Julkaisemme verkossa ET:n parhaimpia lukujuttuja. Lue tästä, miten vaatimattomat Sahan sisarukset yllättivät koko kylän.

Aamu on yhä hämärä. Pelloilta nousee usva. Laila Saha on menossa navetalle. Siellä odottaa kymmenen lehmää. Pihan puolivälissä Laila pysähtyy ja katsoo ympärilleen.

Kohta on perunannoston aika. Vajalta kuuluu kirveeniskuja. Veijo, veli, on siellä pilkkomassa klapeja.

Puita olisi koko varasto täynnä, mutta Veijo pilkkoo vain lisää. Hän ei voi olla jouten muitten aamuaskareittensa jälkeen. Eikä sitä koskaan tiedä, mitä vielä tapahtuu. Kylmyydessä heidän ei ainakaan tarvitsisi elää. Heillä on turva talossa ja toisissaan.

Laila hyrähtää, kun aamuvilu käy villatakin läpi. Takin hän neuloi parikymmentä vuotta sitten, mutta hyvin se välttää, vaikka hän käyttää sitä joka päivä.

Hän vilkaisee taakseen: muistiko hän sammuttaa keittiöstä valot? Muisti, kuten aina ennenkin. Pitää elää nuukasti. Niin tekivät isä ja äitikin. Pitää olla tarkka, siisti ja siivo. Sillä tavalla elämä tallaa tasaista polkua. Ei ole tarvis kylillä hypätä ja asioitaan levitellä.

Omaisuus huutokauppaan

Pam! kuuluu isku navetan nurkalta eräänä toisena syyskuisena aamuna. Pam! taas uudelleen. Vitonen on alkuhinta, kaksi euroa lisää ja niin lähtee sekalainen läjä tavaraa: vanhoja kortteja, kuvia, mustareunaisia hautajaiskutsuja. Pampam!

Vitosella menee kouluvihkoja ja piirustuksia, Valistuksen isänmaallinen lukukirja ja Olavi Pesosen laulukirja, jonka avauslauluna raikaa Tiedän paikan armahan: ”Eipä paikkaa olekaan, kodin vertaa päällä maan.”

Laila ja Veijo Sahan koko ikänsä asuttamaa kotia huutokaupataan. Keltaisella sänkipellolla Köyliön Tuiskulassa leviää automeri. Väkeä on niin, ettei pihalle tahdo mahtua, istumaan ei ainakaan. Kolmelta ihmiseltä on kestänyt kymmenen päivää laittaa tavarat huutokaupattavaan kuntoon.

Tavaramäärä on pökerryttävä: sorvijalkasänkyjä, peilipiironki, arkkuja, kangaspuita, kuusitoista suurta puutiinua, röykkiöittäin pärekoreja, polkupyöriä, reki, parimetriset Karhun Erä-sukset, heinäseipäitä, pieniä koriste-esineitä – mitä nyt maalaistaloon sadassa vuodessa kertyy. Tila on ollut suvun hallussa 1890-luvulta lähtien, kertoo Suuri Maatilakirja.

Sinne menevät vasaran alle kaapeissa säästetyt leninkien kaavat, itsetehdyt naisten alushousut, virsikirja Siionin kannel ja täyttämättömäksi jäänyt ja muutenkin käyttämättömän näköinen Gustaf Dorén kuvaraamattu.

Sinne menee käsinkirjailtu seinävaate, jossa kyntäjä kyntää, kukko laulaa ja teksti uskoo, että ”Aamuhetki kullan kallis”.

Päivän aikana paukutetaan läpi kahden sisaruksen elämä, myös Lailan hiihtokilpailupalkinto vuodelta 1945, pikku kirjanen Lue, laske lapsonen.
Vanhin esine on 1740-luvun taikinapytty. Sen pohjassa on veistäjän puumerkki. Hinnaksi kertyy 40 euroa, pam!

Tileillä oli rahaa 600 000 euroa

Huutokauppaa seuraa taka-alalla Köyliön kirkkoherra Sakari Vuola. Hänen kasvoillaan on yhä hiukan häkeltynyt hymy, niin kuin tapahtunutta ei oikein uskoisi todeksi.

Laila Saha kuoli viime syksynä ja hänen veljensä Veijo vuotta aiemmin. Testamentissa odotti jymy-yllätys. Sisarukset ohjasivat kaiken omaisuutensa perinnöksi seurakunnalleen. Ainoa ehto oli, että seurakunta vastaa heidän hautansa hoidosta seuraavat 50 vuotta.

