Turkulainen Muistojen koti tarjoaa toimintaa ulkomailta tulleille senioreille - myös varsin suoralla toiminnalla.

Jo heti eteisessä tuoksuvat nenään mausteet ja tuore leipä.

Turkulaisen DaisyEläkeläiset ry:n Muistojen kodissa on lounasaika.
Aurajoen rannalla sijaitseva vanha köydenpunojan talo toimii nykyään ulkomailta Suomeen tulleiden päivätoimintakotina.  Lounaan lisäksi päivään sisältyy muutakin.

– Täällä on helppoa ja turvallista opiskella arkisin suomea, tutustua muihin maahan muuttaneisiin ja tehdä kaikkea hyödyllistä, kuten vaikkapa käsitöitä.

Mutta nyt syödään, vaatii toiminnanjohtaja Hülya Kytö, tuttavallisemmin Hissu, kertoo samalla kun opastaa pitkin talon käytäviä.

–  Meidän tehtävämme on tehdä Suomeen muuttaneiden olo täällä niin kotoiseksi kuin mahdollista, antaa heille mahdollisuudet tutustua ja kokea yhteenkuuluvuutta, Hissu toteaa.

Lue myös: Yksinäisyys tappaa useammin kuin ylipaino

Keittiöstä koteihin

Ja kotoista Muistojen kodissa ainakin on. 1600-luvulta peräisin olevan talon matalakattoisessa keittiössä porisee linssipata. Sitä hämmentää Iranista kotoisin oleva Sahla Tadayyon.

Sahla on asunut Suomessa 11 vuotta. Välillä hän piti Turussa omaa lounaskahvilaa, mutta nyt hän on kolmisen vuotta vastannut Muistojen kodin ruokatarjoiluista.

– Täällä on ihanaa keskustella eri asioista erilaisten naisten kanssa, päivän kuluvat kuin siivillä, Sahla huokaa.

Keskustelukieli on talossa suomi, mutta välillä sekaan mahtuu venäjää, englantia ja elekieltä.

 – Ja oma aamuni täällä alkaa yleensä tanssilla. Meillä on yhden somalimummun kanssa hauska tanssirituaali aina kun aamulla ensi kertaa kohtaamme. Sen voimin jaksaa pitkälle päivään, Hissu huikkaa väliin.

Maahanmuuttaja on helposti yksinäinen

Muistojen koti on Sahlan työtoverin Hissun luomus. Ensin Hissu perusti vuosituhannen alussa yhdistyksen ajamaan ulkomailta muuttaneiden naisten asioita. Vuosien varrella syntyi tarve perustaa päivätoimintakeskus myös ikääntyville naisille.

– Kun lapset muuttavat pois kotoa, moni nainen jää yksin. Muualta tulleilla ikäihmisillä ei ole täällä samanlaista turvaa suvusta kuin heillä yleensä on kotimaassa, Hissu selittää.

Sahla on huomannut saman ilmiön. Tosin yksinäisten vanhusten löytäminen on lähes salapoliisin hommaa. Yksinäinen kuin harvoin itse etsii seuraa.

–  Kuljen kaupungillakin aina tarkkaavaisena. Jos näen jonkun iäkkäämmän ulkomaalaistaustaisen rouvan, puhuttelen häntä ja kerron meidän toiminnasta, Sahla kertoo.

Kiinnostava tieto: Tällaisessa ympäristössä yksinäisyys lisääntyy

Kotikäyntejä ja juhlintaa

Kaikki eivät kuitenkaan uskaltaudu kovin helpolla harppaamaan Muistojen kodin kynnyksen yli.

– Aika usein menemme Hissun kanssa käymään vanhusten luona, juttelemme ja kyselemme, voimmeko auttaa. Jos meillä on täällä jotain juhlia, kutsumme heidät mukaan. Niin me hiljalleen saamme heidät uskaltautumaan vieraiksemme, väsyttämällä, Sahla nauraa.

Yksi suurimmista ongelmista onkin toiminnasta tiedottaminen. Kaikista kivoista tempauksista pitäisi saada tieto ihmisille, mutta Hissun kokemuksen mukaan heidän ”mummonsa ja ”pappansa” eivät juuri sanomalehtiä lue, sillä harva osaa niin hyvin suomea.

– Siksi meidän pitää kulkea tuolla ulkona ja käydä ihmisten luona. Onneksi olen yli 40 vuotta Suomessa asuneena oppinut tuntemaan tänne muualta muuttaneet aika hyvin. Ja vaikka olen jo aika suomalainen, en sentään niin suomalainen, etten uskaltaisi tarttua vieraita hihasta kiinni, Hissu nauraa.

Vierailija

Yksinäisyys vaivaa ulkomailta tulleita vanhuksia

Luulen, että kun nuoret muuttavat opiskelemaan ja perhettä perustamaan niin maahanmuuttajaäiti jää yksinäisemmäksi kuin kantasuomalaiäiti, etenkin jos leskeytyy tai on muuten sinkku. Työkaverit eivät kutsu kylään eikä kontakteja ole senkään vertaa jos kielitaito on välttävä. Täytyy olla superenerginen ja rohkea että saa ympärilleen ystäväverkoston joka kantaa hamaan vanhuuteen asti. Yksinäisyys on todella monen suomalaisen surunaihe, vaikka viihtyisimmekin ypöyksin yksiössä.
Lue kommentti
Vierailija

Yksinäisyys vaivaa ulkomailta tulleita vanhuksia

Hieman kummastelen tätä juttua. Keitä ovat nämä ulkomaalaiset seniori-naiset ja miksi tulleet Suomeen? Mainitaan, että kun lapset muuttavat pois, moni nainen jää yksin. Herää kysymys, missä on mies ja lopettavatko lapset yhteydenpidon muuttonsa jälkeen? Jos asuneet Suomessa monta vuotta ja tulleet tänne nuorina tai keski-iässä, miksi jääneet kotiin istumaan? Eivätkö ole opiskelleet suomen kieltä, tutustuneet muihin ihmisiin ja hankkineet ystäviä, käyneet töissä tai opiskelleet ammattia? Moni...
Lue kommentti

ET:n päätoimittaja Katriina sai ystävältään vinkin, miten rutiiniksi muuttuneisiin konsertti-iltoihin tulisi uutta potkua.

Kuuntelen mielelläni klassista musiikkia. Joitain vuosia sitten kävin ahkerasti Radion sinfoniaorkesterin konserteissa Helsingissä. Hankin sarjalipun, jolla pääsin Musiikki­taloon aina tietylle tuolille tiettyinä perjantai-iltoina.

Ajan mittaan into laimeni, ja olin vähällä lopettaa harrastuksen. Ihanista konsertti-illoista oli nimittäin tullut rutiinia.

Silloin sain vinkin ystävältäni. Iltoihin tulisi aivan uutta potkua, kun en lukisi ohjelmaa etukäteen. ”Kun pääset saliin, silmäile lavaa ja laske tuolit. Millaisella kokoonpanolla ensimmäinen teos soitetaan? Musiikin alkaessa sulje silmäsi ja yritä arvata, mikä teos ja kuka säveltäjä on kyseessä.”

Konsertit muuttuivat yhtäkkiä jännittäviksi peli-illoiksi, joissa yllätys oli taattu joka kerta. Osuin välillä oikeaan, mutta useimmiten arvaukseni meni pieleen. Opin valtavasti uutta, sillä havainnoin ja kuuntelin konsertteja paljon tarkemmin kuin aikaisemmin. Virkistävän jännityksen keskellä kaiken ydin oli kuitenkin musiikki.

Kaipaan elämääni jatkuvasti uutta opittavaa ja uusia kokemuksia. Aistit terästyvät, tunteet voimistuvat ja jo pelkkä ajatus ennen kokemattomasta asiasta kutkuttaa mieltä etukäteen.

Muutokset pitävät ihmismielen virkeänä, eikä asian tarvitse olla suuri. Yhdelle riittää luonnon muutosten seuraaminen vuodenaikojen mukaan tutulla kävelylenkillä. Toinen tarvitsee uuden asunnon, eksoottisia reseptejä tai sokkotreffit. Minuun kolahtivat jännitys ja yllätykset, joita omien musiikkitietojeni testaaminen sai aikaan.

Uudet kokemukset ja rutiinien rikkominen tekevät hyvää myös aivoille, tutkijat sanovat. Totutusta kaavasta poikkeaminen vaatii uuden oppimista, jolloin aivot joutuvat töihin ja syntyy uusia hermoratoja.

Seuraavaksi kokeilen haarukoida ruuan suuhuni vasemmalla kädellä tai ryhdyn opiskelemaan tšekin kieltä. Kauankohan kestää, että uusista asioista on tullut tylsää rutiinia?

Virkeää toukokuuta!

Vantaalainen Merja Saarinen, 60, oli onneksi paikalla, kun hänen naapurinsa Jaanan pulssi katosi. Ensimmäistä kertaa elvyttämään joutunut Merja neuvoo, miten vastaavassa tilanteessa kannattaa toimia.

Merja Saarinen, 60:

"Kävin ensiapukurssin yli kymmenen vuotta sitten, mutta taidoille tuli käyttöä vasta viime tammikuussa. Naapurini ja ystäväni Jaana soitti ja kertoi, että hänellä on kovia kipuja. Menin hänen luokseen. Hän pääsi hädin tuskin ovelle, mutta olo helpotti pian. Hän epäili kivun syyksi närästystä.

Koirani Luca odotteli iltalenkkiä, joten palasin kotiin. Ulkona kännykkääni tuli sekava viesti Jaanalta, ja palasin takaisin. Jaana oli jättänyt oven auki, hän oli polvillaan, piteli rintaansa ja itki. Tunnustelin hänen ihoaan, se oli nihkeä. Soitin ambulanssin, vaikka Jaana vastusteli.

Kerroin hätäkeskuksen päivystäjälle, että tiesin Jaanan kärsineen rytmihäiriöistä. Päivystäjä jututti hetken Jaanaa, jonka kunto romahti kesken puhelun. Nappasin puhelimen, ja päivystäjä pyysi minua kokeilemaan Jaanan pulssia. En tuntenut sitä. Sitten päivystäjä kysyi, osaanko elvyttää. Kerroin, etten ole joutunut sitä koskaan tekemään.

"Ilman ensiapua ystäväni olisi kuollut."

Puhelimen kaiutin päällä toimin päivystäjän ohjeiden mukaan. Laitoin Jaanan pitkälleen, aukaisin hänen vaatteitaan. Sitten kaksi puhallusta, 30 painallusta. Laskin ne ääneen. Pulssi palasi.

Ajantajuni hävisi, enkä huomannut edes pelätä, vaikka elvytyksen aikana Jaanan pulssi taas katosi. Päivystäjä käski minun jatkaa elvytystä, kunnes ambulanssihenkilökunta olisi paikalla.

En ensin oikein ymmärtänyt, mikä merkitys elvytykselläni oli. Sitten minulle kerrottiin, että ilman ensiapua ystäväni olisi kuollut.

Minulle Jaanan auttaminen oli itsestään selvää, vaihtoehtoja ei ollut."

Merjan vinkit

1. Älä epäröi

Vaan auta aina, kun ihmisellä on hätä. Soita 112:een. Kerro tilanne, vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin.

2. Ensikertalainen pärjää 

Luota ohjeisiin ja hätäkeskuspäivystäjän ammattitaitoon. Vaikka et koskaan olisi esimerkiksi antanut elvytystä, päivystäjä osaa neuvoa sinua toimimaan oikein. Jätä puhelin auki ja pidä kaiutin päällä. Kuuntele ohjeita ja toimi.

3. Muista huolehtia itsestäsi

Jälkikäteen voit itse tarvita apua purkaaksesi tilanteen aiheuttaman stressin. Puhu asiasta läheisille tai käänny ammattiauttajan puoleen.

 

+ Osaatko antaa ensiapua? Siihen auttaa Punaisen ristin kännykkäsovellus, josta löydät ohjeet tavallisimpiin hätätilanteisiin: