Iloiset talkoot majakkasaarella: "Lähtiessä mietin vain, milloin pääsen takaisin"

Veneilijöiden säätiedotus lupaa navakkaa tuulta ja vesisadetta. Antti Voipio suuntaa Ella-veneensä kokan kohti Gustavsvärnin eli ”Gustun” majakkasaarta kolmen kilometrin päässä Hangon Itäsatamasta.

Suuret mainingit keikuttavat pientä moottorivenettä, ja pärskeet kastelevat keulaan pakatut matkatavarat.

Sisällä ohjaamossa käy iloinen puheensorina. Ellan matkassa majakkasaarelle seilaavat myös Sakari Mäkelä ja hänen vaimonsa Kirsi Laento sekä Margareta Gustafsson.

Gustavsvärn sai ensimmäisen majakkansa 1870. Nykyinen toiminnassa oleva majakka rakennettiin 1951. Sumusireeninhoitajan talo on vuodelta 1900.

Kaikki ovat tottuneita vesilläliikkujia ja Kirsiä lukuun ottamatta aktiivisia Suomen majakkaseuralaisia, jotka kunnostavat Gustavsvärnin linnoitus- ja majakkasaarella sijaitsevaa sumusireeninhoitajan taloa talkoovoimin.

Seura vuokrasi sumusireeninhoitajan talon Metsähallitukselta vuonna 2005 ja aloitti kunnostustyöt samana vuonna. Tavoitteena on palauttaa rakennus mahdollisimman alkuperäiseen asuun, minkä jälkeen sitä on tarkoitus vuokrata myös seuran ulkopuolisille.

Mitä lähemmäs saarta vene ajaa, sitä kiehtovammalta paikka näyttää. Valkoinen majakka ja punamullattu asuinrakennus törröttävät rosoisten raunioiden ja veistoksellisten kallioiden yläpuolella. Puuton jyrkkärantainen luoto vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä, ja ilman laituria rantautuminen olisikin vaikeaa.

Sören Österberg nostaa vettä.

Tyrskyistä pullantuoksuun

Merimatka taittuu kymmenessä minuutissa. Majakkaseuran lippu liehuu salossa – siitä tietää, että saarella on jo väkeä.

Laiturilla tulijoita ovat vastassa Sören Österberg ja Arto Köykkä-Luopa, jotka ovat olleet saarella hommissa jo monta päivää.

Obs! Du rör dig på ön på eget ansvar. Varo! Liikut saarella omalla vastuullasi, julistaa laiturin viereen pystytetty kyltti kahdella kielellä.

Koko konkkaronkka lähtee makuupusseineen ja reppuineen kipuamaan kohti sumusireeninhoitajan taloa. Heistä huomaa, ettei kukaan liiku kallioilla ensi kertaa.

Näkymä ikkunasta.

Sumusireeninhoitajan talossa tuoksuu kahvi ja vastaleivottu pulla. Kahvipöydän ääressä vaihdetaan kuulumiset ja päivitetään kunnostustöiden tilanne. Sören ja Arto ovat ryhtyneet rakentamaan uutta biokäymälää ja kompostia Sakarin tupakka-askinsa kanteen raapustaman piirustuksen mukaisesti.

Työlistakin on laadittu, mutta työt etenevät hissukseen. Pinkopahvitalkoot on kuitenkin päätetty pitää ja kamarin pönttöuuni kunnostaa.

– Työnteon lisäksi täällä nautitaan elämästä, Sakari kuvailee.

Sitä tekee mitä taitaa

Keittiössä puuhaa hyväntuulinen Elina Köykkä-Luopa. Pöytään on katettu sen seitsemän sortin leivonnaisia.

– Tämä on minun panokseni talkootöihin. En osaa käyttää työkaluja, mutta ruokaakin tarvitaan, Elina kuvailee.

Muut myötäilevät. Ilman hyvää kokkia luodolla ei olisi yhtä hauskaa. Jokainen tekee sitä, mitä parhaiten taitaa ja mukaan pääsee, vaikka peukalo olisi keskellä kämmentä.

– Kun tulin viikko sitten saarelle, olin täällä kolmen naisen kanssa. Aluksi totesimme, ettei kukaan osaa juuri mitään. Niillä eväillä sitten mentiin, Sören kuvailee remonttipanostaan pilke silmäkulmassaan.

Miehet tiskipuuhissa.

Sören tietää kyllä, miten sirkkeliä käytetään ja huussin seinää laudoitetaan, ainakin Arton ohjaamana. Arto on koulutukseltaan puuseppä, ja hänen kaltaisiaan tekijöitä saarella kaivattaisiin enemmän.

Puupöly pöllyää, kun Arto sirkkelöi seinälautoja oikean pituisiksi. Ammattilaisen ottein rakennushommat etenevät rivakasti.

– Tähän vessaan tulee takuulla maailman hienoin näköala, apupoikina hääräävät Sören ja Antti hehkuttavat.

Saari on lumoavan kaunis myös harmaana heinäkuun päivänä. Punagraniittikalliot ja samaa kiveä olevat rauniot hehkuvat punaisina pilvistä taivasta vasten. Rohtovirmajuuret, meriputket ja maitohorsmat kukkivat täyttä päätä kaikkialla, missä suinkin on hitunen multaa.

Suojaisassa notkelmassa kyyhöttävä sauna tarjoaa talkoolaisille makeat löylyt.

Meri – yhteinen rakastettu

Gustavsvärnin kunnostajaporukassa on mukana puuseppä, kirjanpitäjä, osa-aikaeläkkeellä oleva fysiikan opettaja sekä eläkkeellä olevat ekonomi ja opettaja. Kaikki rakastavat merta, mutta syyt saarellaoloon vaihtelevat.

Sörenille ja Sakarille talkootyö kuuluu kesänviettoon. Antilla on vapaa-ajankoti Hangossa. Hän toimii venekuskina ja on vieraillut saaressa satoja kertoja.

Lapsuutensa Antti asui Hangossa ja tuntee Gustavsvärnin jo niiltä ajoilta.

– Kun Suomen majakkaseura aloitti rakennuksen kunnostustyöt, lähdin oitis mukaan. Sumusireenin ääni oli osa lapsuuteni äänimaailmaa. Näkyvyyden huonotessa sireeni antoi kerran minuutissa äänimerkin vuoteen 1979 asti, jolloin sumumerkinanto lopetettiin, Antti kertoo.

Tulossa vai menossa? Sakari Mäkelä, Kirsi Laento ja Sören Österberg tuumaustauolla sumusireeninhoitajan talon ovensuussa.

Naisväki tuntuu suhtautuvan itse majakoihin kaikkein intohimoisimmin.

Ulkoluodot ja majakat ovat aina kiehtoneet Margaretaa. Elina innostui niistä yövyttyään Bengtskärin majakkaluodolla syysmyrskyjen aikaan pari vuotta sitten.

– Ilmoitin miehelleni Artolle, että nyt alamme kiertää Suomen majakoita. Innostuimme sen verran, että liityimme majakkaseuraan ja päädyimme tänne kunnostuspuuhiin.

Gustavsvärnin sesonki kestää huhtikuun puolivälistä marraskuun puoliväliin. Toiset viihtyvät saarella parhaiten kesällä, jolloin väkeä on paljon. Toisten mielestä paikka taas on parhaimmillaan aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, jolloin luodolla saa olla ypöyksin.

Saari on kaikille avoin. Remontin ohella majakkaseuralaiset toimivat kesäisin oppaina saarella vieraileville turisteille.

Takoolaisilla riittää puuhaa koko päiväksi, sillä saarella arkiset askareet hoituvat lihasvoimin.

Sören Österberg saunanlämmityspuuhissa.

Täydellinen hetki

Tuuli tuivertaa entistä kovemmin. Alkaa sataa. Rakennustyöt taukoavat, ja väki siirtyy sisätiloihin. Tämä on täydellinen hetki saunomiselle.

Sören hilpaisee lämmittämään saunaa ja noutamaan pesuvettä rantakallioiden liukkaudesta piittaamatta. Koska rannat ovat jyrkkiä, veden hakeminen on täällä taitolaji. Sören heittää köyden päähän sidotun ämpärin tyrskyihin, hilaa sen ylös ja kiikuttaa saunan kattilaan lämpenemään.

– Tämä primitiivisyys vetoaa minuun. Päivät kuluvat pitkälti perusasioiden hoitamisessa, siinä on jotakin rauhoittavaa, Sören sanoo sytyttäessään tulta saunan pesään.

– Öisin, kun majakka loistaa, tämä paikka on suorastaan taianomainen, Sakari kuvailee.

– Rantakalliolle astuessa kaikki muu unohtuu. Tämä vie mennessään. Lähtöhetkellä sitä miettii vain, milloin pääsee takaisin; Elina tuumaa

www.majakkaseura.fi

Gustavsvärnin pieni majakka seisoo topakasti Hangon edustan ulkoluodolla.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.