Pankkitileillä oli rahaa 600 000 euroa. Sisarusten rahat oli sijoitettu eri pankkeihin talletussuojan takia. Osakkeita on 25 000 euron arvosta. Asuinrakennus, talouskeskus, 20 hehtaarin pellot ja kuuden hehtaarin metsät vielä päälle.

Perintö on suoranainen taivaanlahja talousvaikeuksissa kitkuttelevalle seurakunnalle. Kirkko on rapistumassa käsiin, ja sen peruskorjauksen kustannukset olisivat yli miljoona euroa. Sahan sisarusten lahjoituksella remontti voitaneen toteuttaa.

Kaiken lisäksi käy ilmi, että sisarukset eivät olleet mitenkään aktiivisia seurakuntalaisia. Taivas yksin tietää, miten päätös testamentin kohteesta on syntynyt.

Sakari Vuola kuuli testamentista keväällä, mutta asia ei vielä ollut silloin julkinen.

– Tapasin sattumalta tiellä yhden seurakuntalaisen. Siinä jutellessamme hän huomautti rukoilleensa Köyliön seurakunnan talouden puolesta. Minulle tuli sanaton hetki. En voinut vastata hänelle muuta kuin että odota uutisia, odota uutisia! Sakari Vuola kertoo.

Taloudellinen siunaus tuntuu seuraavan Sakari Vuolaa. Kun hän oli 1990-luvun lama-aikaan nuorena pappina Siikaisissa, seurakunta sai tuolloinkin komean perinnön: järvenrantaa, metsää ja asunto-osakkeen.

– Soraääniä täällä ei ole kuulunut, vaan päinvastoin, vilpittömiä onnitteluja. Ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että perintö osui oikeaan paikkaan.

Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Evankelisluterilaisen kirkon hallinto-osastolta kertoo, että seurakunnat saavat testamenttilahjoituksia vuosittain.

Taloustilastojen perusteella seurakuntien saamien testamenttilahjoitusten yhteisarvo oli 3,4 miljoonaa euroa. Yksittäisten lahjoitusten määristä tai lahjoitusten tekijöistä ei kuitenkaan ole tietoja. Sahan sisarusten lahjoitus täyttää summasta ainakin kolmasosan.

– Useimmiten testamentteihin sisältyy ehto varojen käyttämisestä, ja kirkkohallituksen ohje onkin, että käyttöehdoista pidetään tarkkaa huolta, Pirjo Pihlaja sanoo.

Testamentit kohdistetaan tavallisesti lähinnä seurakunnan diakoniatyöhön tai lähetystyöhön.

Viimeiset vuodet hoitokodissa

Sahan talon pihapiirissä on kaksi taloa. Kaikesta on pidetty huolta. Vanha hirsinen päärakennus vuodelta 1930 on ollut pitkään asumaton. Puolensataa vuotta myöhemmin on rakennettu moderni tiilitalo, Veijon ja Lailan koti.

Sen sisustusväreinä komeilevat elinvoimaiset vihreä, aprikoosi ja keltainen. Keittiön lattialle Laila on virkannut matot muovipusseista ja vanhoista vaatteista leikellyistä kuteista.

Marjastamaan houkutteleva seinäkalenteri on pysähtynyt syyskuuhun 2009. Kuukauden 22. päivä on ympyröity. Ehtikö Veijo toimittaa silloisen asiansa, ennen kuin joutui hoitolaitokseen Parkinsonin tautinsa takia?

Hoitokodissa sisarukset viettivät viimeiset vuotensa. Veijo oli haka yhteisissä tietokilpailuissa. Hän seurasi tarkasti ajankohtaisia tapahtumia, talouskuulumisten lisäksi maailmanpolitiikkaakin.

– Vaikka he pysyttelivät omissa oloissaan, he olivat viisaita. Työ oli heille kaikki kaikessa, kuvailee Maire Poikonen, seudun paluumuuttaja.

Kotitalossa oli niukka kalustus. Mitään uutta ei hankittu. Keittiössä näkyy sentään olevan keraaminen liesi.

– Veijo oli tarkka taloudenpitäjä, Hannu Korpela, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, kehuu.

– Kaikki oli aina järjestyksessä. Veijo piti hyvää huolta rakennuksista, ja joka vuosi rakennusmiehiltä tilattiin uudet maalaukset.

Veijo ei tarvinnut taskulaskimia, vaan hän ynnäsi kaiken päässään. Hänellä oli jonkin aikaa pankkikortti, mutta senkin hän antoi pois, kun rahaa alkoi kulua turhan päin.

– Valtio ei saa minulta euroakaan, hän saattoi tivahtaa.

