ET:n toimituspäällikön Elinan mielestä ihanat rasvaiset juustot ja kermaiset jugurtit kuuluvat erityishetkiin. Arkena hän höylää leivän päälle edamia ja lusikoi aamiaiseksi maustamatonta jugurttia.

Asuimme taannoin vuoden verran Kaliforniassa, ja vaikka sikäläisten ruokakauppojen valikoimat olivat huikaisevan ihanat, kaipasin kotimaasta kahta asiaa: juustoa ja jugurttia.

Kaupoissa toki oli hyllymetreittäin molempia, mutta rasvaisiin goudiin ja cheddareihin kyllästyi nopeasti. Jugurteissa sama juttu: jos ei tehnyt mieli paksua ja hapanta turkkilaista tai makeaa vanukasta, joutui poistumaan tyhjin käsin.

Äidin kanssa soitellessani haaveilin ääneen 17-prosenttisesta edamista. Kuukautta myöhemmin postilaatikossa odotti paketti, jonka posti­leima kertoi sen tehneen matkaa kolme viikkoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolme  viikkoa matkaa tehnyt juusto huljui pakkauksessaan nestemäisenä.

Paketissa oli jälkiuunileipä ja juustopala, joka ei kylläkään enää ollut pala, vaan huljui pakkauksessaan nestemäisenä. Miehen mielestä juusto oli terveysriski ja kuului roskikseen. Laitoin sen jääkaappiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seuraavaan aamuun mennessä juusto oli jähmettynyt takaisin kimpaleeksi. Avasin sen varovasti ja haistoin. Tuoksui aivan tavalliselta. Höyläsin ja maistoin. Maistui siltä miltä pitkin, eli ei paljon miltään. Söin monta siivua sellaisenaan ja lähetin äidille kuvan minusta ja juustosta, joka selvisi sittenkin. Kun olin hengissä vielä seuraavanakin päivänä, myös mies rohkaistui edamin kimppuun.

Ihminen tarvitsee tavallista, jotta erityinen erottuisi. Jos laittaa leivän päälle joka päivä pitkään kypsytettyjä, 40 prosenttia rasvaa sisältäviä juustoja, millä juustoilla herkuttelee? Tai jos syö joka päivä samettisia jugurtteja, mitä jugurttia katetaan sille paremmalle aamiaiselle?

Kun palasimme Suomeen, riemastuin huomatessani juustohyllyssä kimpaleen, jonka nimi oli Arkijuusto. Juuri tästä on kyse!

Juustotarina on minun arjen ylistykseni. Se, miten Kalifornian lämmössä kädessä löllynyt juusto ensin nauratti, sitten itketti. Ajattelin äitiä valikoimassa juustoa lähimarketin hyllystä ja laittamassa sitä matkaan lähiostarilta.

Roskiin heittäminen ei hetkeäkään ollut vaihtoehto.

Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2019.

Toimituspäällikkö

elina.salo@sanoma.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla