Päivi Hietasen kolumni: Laki ei turvaa siirtotyöläisen asemaa

Haemme kaksivuotiasta lapsenlastamme jordanialaisesta päiväkodista. Tunnelma on iloinen, lapset kirmaavat auringonpaisteessa, syntymäpäiväsankarin kunniaksi ripustetut viirit heiluvat, hanhet ja vuohet tepastelevat pihan laidalla. Päiväkodin johtaja on kehaissut, että täällä hoidetaan kuningasperheenkin lasta.

Kiinnostavaa on, että vaipat vaihtaa indonesialainen vierastyöläinen. Lapset pitävät hänestä ja kutsuvat häntä isoäidiksi.

”Työlupien kanssa on jatkuva ruljanssi.”

Suomessa ei tule ajatelleeksi, että vierastyöläisyys on kehitysmaiden kansalaisille arkea. He joutuvat jättämään omat perheensä ja maansa hoitaakseen toisten lapsia ja vanhuksia muualla. Pohjoismaalaista kouraisee, kun kova todellisuus tulee näkyväksi. Tyttäremme perheen talouden hoitaa kenialainen Gloria, joka on työskennellyt Lähi-idässä koko aikuisen elämänsä ansaitakseen lapsilleen koulunkäyntirahat.

Vierastyöläisen elämä on epävarmaa. Hän on isäntäperheensä varassa, ja siksi kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen työntekijät ovat suosittuja työnantajia. Lainsäädäntö ei turvaa siirtotyöläisen asemaa, mutta vaikeuttaa sitä kyllä. Työlupien kanssa on jatkuva ruljanssi, ne ovat usein katkolla. Silloin eletään jatkuvassa poliisin pelossa.

”Huomasin, että kysymys oli järjetön. Kuka nyt ei kotiinsa palaisi.”

Usein vierastyöläisen sopimukseen kuuluu loma kotimaassa kerran vuodessa. Ilmainen Skype on onneksi tuonut perheen lähemmäksi: näköyhteyden lapsiin ja lapsenlapsiin saa päivittäin. Kuulen usein, kun Glorian lapset soittavat Keniasta. Perheensä tukipylväs neuvoo heitä askareidensa lomassa. Kysyin Glorialta, palaako hän kotimaahansa, kun jää pois työelämästä. Huomasin, että kysymys oli järjetön. Kuka nyt ei kotiinsa palaisi.

Talonmiehen hommia hoitaa egyptiläinen Ahmed. Hän ja lapsenlapsemme tervehtivät toisiaan sanomalla ”my friend”, muu keskustelu käydään arabiaksi. Ystävyyttä varmasti syventää se, että Ahmedilla on nelivuotias poika Egyptissä. Kun lapsenlapsemme on mummulassa Suomessa eikä lamppuun tule valoa, hän ehdottaa, että ”ehkä Ahmed hoitaa”.

”Isoäitiys yhdistää yli rajojen.”

Iltapäivisin menemme puistoon. Siellä syntyy pieniä keskusteluja, ja joskus meille tarjotaan hedelmiäkin. Isoäitiys yhdistää yli rajojen.

Puistossa tutustumme iloiseen kaksivuotiaaseen Sierraan. Hänen filippiiniläinen hoitajansa kertoo tytön tarinan: Sierran äiti sairasti syöpää odottaessaan tyttöä. Sierra leikattiin ulos kohdusta keskosena, jotta edes lapsi pelastui.

Sierra ottaa minut isoäidikseen, sillä oma isoäiti on kaukana. Tapaan hänen isänsäkin, joka työskentelee Amerikan suurlähetystössä. Loman päättyessä on vaikea kertoa tytölle, että olemme lähdössä lentokoneella Suomeen. Hän painaa päänsä rinnalle. Itku kuristaa kurkkuani.

Henkilöiden nimet on muutettu.