Mutta koskaan Veijo ei vihjannut sanallakaan, minne miljoonaperintö lankeaisi. Liekö vain harmissaan katsellut, miten kirkon seinistä maali halkeili surullisesti.

Vaatteet niin huonoja, että hävetti

Eivät ne suuret tulot, vaan pienet menot. Lause kävi toteen Sahan sisarusten kulutuksessa. Käyttövaatteet saattoivat olla niin huonoja, että vastaantulijaa hävetti.

Vaikka sisarukset elelivät omissa oloissaan, vieras ei talosta tahtonut pois päästä, jos sinne sattui poikkeamaan kahville.

Seitsemästä serkuksesta Raimo Saha oli ahkerin kyläilijä.

– Kahviteltiin yhdessä ja katsottiin uutiset. Veijo oli rauhallinen mies, mutta hänellä oli hauskat jutut. Laila teki omaksi ilokseen muistiinpanoja. Hän kokosi päiväkirjaansa tarinoita ja vitsejä.

Kerran viikossa Veijo kävi kaupassa hankkimassa ruokatarpeet. Hän ajoi vuosia Simcalla, joka meni katsastuksesta läpi 16 kertaa.

– Laita auto niin, että se menee läpi vielä 17. kerran, hän ohjeisti korjaajaa.

Vuoden 1979 -mallisen Toyota Corollansa Veijo myi serkulleen. Autolla on ajettu 7000 kilometriä, eikä se ole viettänyt yhtään yötä ulkona.

Veijo piti huolen, ettei koskaan laittanut auton ovia täyteen lukkoon. Hän ei halunnut kuluttaa ovien tiivisteitä.

Vie rahat heti pankkiin

Ehkä sisarusten elämä olisi sujunut toiseen malliin, ellei heidän isänsä olisi ollut niin kovin tiukka. Isä ei päästänyt lapsia minnekään, vaan heidän oli tehtävä työtä kotitilalle.

Kun Veijo kerran sanoi isälleen tarvitsevansa rahaa, isä vastasi, että juu, mutta vie ne sitten heti pankkiin.

Vanhempien vielä eläessä talossa ei oikein käynyt vieraitakaan. Vasta kaksin Lailan kanssa jäätyään Veijo saattoi raitilla tavatessa huomauttaa, että ”pistäs poikkeaman”.

Vasta liian myöhään Veijo alkoi mietiskellä, että jossain voisi ehkä matkustella. Sairastuttuaan hän totesi kerran serkulleen:

– Olisi nämä kortit voinut pelata toisinkin.

Mutta sellaisen muistomerkin hän osasi jälkeensä jättää, ettei siihen jokapoika pysty. Häntä ei tuosta vain unohdeta, vaikka hän maan hiljaisiin kuuluikin. Kun Köyliön kirkonkellot soivat, jokainen kumahdus muistuttaa Veijosta ja Lailasta.

Kapiokangasta häitä varten

Pam! Tuossa löytävät uuden omistajan valtavat, yhdestä puusta veistetyt kauhat, tuossa päästävedettävä sänky. Onnelliset ostajat raahaavat välissään maitotonkkaa. Tuollaisia tonkkia Laila Saha lukemattomat kerrat tottui nostelemaan, eikä niihin kukkasia ja koivunoksia aseteltu. Selkä meni, hartiat kumartuivat ja jäivät sellaisiksi pysyvästi.

Huolella vuosikymmeniä, satojakin vuosia vaalitut tavarat ovat nyt saaneet uudet kodit: ”Siel on elo onnekas, olo tyyni, suojakas.”

Huutokauppaväki lähtee lauantaisaunaan. Sahan sisarusten halkovarastosta riittäisi puita monen saunareissuille loppuelämäksi.

Kulkeeko pihan poikki vielä joku, kaita hiljainen hahmo?

Laila Saha kääntyy navetan ovella, nykäisee kuluneen villatakkinsa hihoja ja jää katsomaan Tuiskulan autioituneelle kylätielle.

Taisi kerran olla yksi poika, joka käveli tietä pitkin. Laila vilkuili häntä ikkunasta sivusilmällä samalla kun kutoi kangasta.

Pampam! kangaspuut sanoivat. Laila kutoi kangasta pakkakaupalla. Ties mihin hän niitä pakkoja tarvitsisi, ties mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Vaikka kirkkohäät?

Astelisiko hän kerran Köyliön kirkon keskikäytävää valkopukuisena morsiamena, päivän päätähtenä?

Kun sinne asti jaksaisi. Kunpa ei koskaan tarvitsisi täältä lähteä. Mielessä sinkoilivat ristiriitaiset ajatukset. Maailma oli aivan auki. Kuka sen mittaa, mihin perustuu ihmisen elämän arvo? Pampam!

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 19/2013.

Lue lisää: Huutokauppakeisari tietää - nämä tavarat viedään käsistä.

Vierailija

Sisarukset ohjasivat miljoonaperintönsä yllättävälle taholle

Kyllä olen tehnyt testamentin ja sillä ohittanut sukulaiset elikä minun tapauksessa sisarukset. Olen myös määrännyt, kuka saa setviä jäljelle jääneet kirjeet, kortit, päiväkirjat jne. Suurimman osan montakymmentä vuotta vanhoista kirjeistä olen jo tuhonnutkin. Ystäväni, kenen hyväksi olen testamentin laatinut, jättää kuollessaan omaisuutensa eläinsuojeluyhdistykselle, ohittaen veljensä.
Lue kommentti
Vierailija

Sisarukset ohjasivat miljoonaperintönsä yllättävälle taholle

Voi kun tulin surulliseksi tästä hienosta jutusta. Oli taas kerran muistutus siitä, että mitään ei täältä mukanaan vie maallisen taivalluksen päättyessä. Itselle oman elon aikana tärkeät muistot kuten esim. kouluvihot, valokuva-albumit eivät merkitse mitään täysin vieraille ihmisille ja sitten niitä huutokaupataan kaiken maailman nähtäville. Niin, niin surullista. Oma,edesmennyt isänikin teki puuklapeja mielettömät määrät vastaisen varalle. Eivät mahtuneet kaikki liiteriin. Klapipinoja oli...
Lue kommentti

Kun Ursula Lehtivuori jäi eläkkeelle, hän halusi vielä olla tarpeellinen. Hän löysi ilon varamummoilusta. 

Ursula Lehtivuori on kuningatar. Hänen kyljessään kiehnää kissa ja edessä pokkuroi hovikokki suuren hiekkaruoka-annoksen kanssa.

On keskiviikkoaamu ja Ursulan varamummopäivä lahtelaisessa Kärpäsen päiväkodissa on juuri päässyt vauhtiin.

Kissaksi käpertynyt on tosin vähän äkeällä päällä eikä haluaisi varamummon viereen muita lapsia. Ursula keksii nopeasti kissalle pienen tehtävän: tämän olisi hyvä käydä sanomassa hiekkakakkukeittiöön, että kuningatar söisi tänään mieluusti nyhtökauraa.

Vielä oltava tarpeellinen

Ursula ryhtyi Mannerheimin Lastensuojeluliiton varamummoksi vuosi sitten elokuussa. Siitä lähtien hän on viettänyt keskiviikkoaamupäivänsä lasten kanssa.

– Olen aina ollut hyvin lapsirakas, mutta minun oli hiljalleen aika tunnustaa itselleni, että ainoa lapseni on varttumassa keski-ikäiseksi eikä näytä olevan lapsettumaan päin.

Vaikka Ursula on tiennyt, ettei isovanhemmuus ole itsestäänselvyys, lapsenlapsettomuus tuntui aluksi haikealta.

Lapsiasia alkoi pyöriä yhä enemmän mielessä, kun Ursula jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle. Elämässä oli yhtäkkiä kiehtovaa vapautta, mutta myös toisenlaisia tunteita. Alkuhämmennyksen jälkeen Ursula myönsi itselleen, että hän halusi edelleen kokea olevansa tarpeellinen muille, eikä vain ottava osapuoli.

– Eläkkeellä elämä voi herkästi käpertyä liiaksi itsen ympärille. Voin hyvin, jos saan antaa itsestäni jotain toisille.

Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään
Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään

Sopivan lapsellista

Varamummous on sopinut Ursulalle mainiosti, ja yhteistyö Kärpäsen päiväkodin kanssa on ollut mutkatonta. Jokainen varamummokerta on omanlaisensa. Ursula on huomannut, että parasta on, kun hän on saatavilla eikä tyrkytä liiaksi lapsille seuraansa.

– On ollut kiinnostavaa seurata, kuinka erilaisia temperamentteja lapsissa on. Jotkut pyörivät ympärillä, toiset haluavat olla omissa oloissaan. On hirveän hauskaa, kun joku ensin vähän alta kulmien katseleva lapsi uskaltautuu lopulta juttusille ja leikkimään.

Kun Ursula keskipäivällä lähtee ajelemaan kotiinsa, hän on usein väsynyt.

 – Tämä on niin erilaista kuin arki muuten. On reagoitava nopeasti erilaisiin tilanteisiin.

Aluksi Ursula yllättyi, kuinka herkkävaistoisia lapset ovat. Siksi mielikuvitusleikeistä tuli nopeasti hänen ja lasten jutuissa parasta antia.

– Miehenikin aina sanoo, että olen hyvin lapsenmielinen. Täällä on ihana mahdollisuus elää hetkessä ja unohtaa kaikki muu. Pistän puhelimen äänettömälle ja elän juuri tässä, vaikka kuningattarena, jos sellaiseksi minut kruunataan.

Kaipaatko lastenlasta? Haluaisitko varamummoksi?
Lue Ursulan vinkit:

  1. Lapsenlapsia ei voi vaatia. Kaikista ei tule äitejä tai mummoja, eikä ihminen voi päättää omasta mummoudestaan.
  2. Rohkene tunnustaa. Lapsenlapsen kaipuu on oma tunteensa. Kesti kauan, ennen kuin osasin tunnustaa sen itselleni. Kun sen vihdoin tein, olo helpotti.
  3. Valitse sopiva tapa. Etsi itsellesi sopiva tapa mummoilla. Monet lapsiperheet tarvitsevat apua.
  4. Älä tuputa. Anna lapsien tulla luoksesi ja suhtaudu heihin avoimesti. Varamummolla ei ole kasvatus- tai opetusvastuuta, se tekee kohtaamisista ainutlaatuisia. 
  5. Elä hetkessä. Varamummona siihen on mahdollisuus! Äitinä usein on vähän huono omatunto, mutta varamummi saa vain nauttia joka hetkestä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Miten pääsisin varamummoksi?

1. Kylämummoilua omaan tahtiin

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia. Mummit ja vaarit toimivat lasten kanssa muun muassa perhekahviloissa, päiväkodeissa, kerhoissa, kouluissa ja kirjastoissa.

Noin puolet heistä käy tapaamassa lapsia kerran viikossa, muut harvemmin tai useammin. Jokainen voi osallistua omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Kylämummeille ja -vaareille järjestetään perehdytystä ja vertaistoimintaa.

Lisätietoa: mll.fi

2. Ala mummoksi napin painalluksella

Nappi Naapuri -nettipalvelussa voi tehdä aloitteita, keskustella ja tarjota tai pyytää apua. Se näyttää asiat ja palvelut, jotka löytyvät käyttäjän lähiympäristöstä.
Palvelu on maksuton, mutta siihen on kirjauduttava.

Uusimpana palveluna Nappi Naapuriin on tullut Varamummo-kategoria, jonka avulla voi etsiä varamummoa tai tarjota itseään mummoksi. Nappi Naapuri -palvelun kehittäjän Pauliina Seppälän mukaan muutamia hienoja varamummosuhteita on palvelun avulla jo luotu.

Lisätietoja: nappinaapuri.fi

70-vuotias Paula Koivuniemi elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Jalka nousee vielä festarikeikoilla ja vapaa-ajalla. Lämmöllä Paula muistelee elämänsä miehiä.

Rauhallinen kahvila on yhtäkkiä täynnä elämää. Paula Koivuniemen käheä nauru täyttää tilan ja saa asiakkaiden päät kääntymään.

Näyttävä sisääntulo ei ole tarkoituksellista huomion hakemista. Paulan karisma vain sattuu olemaan isompi kuin meillä muilla. Tähdeksi ei tulla sattumalta.

Ulkoistettu stressi

Paulan seurassa on – kuten lähes aina ja kaikkialla – hänen avustajansa Laura Vuorinen. He täydentävät toisensa lauseita ja räjähtävät vähän väliä nauruun. Kaksikon suhde on tiivis. Laura on muuttanut asumaan samaan rappuun Paulan kanssa, ja heillä on kissa yhteishuoltajuudessa. Se viettää yöt Lauralla, ja tämä käy aamuisin päästämässä sen Paulan asuntoon.

– Olen antanut Lauralle aika paljon valtuuksia tehdä päätöksiä puolestani. On hyvä, että apuna on tuollainen ihminen, koska innostun kauhean nopeasti. Suostuisin liian moniin menoihin, sillä yllätyn aina iloisesti, että miten minua vielä tässä iässä pyydetään kivoihin juttuihin mukaan.

Lauran tehtävä on kaivaa kalenteri esiin ja sanoa, jos aikaa uusille esiintymisille ei ole. Välillä on pakko sanoa hienoillekin tarjouksille ei.

– Periaatteeni on, että teen kaiken hyvin. Kiireessä pitää puristaa itsestään liikaa, eikä se ole hyväksi. Sitten menee pari päivää levätessä.

"Viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä."

Paulan äänelle stressi on pahin vihollinen. Se vetää äänen tukkoon.

– Olen ulkoistanut stressin Lauralle, mutta ei hänenkään tarvitse tätä enää pitkään jaksaa. En minä näitä hommia enää seiskavitosena tee.

– Viimeksi se ikäraja oli 70 vuotta, Laura nauraa väliin.

Paras ikä

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki vuonna 1991 ison artikkelin Paula Koivuniemen 25-vuotisjuhlakiertueelta. Jutussa silloin 44-vuotias Paula antoi ymmärtää, että ehkä tässä mennään uran viimeisiä vuosia. Yli neljännesvuosisata myöhemmin suosio ja esiintymiset jatkuvat yhä.

– Minua varmaan pelottivat tulevat 50-vuotispäivät. Ajattelin, ettei sen jälkeen voi tehdä enää mitään. Nyt osaan jo sanoa, että viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä. Ei tarvitse enää esittää tai yrittää tai näyttää mitään. Näytöt on siihen mennessä jo annettu – sen jälkeen voi vain nauttia.

Hankalinta ikävaihetta Paula eli kolmikymppisenä. Se oli angstista aikaa, eikä hän ollut sinut itsensä kanssa.

– 30 oli mielestäni niin iso lukema. Nyt voisin sanoa sille nuorelle Paulalle, että ota vaan iisisti, kyllä asiat helpottavat. Vaikka ei kai sitä voi kenellekään sanoa, se aika pitää vain elää läpi.

Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.
Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.

Seitsemänkymppinen Paula kuuluu niihin ihmisiin, joista paras ikä on se, jota juuri eletään.

– En todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Vielä jalka nousee ja korkokenkä kulkee.

Viime vuosina Paula ei ole tehnyt perinteisiä lavakeikkoja, vaan kiertänyt kesäfestareita ison bändin kanssa. Muutos ei ollut helppo, ja Paula kertoo ikävöivänsä tanssilavojen tunnelmaa ja ihmisten tanssittamista.

Tanssipaikoilla artistilla on mahdollisuus jutella kuuntelijoiden kanssa, mutta festareiden yleisömassaan on mahdotonta saada samanlaista kontaktia.

– Kaikkein pelottavin paikka oli vuonna 2008 Seinäjoen Provinssirockissa. Jännitin takahuoneessa ihan kamalasti, että minut buuataan alas lavalta. Oli uskomatonta mennä esiintymään, kun jengi sittenkin hurrasi ja lauloi mukana.

Isojen konserttien vastapainoksi Paula on tehnyt paljon keikkoja palvelutaloissa, kun on muilta kiireiltään ehtinyt. Pyyntöjä tulee niin usein, ettei kaikkia pysty ottamaan vastaan. Näissä esiintymisissä Paula on nähnyt musiikin merkityksen.

– Kerran pitkään puhumattomana ollut mies alkoi esityksen aikana laulaa mukana. Olin ihan järkyttynyt siitä, mikä voima musiikilla on.

Laulajan ääni sortuu kesken puheen.

– Oi että, olen kauhean kova itkemään.

Nopea kyllästyjä

Vapaapäivinään Paula liikkuu paljon. Sauvakävelyä Paula on harrastanut jo vuosia, mutta nykyään hän hyppää yhä useammin polkupyörän selkään ja viilettää merenrantaan tai kohti Kauppatoria.

– Sauvakävely on mukavaa, mutta pyöräillessä näkee niin paljon enemmän. Suosittelen pyöräilyä kaikille. Se on hyvää liikuntaa, jos vaikka käveleminen väsyttää. Kori vain pyörän keulille ja menoksi. Ja kypärä päähän - se on ehdoton.

Paula on sitä ikäluokkaa, joka liikkui lapsena koko ajan.

– Hiihtämisessä olin hyvä. Minulla on ehkä vieläkin jossain palkintolusikoita. Juoksemisen lopetin, kun täytin 50. Sen jälkeen ei enää paljon kannata juoksennella.

Henkistä voimaa Paula hakee Olarin metsistä, jossa on päivisinkin hiljaista ja rauhallista.

– Olen käynyt siellä ainakin 15 vuotta. Kuljen aina vakireittiä, koska olen kova eksymään.

Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.
Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.

Perinteiset liikuntalajit ovat Paulan mieleen. Uusia lajeja hän voi kokeilla, mutta pitkäaikaista harrastajaa hänestä on vaikea saada.

– Olen hyvä kaikessa mitä aloitan, mutta yleensä ne vain loppuvat lyhyeen, kun kyllästyn. Kerran kävin hot joogassa, vaikka en ole kaikkein notkein ihminen. Se ei ollut minun juttuni. Mietin koko tunnin ajan, mistä ovesta pääsisin konttaamaan karkuun.

Muutama vuosi sitten Paula loukkasi olkapäänsä kaatuessaan, ja toinenkin olka rutisee ikävästi.

– Olkapäilläni ei tehdä enää mitään kuntosalilla, mutta kyllä niillä muuten pärjää loppuelämän. Ärsyttävää, kun muuten olen ihan terve. No, laulu luistaa ja sanat muistaa.

Paula on ollut pienestä pitäen intohimoinen penkkiurheilija. Se on lapsuudenkodin peruja, sillä isä vei Paulaa ja hänen sisaruksiaan kaikkiin mahdollisiin urheilutapahtumiin. Seinäjoen Pallon ja Seinäjoen Sisun katsomot tulivat jo varhain tutuiksi.

– Nyt Seinäjoen Jalkapalloklubi pärjää liigassa ja olen kova SJK-fani. Jalkapallo kiinnostaa muutenkin. Kävin Lauran kanssa katsomassa Suomi-Islanti-MM-karsintaottelun Islannissa. En tiedä mikä päähänpisto sekin oli.

Televisiosta Paula seuraa intohimoisesti tennistä.

– Vuoden kuluttua tarkoitukseni on lähteä katsomaan kaikki Grand Slam -kisat Eurooppaan, Amerikkaan ja Australiaan, jossa en ole koskaan käynyt.

Pulla ei imeydy

– Moni ihmettelee hoikkuuttani, mutta kyllä minä herkuttelenkin. Rakastan pullaa ja jäätelöä ja karkkeja. Ehkä liikun niin paljon, että energiaa kuluukin. Tai sitten pulla ei vain enää imeydy tässä iässä.

Esiintyvän artistin ulkonäköpaineet ovat Paulalle tuttuja.

– Olen aina ollut siitä tarkka, että vaatteet, kampaus ja meikit ovat kunnossa, kun menen ihmisten eteen. Hoikkuus on tietysti plussaa. Parikymmentä vuotta sitten olin vähän pyöreämpi, mutta pulska en ole ollut koskaan.

Korkokenkiä hän käyttää aina esiintyessään.

– Ihmiset tulevat välillä ihmettelemään, miten voin kävellä niin korkeilla koroilla. Vastaan, että minä juoksenkin näillä!

Keikkapäivänä Paula syö yleensä hiukan kanaa tai lihaa ja salaattia. Ne pitävät nälkää hyvin, sillä ennen esiintymistä hän ei enää voi syödä mitään. Arjessa ruokalistalla on paljon kalaa. Keikkamakkarat Paula on jättänyt väliin jo pitkään, vaikka tanssilavoilla niitä edelleen tarjoillaan.

"En osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat."

Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.
Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.

Alkoholia Paula käyttää harvoin, ja juo korkeintaan yhden oluen tai pari lasia samppanjaa.

– Festareiden takahuoneissa on tarjolla tosi hyviä ja terveellisiä ruokia, sillä moni muusikkokin on nykyään aikamoinen ruokahifistelijä. Olin aluksi festareilla monttu auki, että kylläpä poppareita hemmotellaan.

Takavuosina lavoilla ei välttämättä ollut lainkaan tarjoiluja artisteille. Kahvin ja pullan sai itse hakea kahviosta. Jos keikkajärjestäjät kysyvät toiveita takahuonetarjoiluista, Paula haluaa vain hedelmiä.

Paulan aamut alkavat aina kahvilla ja kaurapuurolla marjojen kera. Pakastimessa on oltava mustikoita ja vadelmia.

– Itse en osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat. Nykyään Laura laittaa ruokani.

Muistojen miehet

Paula katselee lempeästi vieressään istuvaa Lauraa.

– On hienoa, että lähelläni on tuollainen nuori ihminen. Hänen ajatuksensa ovat vähän erilaisia kuin vanhempien ihmisten.

Kiireisen artistin luottoystävien määrä on pieni, mutta yhteys tiivis.

– Ei ihmisiä tarvitse montaa olla. Eikä omia asioita tarvitse kertoa kaikille. Riittää, että yksikin tietää kaiken.

Paula on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen liitto Harri Lehden kanssa alkoi 1969, ja samana vuonna syntyi Toni. Keikoille Paula lähti kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, vauva mukanaan.

– Olen aina pistänyt työn etusijalle, silloinkin kun olen ollut naimisissa. Miehillä ei ole ollut siihen paljon sanottavaa.

70-luvun puolivälissä päättyneen liiton jälkeen ehti vierähtää yli 20 vuotta ennen kuin Paula avioitui uudestaan. Liitto Hannu Hiltusen kanssa kesti vain kaksi vuotta.

Yksityiselämän ongelmat vaikuttavat myös työntekoon.

– Minulta lähtee silloin ääni. Kun näin on joskus käynyt, tilanteet ovat olleet kauheita. Keikalle on vain ollut pakko mennä. Ihmiset ovat katsoneet pää kallellaan, että mitä tuokin tuossa yrittää.

Paula vaikenee hetkeksi.

– Kaikenlaisissa tilanteissa tätäkin työtä on tullut tehtyä.

– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.
– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.

Julkinen elämä on vaikeuttanut Paulan seurustelusuhteita. Miehet ovat olleet arkoja lähestymään häntä, saati sitten seurustelemaan. Paula ymmärtää sen. Elämä julkisuudessa voi olla karua, jos siihen ei ole tottunut. Kaikki eivät halua asioitaan julkiseen myllyyn.

– En voi silti valittaa. Minulla on ollut hienoja miehiä elämässäni.

Paula on edelleen ystävä entisten aviomiesten ja monien miesystävienkin kanssa.

– En tunne menneistä minkäänlaista katkeruutta, vihasta puhumattakaan. Yhdessä eletty aika on ollut hienoa. Sitten se ei vain ole kestänyt. Joku miehistäni ei ehkä halua olla enää tekemisissä, mutta esimerkiksi Ilkka Kanervan kanssa olemme yhä hyviä kavereita.

Paula pyörittelee päätään ja hymyilee.

– Elämä on kuitenkin lyhyt. Ennemmin kannattaa olla kaveri.

5 Paulan hyvän mielen laulua

  1. Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä. "Kappaleessa puhuttelevat Eino Leinon teksti ja Vesa-Matti Loirin tunteikas tulkinta."
  2. Olavi Virta: Sininen huvimaja. "Laulu tuo minulle mieleen lapsuuden ja kotitalon huvimajan."
  3. Topi Sorsakoski: Yksinäisyys. "Olavi Virran aikoinaan levyttämä kappale. Sorsakosken versiossa on myös maaginen tunnelma."
  4. Seppo Ruohonen: Kun jo saapuu yö. "Matin ja Tepon upea oopperalaulajaveli tulkitsee hienosti kappaleen operetista Kreivitär Mariza."
  5. Jari Sillanpää: Satulinna. "Ehdottomasti yksi parhaista kotimaisista iskelmistä."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Paula Koivuniemi

  • Syntynyt: Seinäjoella vuonna 1947.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Perhe: Aikuinen poika. Ollut kahdesti naimisissa.
  • Työ: Levytysura alkoi 19-vuotiaana vuonna 1966. Julkaissut 25 albumia, joista viimeisin, Duetot, ilmestyi viime vuonna. Paulan levyjä on myyty puolisen miljoonaa kappaletta.
  • Motto: Tässä iässä pitää tehdä sitä, mitä osaa ja pystyy.
Vierailija

Paula Koivuniemen, 70, mielestä paras elämä alkaa viisikymppisenä: "Enää ei tarvitse esittää mitään"

Vierailija kirjoitti: Olen eri mieltä Paula Koivuniemen laulutaidosta, minusta hän osaa laulaa ja ääni on ollut kirkkaampi toki nuorempana, mutta nyt se soi tummana ja vahvana. Mieluimmin sanoisin että joku muu suorastaan ikonina pidetty naislaulaja laulaa tänä päivänä ihan kurjasti, koska ääni on madaltunut, silti tämä daami yrittää laulaa samalta korkeudelta kuin alkuaikoinaan. PS Juurikin näin.
Lue kommentti
Vierailija

Paula Koivuniemen, 70, mielestä paras elämä alkaa viisikymppisenä: "Enää ei tarvitse esittää mitään"

Olen eri mieltä Paula Koivuniemen laulutaidosta, minusta hän osaa laulaa ja ääni on ollut kirkkaampi toki nuorempana, mutta nyt se soi tummana ja vahvana. Mieluimmin sanoisin että joku muu suorastaan ikonina pidetty naislaulaja laulaa tänä päivänä ihan kurjasti, koska ääni on madaltunut, silti tämä daami yrittää laulaa samalta korkeudelta kuin alkuaikoinaan. PS
Lue kommentti