Maria Tigerstedt, 56, lähti miehensä mukaan rutiinikäynnille lääkäriin. Kukaan ei voinut arvata, että hän palaisi sieltä kotiin leskenä.

Mieheni Martti oli koko aikuisikänsä ollut kardiologin eli sydänlääkärin asiakkaana.

Mitään akuuttia huolta ei pitänyt olla, mutta kolme vuotta sitten hän meni väsymyksen takia sydämen varjoainetutkimukseen sillä ajatuksella, että ehkä lääkitystä pitäisi vähän fiksata.

Miehen sydän oli täysin loppu.

Istuin aulassa odottamassa tutkimuksen päättymistä, kun sain tietää, että mieheni oli saanut infarktin tutkimuksessa. Hänet siirrettiin kiireesti teho-osastolle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olin menossa katsomaan häntä sinne, mutta hän sai uuden infarktin ja menehtyi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kardiologi totesi, että sydän oli täysin loppu. Tämä olisi voinut tapahtua minä päivänä tahansa.

Surulle ei ollut aikaa

Lähdin rutiinitutkimuksesta kotiin pelkkien mieheni vaatteiden kanssa. Onneksi Martin veli haki minut. Neljästä lapsestani kolme tuli samana viikonloppuna Elimäelle tukemaan minua.

Martti kuoli torstaina. Seuraava viikonloppu oli vuoden kiireisin. Olin lähiruokamessujen messupäällikkö, joten suruun lamaantuminen ei ollut mahdollista.

Se oli toisaalta kauhistus, toisaalta pelastus.

Työ oli kauhistus, mutta myös pelastus.

Minulla ei ole paljoakaan muistikuvia messuista, sillä vedin ne läpi autopilotilla.

Ihmiset halailivat minua, ja lapset tulivat vuorotellen ruuan ja juoman kanssa luokseni.

 Maria Tigerstedt oli varautunut miehensä kuolemaan, mutta oletti sen olevan edessä paljon myöhemmin. – Minulla oli jo ennestään kokemusta surusta, ja tiesin selviäväni ajan kanssa.
 Maria Tigerstedt oli varautunut miehensä kuolemaan, mutta oletti sen olevan edessä paljon myöhemmin. – Minulla oli jo ennestään kokemusta surusta, ja tiesin selviäväni ajan kanssa.

Jälkeenpäin kuulin messujen sujuneen loistavasti. Vieraammat ihmiset eivät olleet huomanneet minussa mitään erikoista.

Martin kuoleman jälkeisenä vuonna meillä oli viinitilamme 20. juhlavuosi. Jostain kummasta syystä olin suunnitellut juhlavuoden kaikki asiat valmiiksi etukäteen.

Onneksi, sillä luovaan ajatteluun en olisi kyennyt, mutta tutuissa rutiineissa pystyin toimimaan.

Uusi paikka sängylle

Käytännön asiat veivät aluksi paljon aikaa, sillä omien työkuvioiden lisäksi syliini tipahti mieheni putkiliike. Avuksi tuli jo eläkkeelle jäänyt yrityksen perustaja, joka hoiti kaikki keskeneräiset työmaat loppuun.

Kotona siirsin oman nukkumapaikkani pois yhteisestä makuuhuoneestamme. Järjestelin kotia muutenkin uudelleen eli rakensin samoista, tutuista palikoista oman uuden elämäni. Tämä selkeytti ajatuksiani ja tilanteen hahmottamista. Olet täällä nyt yksin.

Käsillä tekeminen on aina tuonut minulle mielenrauhaa. Surun iskiessä tekemisen vimma vain kasvoi. Tein ruokaa, lähdin kasvimaalle, säilöin ja kudoin sukkia. Yhtenä päivänä väänsin 12 kaalilaatikkoa pakastimeen.

Teimme tuolloin vielä kotona asuvan 17-vuotiaan Krista-tyttäreni kanssa surutyötä käsikynkkää. Autossa hoilasimme ja paruimme ääneen. 

Tiesin tulevasta

Surun kokeminen on muuttunut valtavasti tässä ajassa. Martin sairaushistorian perusteella tiesin tämän päivän koittavan, mutta oletin sen olevan 10–20 vuoden päässä.

Toisaalta olimme puhuneet paljon asioita valmiiksi. Siinä mielessä en ollut täysin valmistautumaton.

Me molemmat toivoimme toisen jatkavan elämää, jos toiselle sattuu jotain. Toki muistot jäävät: kumppani on rinnalla loppuelämän, mutta se ei estä elämistä.

Muistot jäävät ja toinen on rinnalla loppuelämän.

Olimme yhdessä 26 vuotta. Suru on muuttunut kaipaukseksi, jota en yritä estää. Useimmiten annan sen tulla ja kulkea mukanani.

Elämän epäreiluillakin tapahtumilla tuntuu jälkikäteen ajatellen olleen tarkoitus.

Minulla oli jo ennen mieheni kuolemaa kokemusta surusta, ja tiesin selviäväni siitä ajan kanssa. Anoppikokelaani menehtyi neljä päivää ennen häitämme, ja olen menettänyt kaksi läheisintä ystävääni syövälle.

Uusi onni

Minulle kuuluu nyt aika hyvää. Olen löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen kahden huushollin suhteeseen. Olemme tunteneet toisemme yli 30 vuotta. Hän on nimittäin se mies, joka auttoi minua mieheni putkifirman lopettamisessa.

Hän ymmärtää minua hyvin, koska oli mieheni hyvä ystävä vuosikymmenten ajan. Molempien lapset ovat ikionnellisia siitä, että meillä on toisemme eikä heidän tarvitse olla huolissaan sydän syrjällään. Minulla on neljä ja hänellä viisi lasta.

Molempien lapset ovat ikionnellisia suhteestamme.

Elämä maistuu ihanalta illalla, kun menen saunan löylyihin ja istahdan sen jälkeen terassille tai takkatulen ääreen.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 18/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla