Päivi Hietanen on syöpälääkäri ja psykoterapeutti.
Päivi Hietanen on syöpälääkäri ja psykoterapeutti.

”Voi olla vaativampaa jättää jälkeensä hyvä tunnelma kuin suuri jälki”, Päivi Hietanen kirjoittaa kolumnissaan.

”Äitini kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta kylpyhuoneen kaapissa on vielä vähän jäljellä hänen viimeisestä huulipunastaan. Äiti oli vaatimaton ja arka ihminen, mutta hän teki yleisönpalvelutyötä koko ikänsä ja huolehti ulkomuodostaan. Muistan hänen naiseutensa, kokovartaloliivit ja ryhdin. Ja sen, että hän rakasti minua ja perhettäni.

Kuulen silloin tällöin kuolemaansa lähestyvien ihmisten pohtivan, mitä heistä jää jäljelle. Kipein kysymys on silloin, kun sairaana on pienten lasten äiti tai isä.

Eräs äiti kirjoitti sairaalassa näin: ”Tyttäreni 6-vuotissyntymäpäivät olivat tänään. Hän toivoi, että eläisin sinne saakka. 'Äiti ei saa kuolla', hän sanoi.” Äiti ei jaksanut enää lähteä kotiin tyttären syntymäpäiville, mutta onneksi syntymäpäivää voitiin viettää sairaalassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äiti antoi tyttärelle sormuksen, jossa oli kaksi lintua. Ehkä hän ajatteli niiden muistuttavan tytölle, ettei hän jää yksin. Äiti pysyy aina hänen mielessään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Aina muistot vanhemmista eivät ole lämpimiä.”

Äidit jättävät jälkeensä niin paljon tunnelmia.

Jotkut äidit kirjoittavat kirjeitä lastensa tuleville merkkipäiville. Toisille on luontevampaa kutoa sukkia.

Minuakin äidin neulomat sukat lämmittävät loppuelämän. Kun terät kuluvat puhki, kudon uudet. Varsien palmikot muistuttavat äidistä.

Aina muistot vanhemmista eivät ole lämpimiä. Eräs iäkäs äiti kuvasi lapsilleen katsottavaksi videon, jossa hän antoi elämänohjeita. Haudan takaa hän esitti vaatimuksiaan siitä, miten lasten pitäisi elämänsä elää, yhtäkään rakkaudellista sanaa tarjoamatta.

Katsojille nousi pala kurkkuun, ja filmi jäi kesken. Äidistä oli vaikea muodostaa ehyttä muistoa pitkänkään ajan kuluttua.

Pieni osa meistä jättää suuren jäljen, taideteoksia tai työuria. Olen tavannut työssäni kuolemaa lähestyviä miehiä, joiden katse kääntyy taakse komeisiin tehtäviin.

”Useimpien jälki on pieni, mutta se on painunut syvälle heidät kohdanneiden mieliin.”

Eräs köyhistä oloista ponnistanut mies oli tarmokkuutensa ansioista onnistunut tuottamaan työtä tuhansille suomalaisille. Tuntui tärkeältä osoittaa se hänelle. ”Huomaatko, miten paljon olet saanut aikaan?”, sanoin. Silloin mies otti esille lastenlastensa kuvat, kuvaili heistä jokaista ja kertoi, mitä oli heidän kanssaan puuhaillut. Elämässä oli jotain työuraakin tärkeämpää.

Useimpien jälki on pieni, mutta se on painunut syvälle heidät kohdanneiden mieliin. Kirjailija Merete Mazzarella, joka on kuvannut äitinsä kuolemaa kirjassa Juhlista kotiin, sanoo, että tärkeintä on tunnelma, jonka ihminen jättää jälkeensä.

Hän löytää äidin puseron, josta puuttuvan napin äiti oli korvannut pienellä hakaneulalla, ja tunnistaa siitä sekä äidin että itsensä. Hän ilahtuu vanhan koulutoverin kerrottua, että hänen äitinsä opetti koulutoverin tekemään solmuja ja uimaan sekä pelasti, kun tämä ui liian kauas.

Voi olla vaativampaa jättää jälkeensä hyvä tunnelma kuin suuri jälki.”

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2019.

Sisältö jatkuu mainoksen alla