa Marjan esityksiä. Marja kyllä väittää, että olisin nähnyt aikoinaan ainakin Komin Pesärikon ja hänen unohtumattomat roolinsa muun muassa steppaavana lehmänä. Eihän sellaista kyllä pitäisi unohtaa.

Me olemme Marjan kanssa tehneet aika erilaiset työurat.

Minä olen ollut täällä Tampereen Työväen Teatterissa vuodesta 1969, herran jestas ihan liiankin pitkään. Näyttelijät eivät juuri ehdi toistensa esityksiä katsomaan, töissä ollaan paljon iltoja kiinni. Ainoastaan kesäteatteripesteissä ehtii tutustua kauempana asuviin kollegoihin.

VÄHÄN HÄMMÄSTYIN, kun kuulin, että Marja oli suostunut näyttelemään kanssani. Ehkä menneet vuosikymmenet vielä kummittelevat jossain muistini perukoilla. Minulle kun teatterin vasemmistolaisuusaika oli vaikeaa, en osallistunut hurmokseen ja koin olleeni 1970-luvun aika lailla paitsiossa, ammatillisestikin.

Myös koomiset televisioroolini ovat luoneet uralleni omanlaisen leiman, vaikka olenkin täällä leipätyössä näyttämöllä paininut ihan erilaisissa osissa. Mutta nyt tuo helsinkiläinen työläistyttö kuitenkin suostui näyttämölle kanssani!

Marja on aivan ihana. Hän on niin valtavan lämmin ja ammattitaitoinen, että ihan hirvittää.

MINUN ESITTÄMÄLLÄNI PENTILLÄ alkaa näytelmässä muisti heiketä ja hän joutuu yhä enemmän vaimonsa armoille. Pariskunta on yrittänyt elää eläkeunelmaansa etelässä, mutta yhtäkkiä elämä tuntuukin olevan ohitse. Marja on löytänyt impulsiiviseen ja höhlään Tyyneensä sellaista hurjuutta, että välillä minulla meinaa melkein pokka pettää näyttämöllä, kun seuraan hänen heittäytymistään tilanteisiin. Olemme löytäneet tilannekomiikasta omat juttumme, sillä meistä kumpikaan ei tunnista hahmoista kovin paljon itseään.

Tämä on ollut aika poikkeuksellinen näytelmä, hässäkkää on riittänyt ihan käsikirjoituksen muokkaamisesta lähtien. Olen kuohahdellut projektin aikana myös Marjan puolesta, sillä perskules se on vain niin, että ihmisiä pitää kohdella hyvin, kun tänne asti raahautuu näyttelemään!

Jos meillä ei olisi toiminut kemiat näin hyvin yhteen, tämä juttu olisi varmaan ollut ihan katastrofi.

Mutta me voimme luottaa toisiimme täysin, ehkä sitä lämpöä on lavallakin aistittavissa.

HARJOITUSKAUSI OLI tiivis, mutta en minä vielä koe, että ikä painaa hurjasti. Kun on aina ollut tyhmä kuin saapas ja tasaisen hidas, niin tekstin opiskelu on ollut tuskallista. Opettelen repliikit yksin, tai siis kierrän tuolla pururadoilla yksisankaiset lukulasit nenällä valotolpalta toiselle ja pelottelen ihmisiä.

Vaikka meillä on erilaiset tavat tehdä ja harjoitella, emme riitele tai tuskastu toisiimme. Minä painun hölmöyttäni tunnelmasta tunnelmaan liiemmin itseäni analysoimatta, Marja puolestaan pohtii enemmän ja alkaa sitten lavalla kukoistaa. 

Hänen näyttelemistään on fantastista seurata. Voin vain haukkailla tuosta tytöstä palasia.

Homma on ihania yllätyksiä täynnä, se tekee näyttelemisestä juhlaa."
 

Marja tiesi Immun olevan lavakettu, mutta tämän tilannetaju teki kuitenkin suuren vaikutuksen.
Marja tiesi Immun olevan lavakettu, mutta tämän tilannetaju teki kuitenkin suuren vaikutuksen.

Artikkelin on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 19/2015.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla