Miten toimia, kun on eri mieltä jälkipolven kasvatustavoista, tai kun ei saa tavata lapsenlasta tarpeeksi usein? Väestöliiton asiantuntija neuvoo isovanhempia.

Kuinka lapsenlapsi voi? Miksi emme saa tavata häntä useammin? Onko hänen kasvatuksensa ihan retuperällä?

Tällaisiin isovanhempien kysymyksiin Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksessa työskentelevä sosiaalipsykologi Anja Saloheimo on tottunut vuosien varrella vastailemaan.

– Vaikka keskitymmekin täällä pääasiassa vanhemmuuteen, myös isovanhemmat ottavat välillä yhteyttä, Saloheimo kertoo.

Usein ongelmia pohditaan keskustelemalla, mutta jos kyse on vaikkapa lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia koskevasta asiasta, ohjataan asia viranomaistaholle.

–  Suurin osa yhteydenotoista on kuitenkin pohdintaa isovanhempien rooliin, vastuuseen ja oikeuksiin liittyvistä asioita, joihin ei tietysti koskaan löydy yhtä oikeaa viisasta vastausta.

Puhu välit puhtaiksi

Jotkin asiat kuitenkin korostuvat isovanhempien kysymyksissä. Kasvatukselliset ristiriidat lapsenlapsen vanhempien kanssa, huoli hyvinvoinnista sekä lapsenlapsen tapaamiseen liittyvät epäselvyydet.

– Sekä tietysti aika ajoin tulee sydäntä särkeviä yhteydenottoja siitä, kuinka riidat ovat rikkoneet välit niin pahasti, ettei lapsenlapsia voi nähdä enää lainkaan.

Ristiriidat voivat olla pieniä tai suuria. Niiden purkamiseen Anja Saloheimo suosittelee käyttämään aina ensisijaisesti suuta, oikein kunnolla. 

– Isovanhempien kannattaa rohkeasti puhua ja kysellä mieluummin kuin olettaa. Ei ole olemassa yhtä oikeaa isovanhemmuutta, vaan se kannattaa puheella purkaa oman näköiseksi. Kannattaa myös kysellä ja kuulostella, mitä vanhemmat odottavat isovanhemmilta ja mitä he itse voivat ja haluavat lapsenlapselleen tarjota.

Mieti, mihin kaikkeen olet valmis

Pahimmillaan isovanhempien ja heidän jälkeläistensä ristiriidat raksahtavat jo aika pian uuden jälkeläisen synnyttyä.

– Se on äärimmäisen herkkä hetki vanhemmille, ja silloin innostuneimpienkin isovanhempien olisi maltettava olla mahdollisimman hienotunteisia ja vältettävä ylilyöntejä.

Miksikään kynnysmatoiksi tai hoitoautomaateiksi ryhtymistä Saloheimo ei missään nimessä kenellekään suosittele.

– Näissäkin asioissa pitää olla avoin ja oma-aloitteinen ja kertoa, mihin itse on valmis.

Lapsenlapsen hoitaminen puhututtaa jatkuvasti. Myös vanhempia. Joskus Saloheimo on törmännyt mustasukkaisuuteen, kuten vaikkapa siihen, että vanhemmat kokevat isovanhempien huomioivan enemmän toisen sisaren lapsia.

– Jokaisella perheellä on erilainen hoitoavun tarve, ja aikuisilla lapsilla erilaiset suhteet omiin vanhempiinsa. Nämäkin ovat asioita, joista ei kannata vaieta, vaan puhua mahdollisimman avoimesti koko perheen kesken. 

Vältä miniäriidat!

Jos riitoja tai näkemyseroja kuitenkin syntyy, Saloheimo suosittelee niiden purkamista aina mieluummin ensin oman jälkeläisen kuin miniän tai vävyn kanssa.

– Ja täytyy aina muistaa, että yhtä oikeaa totuutta ei ole. Ei ruoka-, nukkumis- tai muissakaan lastenhoitokysymyksissä. Siksi molempien sukupolvien kannattaa etsiä joustoa omiin näkemyksiinsä, sillä siitä hyötyy viime kädessä lapsi, jota parhaimmassa tapauksessa rakastaa mahdollisimman monta ihmistä.

Millaisista asioista sinä olet riidellyt jälkeläistesi kanssa? Miten olette selvinneet niistä? Kerro kokemuksesi ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Vierailija

"Isovanhempi, älä vaikene näistä asioista!"

On ihanaa olla mummo. Varmasti tulee annettua neuvoja, jotka eivät ole nuorten vanhempien mielestä tarpeellisia. On hyvä muistaa, että huoli pienestä ihmisestä pukeutuu sanoiksi. Harva meistä varmaan ilkeyttäään niin tekee. Tapa millä neuvon antaa, äänensävy, eleet, ilmeet, kehonkieli, ne ratkaisevat miten nuoret neuvoon suhtautuvat.
Lue kommentti
epätoivoinen mummo

"Isovanhempi, älä vaikene näistä asioista!"

Olisi ihanaa olla mummona ihanille lapsille, en tiedä miksi äiti rupesi kikkailemaan.. Lasten kanssa ei saanut ulkoilla, yöunille jo alkuillasta, ennen kävivät syömässä.. Enään ei ruokakaan kelvannut.. Lapset kiukkusia eivät nuku kunnolla eikä syö kunnolla.. Niin menin sitten mainitsemaan, että ulkoilla pitäisi jotta uni maistuisi.. johan siitä helvetti irtosi... Sanoin myös väsymyksestä ja tarjouduin auttamaan kotitöissä.. Apu ei kelvannut.. Lapsia hoitaisin enemmän kuin mielellään ja lapset...
Lue kommentti

Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne, pohtii Pirkko Arstila – itsekin turisti.

Veden pinta hohtaa kuunvalossa mustana silkkinä. Gondolieri sauvoo venettään, se kolahtelee kanaalin kivisiin seiniin. Samettityynyillä istuvat rakastavaiset takertuvat toisiinsa.

Matkakumppani ei herkisty, vaan tarkastelee gondolieriä käytännöllisesti: ”Työasento on hirveä. Hän muuttuu muotopuoleksi ja saa hirveitä särkyjä.” Niinpä, missä ovat turvaliivit ja kypärä?

Mutta Venetsiassa romantiikka myy. Olen lukenut Donna Leonin kirjat ja tiedän, että paikalliset inhoavat turisteja. Minäkin inhoan heitä – vai meitä? Kaupungin taustamusiikki on vesibussien keuhkotautista rahinaa ja turistien vetokärryjen kärinää. Palatsit reunustavat Pyhän Markuksen aukiota kuin uljas nuottiviivasto oman aikakautensa matemaattisessa rytmissä. Näkymän pilaa valtava risteilyalus, joka työntyy mozartmaiseen maisemaan kuin Tähtien sota. Paha näky.

Hotellimme on 1400-luvulta ja rakennettu ilman vatupassia – sen huomaa. Sähköjohtojen lonkerot kiipeilevät seinillä. Huone on kuusi metriä korkea, ja jossain siellä ylhäällä paistaa sähkölamppu, onneksi ei kaasuvalo. Tilan täyttävät sänky, pöytä ja mahtipontisesti drapeeratut ikkunaverhot.

Ikkunasta näen muuttokuorman kanavalla. Kippurajalkaiset tuolit ja plyysisohva on lastattu pieneen moottoriveneeseen. Toisessa veneessä matkaa perhe mukanaan paksu piironki ja jääkaappi. Kokassa seisoo onnellinen koira.

Vesibussista katsottuna palazzot lipuvat ohitse kuin elokuvan kulisseina. Illan tummetessa näen pariskunnan, joka kömpii pyjamissaan yöpuulle välittämättä sulkea ikkunaluukkuja. Turistin ahneudella tarkastelen heitä kuin alkuasukkaita savanneilla. Ovatko he ylhäisöä, henkilökuntaa vai turisteja?

Pakenemme ihmismassoja vuonna 1822 perustettuun Hotel Danieliin Canal Granden varrella. Aika pysähtyy.

Smokkipukuinen tarjoilija ilmestyy tyhjästä, katoaa tyhjään. Hiljaista. Kullattuja pylväitä. Silkkisiä nojatuoleja. Komea kipsikatto. Mahtava, koristeellinen portaikko ohjaa kattoterassille, josta avautuu Venetsian loisto. Täällä kalliissa, ajan säilömässä miljöössä viipyy vielä se lumo ja charmi, josta kirjat kertovat ja runoilijat runoilevat.

Tulee haikea olo. Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne. Jonain päivänä kaikki vajoaa mereen, ja jälkipolville jää vain taru kuin uponneesta Atlantiksesta.

Kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 21/2017.

 

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.